sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Sukkaboksi

 Ihastuin ajatukseen, että saan vuoden joka toinen kuukausi yllätyksen, josta voin vain arvailla, mitä paketti sisältää. Jos nyt osasin näppäillä oikeat ruudut, tulee vuoden aikana kuusi boksia, joiden sisältö on tarkkaan mietitty uutta sukkaparia ajatellen.
Ensimmäinen laatikko oli jo matkalla, kun sain ilmoituksen, että ei ole yhtään lokeroa tyhjillään ja pakettini lähtee uudelleen kiertoon. Nouuuu!
Yllätys oli melkoinen, kun illalla seiskan aikaan sain uuden ilmoituksen, että paketti olisi noudettavissa ja aamuksihan oli pakko tehdä tikusta asiaa kylille, ettei jäädä lähtökuoppiin ruopimaan. 

Novitan ja Niina Laitisen yhteistyöllä on luotu kiva boksi, joka sisältää vain tähän suunnitellun mallin ja tarvittavan määrän lankaa.
Paketti oli hyvin lupaava, kauniisti paketoitu ja sisälsi juurikin sen mitä oli luvattu, ohje, langat ja yllätys. Kangaskassi neuleprojektille, kaksi kerää Nalle-lankaa ja uutuuslanka Kajastus, sekä jalkavoide.
Villasukissa hiihtely kuivattaa jalkani ihan korpuiksi, joten voide tuli tarpeeseen. Olen muutenkin tykännyt Dermosilin tuotteista, joten luulen, että tämäkin voide tulee omaan käyttöön.



4 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Minullekin tuli tuo boksi. Katsoin, että sinulle taisi tulla eriväristä Kajastus-lankaa. Minulla on väri 870 lila. Kauniita ne ovat molemmat.
Alatko piankin neulomaan noita? Minä en nyt ehdi, kun muutama kiireellinen kiilaa eteen ja lisäksi olin ilmoittautunut MeijuKnitsin mysteerineulontaan, joka alkaa 11.2. Kaunis on kyllä tuo polvisukkamalli ja varmaan sen myöhemmin toteutan, tai ehkä säärystiminä. Katsotaan.

TeSa kirjoitti...

Sama sävy, 870, eri valo tai kuvaaja 😅
Olin jo aikeissa alottaa, mut pari paitaa väliin.

Iso Gnu kirjoitti...

Täälläkin paketti odottaa, samoin neulon parit puserot alta pois ja parit säärystimet ja välillä lepuutan aivojani perussukilla. ;)

TeSa kirjoitti...

Näissä boksin sukissa joutuu hiukan keskittymään, ettei kuvioon tulee omat röpelöt.