torstai 5. elokuuta 2021

Rauniolinna

Loman yksi suunniteltu käyntikohde oli Kajaani. Se on niin lähellä Sotkamoa (30 km), ettei tarvita väliyöpymistä, vaan ihan päiväseltään lähdettiin matkaan. 
En ihan heti muista Kajaanista yhtää mitään, mutta on siellä poikettu milloin käymäseltään, milloin läpiajaen.
Tällä kertaa suuntasimme heti kohti rauniolinnaa, joka alkoi kiinnostamaan ihan läheltä katsoen. 
Rauniolinna on kahden puolen ylimenevän sillan. Kävelysilta kylkee yli Kajaaninjoen, joten ei kun peremmälle!
Juurikin tällä kertaa emme päässeet linnaan sisälle, koska siellä oli remontti. 
Tyydyimme kiertelemään rauniolinnan ympäri niin pitkälle, kun pääsimme. Linnasaarta ei ole aidattu, eli kovin lähelle rantaa ei kannata mennä kurkkimaan.
Historiankirjoissa näkee sen kapean puusillan, kun nykyinen on kaksikaistainen ja tukeva.
Paljon historiaa
Linnan muurit, paksut ja kestävät, kun vain annetaan olla rauhassa.
Korkealla kiven raossa kukkii
Portaat veteen
Rauniolinna on maailman pohjoisin kivilinna.
Näissä kuvissa on heinäkuun lopun helteet

Matkailija

Kun saari oli kierretty, lähdimme Jokipuistoon katsomaan mitä kaikkea sieltä löytyy. 
Ja täältähän löytyy, pölyttäjäaiheista taidetta. Tuolla kuvan taustalla näkyy vaaleanpunainen volkkari, Hokkuspompus, eli kartanokimalainen. 
Näyttävät kukkaistutukset
Eino Leinon patsas

Verbena, matala lajike

Tokion olympiakisojen huumassa käytiin katsomassa myös Kajaanin renkaat. Heikki Savolaisen syntymän 100-v syntymäpäiväksi tehty muistomerkki.
Renforsin lenkki, 9.2 km, kiertää Kajaaninjoen molemmin puolin ja rauniolinna jää reitin sisälle.
Emme tehneet niin pitkää lenkkiä, vaan suuntasimme kulkumme toisen sillan yli ja nautimme kiireettömästä menosta ja veden läheisyydestä.












Jääkäriliike

Kävimme katsomassa myös tervakanavan




Höyrylaiva teki lähtöä Oulunjärvelle. Sain jälkeenpäin tietää, että vuorolinjalla, joka on jo tältä kesältä ohi, pääsee Ärjänsaareen jossa on upea hiekkaranta. Tänne pääsee omalla venellä tai yhteysaluksella. 


Meidän kierros jatkui jälleen ajoradan vieressä, jalkakäytävällä.
Tältä korkeudelta pääsin kuvaamaan vielä rauniolinnan sillan molemmin puolin.




Autolle kävellessämme kuvasin vielä Elias Lönnrotin patsaan.
Pieni huikopala ja kävimme vielä torilla, jossa on näyttävät kukkaistukset. Täällä olisin voinut kuvata Pietari Prahen patsaan, mutta kyllähän te sen tiedätte, että siellä se on ;)
Toinen käyntikohde, jonka halusin käydä katsomassa on Kajaanin rautatieaseman. Se on upea niin sisältä, kuin ulkoakin. Puinen junged rakennus on näyttävä. Olemme kerran aiemminkin käyneet kyseisen rakennuksen luona, kun veimme miniän pikkuveljen junalle.
Upeita yksityiskohtia seinissä ja ikkunapielissä.
Viiksekäs ketunpää
Ratavaihde

Ajanhenkeen hyvin säilynyt kakluuni
Istuimet
ja valaisimet.
Takaisin reittimme kulki Naapurivaaran kautta, 


Ei kommentteja: