Kolilta kotiin

 Viikon loma Katinkullassa oli ohi ja me jatkoimme reissaamista vielä hetkeksi toisaalle. Jo viime kesänä olimme menossa Kolille, mutta niin oli moni muukin. Toisekseen matka Sotkamosta Kolille kestää n.kaksi tuntia suunta, eli takaisin olisi tullut kaksi tuntia lisää. Siirrettiin ajo tälle kesälle niin, ettei täytynyt lähteä takaisin, vaan jatkoimme matkaamme kohti uusia reittejä. Jo viime viikolla aloimme vilkuilla sääkarttaa ja sen selaaminen viikonloppuna oli jatkuvaa. Ei jäädä aamusta nukkumaan pitkään, vaan lähdetään aikaisin aamusta liikkeelle. Luovutimme huonekortit kohta yhdeksältä, kiitos ja näkemiin. Saimme matkalla jonkun mustanpuhuvan pilven yllemme, mutta emme vettä.

Minulle tuli jokin aivopieru, kun en huomannut ottaa maskia matkaani. Luulin, että käytämme hissiä vain maksulliseen nousuun, mutta mehän mentiin hissiin jo heti portilta. Ja se ei maksanut mitään. Ovet sulkeutuivat nopeasti perässä ja me olimme heti liikkeellä.

Näistä portaista lähdimme nousemaan kohti Ukkokolia.

Sitä ennen kävimme katsomassa maisemat ja vasta tässä kohtaa oli maisemahissi. Emme kuitenkaan halunneet maisemareitille, vaan lähdimme kapuamaan portaisiin.

Jo tässä kohtaa huokaisin syvään. Nämä upeat kansallismaisemat saavat kyllä ihastumaan paikkaan.

Jääakausi on muokannut paikkaa ja Pielisen kaunis maisema tuo rauhallisen, seesteisen olon.

Taivas piirteli upeita pilvikuvioita ja näimme sadealueen suuntaavan ohi Kolin. Hyvä näin, koska ensimmäinen käynti ilman kaatosadetta oli toivomuslistassamme.

Tuttuun tapaani, kuvasarja tulee olemaan pitkä. En vain malttanut olla kuvaamatta. Valo oli suotuisa, maisemat huikeat ja sitten

me. 

Etenimme hitaasti, puuskutimme korkeimmat nousut ja pysähdyimme kuvaamaan. Kolilta tulee vielä toinen, erillinen, päivitys.

Koska elokuu, näkyy lähestyvä syksy monin eri tavoin. 

Jylhät vaarat mahdollistaa kuvaamisen ja laajat esteetömät näkymät.

Kävelimme Ukkokolille, josta olimme aika pian Akkakolilla. No, olihan sitä jatkettava vielä Paha-Kolille, ettei nyt kesken kaiken lähdetty takaisin.

Kolin korkein kohta on Ukkokolilla, 347 m merenpinnasta, 253 m Pielisen pinnasta.

Mustikanvarvut oli kuivuneet ihan ruskeiksi.

Täältä tullaan Akkakoli!

Kansallispuistot ovat olleet viimeisen kahden vuoden aikana kovassa käytössä ja se näkyy maanpinnasta. 

339 m merenpinnasta.

Kun miäs nojailee tukevaan rakenteeseen, voi olla mukana huipulla.

Minä pyörin tallennuslaitteeni kanssa kalliolta toiselle. 

Kolista löytyy paljon tietoa, mutta linkkaan tämän kivirakenteen ja luonnon monimuotoisuuden tähän, jos joku haluaa sen lukea.

Istumatauot oli paikallaan. Viipyilimme kolme tuntia kiipeillen vaaralta toiselle.

Etenimme kohti Paha-Kolia, jossa söimme vähäiset eväämme. Oli ilo huomata, ettei luonnosta löytynyt roskia. Jokainen oli vienyt pois sen mitä oli tuonutkin.

Kauas pilvet karkaa! Vaikka vesisadetta on toivottu, ei sitä onneksemme tullut haittaamaan kulkuamme luonnossa. Liukkaat portaat ja puunjuuret, voi mikä farssi siitä olisi syntynyt. Tältä reissulta tulimme yhdessä kotiin.

Yhtään en ymmärrä kuka näitä kuvia vinksauttelee, kun horisontti on miten sattuu 😅

Minusta on hauska kurkkia linssin takaa mitä pienimmistäkin koloista.

Koli on monen mahdollisuuden kohde. Tekemistä riittää niin kesälle, kuin talvelle. Korkeusnousut on hiukan vaativia, mutta molemmat päästiin perille. 

Kun pääsimme takaisin autolle, otimme suunnan Joensuu.Tänne oli vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Miäs pongasi kivan Niittyrannan hotellin, johon ilmottauduimme iltapäivällä. Pieni siistiytyminen, vaatteiden vaihto ja olimme taas tienpäällä. 

Nyt oli jo saatava ruokaa. Lähdimme kaupunkiin ja saimme kuulla muutamasta paikasta, joista päädyimme konttiruokala Mortoniin.

Miäs oli aivan myyty saatuaan oman annoksensa. Minulla oli 

Ridley Burger, jossa oli pikkelöityä raparberia. Voi että, tiiätte! Miäs otti Little John Burgerin, mutta olisi syönyt ranuja vaikka toisen annoksen. Ne oli hyvin maustettu.

Vyöryimme keinuttelemaan läheiseen puutarhakeinuun. Paikka oli kaunis, vesi vieressä ja paikalliset piti omaa elämäänsä.

Ei mitään käsitystä mitä tässä kasvaa, jotain peukalonpään kokoista.

Kun olin aikani sinkoillut kuvaamassa, houkuttelin miähen mukaani katsomaan mistä päästäis toisella puolen vettä näkyvän sillan luo.

Sillan luo pääsy vaati vähän etsimistä. Kuljimme kanavan yli.

Ihailimme tyyntä pintaa ja yhtä tummuvaa taivaanrantaa.

Ei meidän täytynyt sillalle mennä riitti, että liikuimme. Olimme Ilosaaressa.

Meillä oli hetken seuraakin.

Mikhaili Arhippainen

Hetki juteltiin iltauinnille tulleiden nuorten kanssa ja sitten olinkin taas liikkeellä. Pielisjoen linna on Joensuun vanhin kivirakennus.

Kaupungintalo massiivisten sadepilvien lähestyessä. Kierrettiin rakennus ensin tuolta oikeasta sivusta, kun menimme syömään ja tultiin vasemmalta, kun käveltiin torille.

Aamulla emme viipyneet hotellilla aamupalaa kauemmin, koska tarkoituksena oli kierrellä kaupungilla ennen kotiinlähtöä. Minulla oli monta kohdetta, joissa olisi voinut käydä, mutta sain kulumaan Taitokorttelissa kolme tuntia. Tämä paikka on yhtä kulttuuria. Jo miljöö on aivan huikea, saati ne putiikit, joilla oli ovi avoinna. Hypistelin, hyräilin, ihastelin ja tein hankintoja! 

En muista, koska olen viimeksi ollut niin iloinen materiasta, kuin täällä olin. 

Kauppaneuvoksen kahvilassa söimme niin täydellisen lounaan, että sillä jaksoi pitkän matkaa.

KuituKeijun lankapuoti

Piha-aitassa on Rakas ryijyni-näyttely.

Tiilitalo

Taito Shopin ikkuna

Desing by KIETO

Eikä tässä ollut vielä kaikki. Tuolla sisätiloissa en pyytänyt lupaa kuvata kuin korupuolella.

Jo ulkonäkymä on vaikuttava. Paikka on ihan kaupungintalon kupeessa. 

Yllättäviä pikapoikkeemisia teimme Uuteen Valamon luostariin. Edellisestä käyntikerrasta on jo vuosia aikaa. 

Emme viipyilleet kovin kauaa, mutta sen, että pääsimme taas jaloittelemaan.

Mosaiikki

Ilma huomioonottaen paikalla oli yllättävän paljon väkeä. Itä-suomeen luvattu massiivinen sadealue oli mukanamme ihan koko päivän.

Karvionkanava pysähdytti meidät pian edellisen pysähdyksen jälkeen. 

Kosken pauhu ja virtaava vesi oli sadeassäälläkin vaikuttava näky. Katselimme, kun sorsanpoikaset uivat vastavirtaan ja lopulta virta vei ne uppeluksiin. Siinä oli sukellustunti meneillään. Pian kumiankka pomppasi pintaan ja jäi virran kuljetettavaksi.

YouTube pauhasi Göstää ja Juicea, kun saavuimme pohjois-Karjalaan, Ilomantsi ja kaarsimme ohi Pieksämäen!

Ilmassa oli syksyn lämpötila ja valo. 

Aina kun pysähdyimme, tiedostimme, että kotiinpaluu menee iltamyöhään. Minä podin jossain vaiheessa päivää koti-ikävää. Ehkä se johtui huonosti nukutusta yöstä ja kaipuusta omaan sänkyyn.

Kanavapysähdyksen jälkeen emme pysähdelleet nähtävyyspaikoilla, vaikka muutoin levähdyspaikat tulikin tutuiksi. Iltatee alkoi napsua takahampaissa, eikä aikaakaan, kun olin jo etsinyt Teeleidin osoitteen. 

Tutkin teetarjontaa hetken ja etsin kotiinviemisinä jotain hyvää. En juo mitään sitruunaa, marjoja, en kirppoja, enkä vihreää. Perusliptonit saa  miettimään, onko mielikuvitusta laisinkaan. 

Vielä, kun suoriuduimme Tampereen 24/7 kaupasta yhden joululahjan ja arkiostosten kanssa ulos, olimme kotona lähempänä kello 23. Ai niin. Jätimme sen matkalla ostetun vaaleansinisen langan tilaajalle.