maanantai 19. elokuuta 2024

Aman-tunika

Pääsin sitten kokeilemaan miten neule pysyy käsissäni, kun en ollut neulonut operaation jälkeen yhtään mitään. Niin oli, kuin olisin jatkanut siitä mihin lopetin, mutta miten ihanaa se olikaan! En malttanut lopettaa, ennen kuin neule valmistui. Ja sehän valmistui viikossa.
Kyseessä on testineule, jonka on suunnitellut Henna Haapaniemi, Varjelumneuleet. Kannattaa katsoa hänen suunnittelemat ohjeet. Niissä on huikean hienoja yksityiskohtia. Itse ilmoittauduin fasessa testineulojaksi koon XL alhaalta ylöspäin ohjeeseen.
Pääsin aloittamaan vähän viime metreillä, eli juurikin viikkoa ennen kuin oli määrä saada neuleet valmiiksi. Lankana minulla on Citymarketissa myytävä My Living Housen sukkalanka, joka vastaa vahvuudeltaan seiskaa. Langankulutus, pääväri 0,7 kg, kuvioväri 0,1 kg.
Olen ottanut kuvat kännykän itselaukaisimella, 10 sekunnin viiveellä.
Kastelin valmiin neuleen etikkavedessä, linkosin kevyesti ja kuivatin tasolla auringon lämmittäessä silmukoita talvea varten.
Ai tykkäänkö? No tykkään! Tässä on kivat moovit, kevyesti levenevä helma. On myös mahdollista tehdä nopeammin kapeneva helmaosuus.
Ja kuten huomaatte, monipuolisesti itsetehdyissä, kun nappasin virkatun takin mukaan kuvauksiin.
Terhi

6 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Ensimmäisestä kuvasta alkaen luulin, että paita. Mutta sehän olikin mekko. Tosi hieno. Olet kyllä nopea, kun saat koko mekon viikossa valmiiksi, vaikka sitten onkin paksu lanka.

Heidi kirjoitti...

Hieno tuli, tommonen ois ihana 🥰❤❤

Repolainen kirjoitti...

Tämä tunika on täysmittainen mekko ja VIIKOSSA kudottu... jestas, mulla pysyy viikon nyt leuat lonksallaan.... sinähän olet ihan neuleKONE!

Rva Kepponen kirjoitti...

Kaunis merkko! Minäkin täällä ihmettelen, että miten tuollaisen saa neulottua viikossa? Itsehän saisin ehkä lasten pipon tehtyä viikossa :D

punaPaula kirjoitti...

Kaunis neulemekko ja ihan täydellinen match "mummotakin" kanssa!! <3

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille. Tästä taitaa tulla ihan oma lempivaate.