Naantali

Pari viikkoa sitten, tarkalleen 6.2. meillä oli 35-vuotis hääpäivä. Miten se on mahdollista, kun olen vasta 17 v? Vuosissa ihan nuori, mutta omassa kropassa, hohhoijaa. Emme varsinaisesti juhlineet, mutta teimme pienen matkan Naantalin kylpylään, jossa yövyimme ja viipyilimme viikonlopun. 
 Meidän huoneisto oli merelle päin. Ikkunoista näkyi alati muuttuva maisema, jota olisin voinut ihailla kauemminkin. Niin kaunista. 

Eihän me toki paikallamme pysyneet, kun on kiva kulkea katsella. Nähdä ja kokea. Jo menomatkalla teimme pari pysähdystä, joista ensimmäisen Kaarinassa, jossa on jotain minua kiinnostavaa.

Rautaportti myy keskiaikaisia vaatteita, asusteita ja varusteita. Minua kiinnosti lämmin pitkä villasekoiteviitta, joka lämmittäisi jouluaaton kierroksilla. Kyllä, olen ajoissa asialla. Katselin joulun välipäivinä uutta kostyymia, lähinnä peruukki ja parta osastoilta. Molemmat on menty tukka putkella ja on jo huollon paikka. Sain omalta parturilta hyvän vinkin, huuhteluaine, jolla sain hoidettua kiharat kuntoon ja nyt on huolto tehty siltä osin. 

Jäin kuitenkin halamoimaan itselleni jotain lämmikettä, koska aattoilta pitkä on ja monesti myös aika kylmä.

Löysin muutaman klikkailun jälkeen Rautaportin, jonka valikoimassa on useampi villaviitta, toki on myös ohuemmasta materiaalistakin valmistettuja, mutta ne on lyhyitä. Ja niin ohuita. Tässä viitassa on hyvä huppu, joka saa peruukin päälle ja siihen väliin mahtuu vielä neulottu myssykin. 

Käyttömukavuutta lisätäkseni, teetän kädentiet. Täytyy käydä paikallisessa ompelimossa, jos heillä olisi harmaata villakangasta ja idea miten saisin tästä käypän ja helposti käytettävän. Samalla tuo leuan alusen rusettinauha täytyy vahvistaa tai laittaa napillinen kiinnitys, ettei asu valahda pois päältäni. 

Viitan alla on kaunis suoralinjainen paksuhko puuvillainen täyspitkä mekko. Molemmat koristautuu joulumuorin asuksi, jolloin minulla on lämmin, väljä ja mukava asu. Värit valitsin niin, että voin käyttää aiemmin tekemiäni asun osia myös näiden kanssa vaihdellen tilanteen ja tarpeen mukaan.

Täällä oli kiva kastella ja ihmetellä mitä kaikkea on tarjolla. Etsimme miähen asuun leveää nahkavyötä, mutta ei löytynyt. Oli kyllä tarjolla leveää nahkanauhaa, mutta se ei ollut kuitenkaan ihan se mitä olisimme tarvinneet.

Nyt on hyvää aikaa tarkistaa varusteet kuntoon, koska pian on kesä ja markkinat alkaa. Täällä esim.Turku.

Sitä voisi vetää ylleen kunnon varusteet ja jalkautua muiden mukaan. Viime kesänä ei tullutkaan käytyä yhdessäkään keskiaikatapahtumassa.

Hotellihuoneessa oli ihana rentoutua. Meillä ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmaa, vaikka olin tietysti katsonut missä voisi käydä. 

Naantalissa olimme käyneet kerran, joten ihan ummikkona emme olleet liikkeellä. Toki myönnän heti, että tämä oli vain majoituspaikkamme, josta sinkoilimme sinne tänne.

Nautin käytännöllisyydestä, arjen luksuksesta, pienistä kivoista yksityiskohdista ja siitä, että olimme kahden. Minulle tulee välillä ihmisähky, sosiaalisen median ähky ja aikoja sitten minulle tuli ähky, että minun oli vastattava puhelimeen. 

Kun haluan olla, suljen itseni pois kaikesta, eli minulle paras tapa on liikkua niin, että en tapaa yhtään tuttua. 

En kaipaa hälyä, melua, en tuttuja kuvioita. Täällä saimme olla niin rauhassa kaikesta. Emme käyneet aamupalalla, vaan kaikki oli meidän huoneessamme. 

 Oma arki on aina niin hektistä, kiireistä ja liikkuvaa, että on hyvä lähteä pois kotoa. Ei kauas, mutta pois kotoa. 

Tässä huoneistossa meillä oli kivasti tilaa pitkälle viikonlopulle, kun tulimme ja menimme. Ei jääty toistemme jalkoihin. 

Harvoin nukun aamuisin kovin myöhään, mutta täällä nukuttiin niin myöhään, että oikein ihmeteltiin miten tässä nyt näin kävi. Nopeasti olimme kuitenkin taas liikkeellä, eikä mistään myöhästytty.

Välillä ulkona syöminen tökkii. Ihan tosi. Minulle tulee tästäkin ähky, en nyt tarkoita ruuan koostumusta, enkä annoksen kokoa, vaan sitä, että joudumme syömään monta kertaa viikossa ulkona. Ihan ei pelkällä omenalla jaksa pitkää päivää, joten vaihtelevuutta pitää saada.

Lauantain olimme varanneet tutustumalla Turkuun ja Kakolaan. Kakolassa oli suunniteltu käyvämme jo aiemmin, mutta miähen tapaturma, korona ja kaikki muut selitteet oli estänyt meitä lähtemästä tälle suunnalle. Ilma oli niin kaunis, että nassu hymyili kireästä pakkasesta. Eikä oikeastaan pakkasesta, vaan kovasta tuulesta, joka pyrki sisään kaula-aukosta, pipan alta ja puntinlahkeista. 

Kiersimme ensin autolla mäen päälle vain todeten, ettei meidän matkatassulle löydy täältä parkkipaikkaa. ParkkiPate kiertelee alueella ihan tositarkoituksella, joten miäs lähti autolle ja minä tein alueella pikakierroksen ja kyselin paikallisilta mihin me voidaan jättää auto. 

Sotin miähelle, että hyppään tangolle ja viedään auto takaisin lähtöpisteeseen.

Eli Funikulaarin lähelle. Siinä on ilmaiset parkkikset niin, että hyvin ehdimme tehdä yhdessä kävelykierroksen Kakolanmäellä. 

Odotimme tovin ja pian jo kuului kolinaa, kyytimme oli tulossa. 

Matka ei maksa mitään. Vaunuun mahtui hyvin mennen tullen ja nousu oli nopea. Se, että laite ei kulkisi, ei koskenut meidän matkailua. 

Alue on siisti, rauhallinen ja kivinen. Kävimme kahvilassa ja Kakolan myymälässä. Kiertelimme alueen ja minua kylmäsi.

Luin jostain Suomen kylpylöiden kävijöiden paremmuusjärjestyksen ja Kakolan Spa oli ihan kärkisijoilla. Tällä kertaa emme käyneet ulko-ovea pidemmällä, mutta ehkä toisella kertaa.

Mitäs me, matkailijat.

Olin jo pidemmän aikaa halunnut päästä käymään vankilan myymälässä ja nyt pääsin kaksi kertaa saman tunnin aikana =)

Täällä on myynnissä kolmen vankilan vankien valmistamia tuotteita, kauniita ja laadukkaita käsitöitä joita on ollut tuotannossa jo useita vuosikymmeniä.

Yksi näistä on tuttuakin tutumpi, nukenkehto, joka löytyy myös minulta. Oman sänkyni vierestä pehmoilla täytettynä. Useimmat tunnistaa sienijakkaran. Nyt sitä saa myös mustana. 

Kiitimme ystävällisen henkilökunnan kertomuksista vankilan historiasta ja sen eri ajanjaksoista ja jatkoimme panimon puolelle. Pojille tarjottiin, mutta kumpikaan ei ollut kiinnostunut näistä tuotteista. 

Ei miäskään, joten jatkoimme taas matkaamme.

Mahtoiko ensimmäiset vangit 1800-luvun puolella ajatella, että tällä tontilla viihdytään, viivytään, nautitaan ja asutaan ihan vapaaehtoiset vuosisata myöhemmin? Tuskin. On ollut aikoja, jolloin rikoksen pienuus on ollut kohtuuton, kuten nälkä.

Yrittettiin tallentaa meistä korallihääpäiväkuva, mutta nenä punoitti, hiukset hulmusi kovassa tuulessa.

Tämä taitaa olla paras otos, jossa pitkää liittoa kuvaa pitkä kuva, joka otettiin Aurajoen rannalla.

Enhän minä malttanut, kun tilaisuus oli, käydä hypistelemässä lankoja. Ihan ajatuksella, mutta ajankäytöstä en sano nyt yhtään mitään. 

Kahden eri kaupan tarjontaa, ja molemmista olisin voinut kotiuttaa melkein mitä vaan.

Voi turkanen, kun oli kylmä päivä. Jalat oli hiukan puuduksissa ja nälkäkin kurni suolessa. Ensin piti tankata, kuvata jälleen kaunis maisema ja valmistautua lähtemään kylpylään. 

Matkaa ei ole kuin 150 m, eli ei kannattanut ottaa autoa lämpöisestä autohallista, vaan reippailla ihanan valokujan ohi lämpimiin vesiin.

Tai niin me muistettiin, että kaikki altaat oli lämpimiä. Mutta eihän se isoin ollutkaan. Jösses! Vedimme kunnon allasjumpan, että saimme lämmöt päälle. Nauratti. Siinä me hypittiin, venyttiin, notkesti, kuin kaninloikka. Ulkoaltaalla toi meinas tukehtua vesihöyryyn, joten se oli sen pituinen se. 

Ihmiskeittimessä minun silmät punoitti, niin, että oli annettava periksi ja mentävä taas sinne isoon altaaseen. Mekö muka helppoja?

Kolmen tunnin päättämättömyyden, ei kun uuden nälän jälkeen olimme tarpeeksi uitettuja ja vedimme verkkarit jalkaan. Oli pakko pakata edes osa kamppeista valmiiksi, koska seuraavana aamuna piti luovuttaa huone.

Ja taas me nukuttiin! Hyvä, että ehdimme ovesta ulos ajoissa. Jotain siinä jäätyneen kannen meri-ilmassa on, kun saimme molemmat nukuttua niin hyvin. 

Menopäivänä oli kohdelistalla Ruissalon kasvitieteellinen puutarha, jota kohden suuntasimme sunnuntaiaamun tiukassa lumisateessa. Oli melkoinen lämpötilaero mennä sakeasta lumituiskusta lämpöiseen tropiikkiin. 

Jätimme hetken mielijohteesta ulkovaatteet sisäänkäynnin lokerikkoon ja hyvä niin. Huoneet on niin täynnä kasvillisuutta, että olisi ollut todella hankalaa kantaa toppiksia ja nähdä se kaikki kauneus ympärillään.

Kulta, olemmeko tulleet paratiisiin? No, melkein. 

Kamelia

Kamelia

Kamelia

Nämä mehikasvit oli näyttäviä

Upea saniainen

Viisikki

Melko kypsää satoa

Kaunis karppilampi

Lumpeenlehdet ja papari, joka paapatti jossain katonrajassa.

Anopinjakkara

Kuski

Repsikka, joka neuloi mennen tullen.