Mosaiikkikurpitsa

 Reilun kolme viikkoa sitten sain inspiksen aloittaa styrox-kurpitsan päällystämisen lasinpaloilla. Osa paloista on jämiä kymmenen vuotta sitten tehdystä vessan peilinkehyksestä. Säästän kaiken, jos materiaalista on vielä yhtäänkään hyötyä seuraavissa projekteissa. 

Oranssia en ole aiemmissa töissäni paljon käyttänyt, joten sitä varten leikkasin useamman jämälasin ja toin töistä mukanani lasilaatikosta pari levyä.

Lohko kerrallaan. Työ eteni harmittavan hitaasti, kun käytin liimaa, joka ei kiinnittänyt paloja heti kohdilleen, vaan ne lähtivät liukumaan pitkin pintaa. 

Näppäilin paloja takaisin paikoilleen ja kääntelin kurpitsan puolikasta kuivumisen aikana suuntaan, jos toiseenkin, ettei kaikki palat olisi yhdessä klimpissä.

Keräsin eteeni paljon sävyjä, kun en missään nimessä halunnut yhtä tai kahta väriä sekoitella, vaan runsaasti kivoja värejä.

Kaiversin kasvopuolen aukkokohdat auki mattopuukolla. Siistin ja tasoittelin styroksin pinnan pienellä metalliviilalla niin, että sain pinnat tasaiseksi. 

Muotti on tuijottanut minua työhuoneen hyllystä neljä vuotta. En sanoisi vielä, että on marinoitunut, mutta hyvää vauhtia oli menossa marinoinnin puolelle tämäkin juttu.

Taustapalan tuskailun jälkeen jätin liukkaat liimat johonkin toiseen työhön ja siirryin silikonin pariin. Liima-tiivistemassa on niin töpäkkä aine, että se ei edes tuubista tuuppaamallakaan hötky. Sivelin massan askarteluveitsen terällä työn pintaan ja kiinnitin hyvissä ajoin silmä-, nenä- ja suuaukon reunat peilinpaloilla. 

Katsoin alkuperäisen työpohjan idean maalata pinnat mustaksi, mutta aika nopsaan päätin että juu ei. 

Minusta työn sisäpuolen valkoisuus hohtaa kauniisti, käyttämäni lasit ovat sävyltään enemmän syksy, kuin synkkyys, joten halusin lisätä hejastepintaa. Siksi peili.

Tämä puolikas eteni oikeastaan yhtä kitsaasti kuin tausta, koska tässä nämä valoaukot toivat lisähaastetta. Ehdin taas kuuntelemaan muutaman äänikirjan tätä tehdessäni.

Jossain vaiheessa työ vain piti laskea käsistään ja jättää se kuivumaan ihan rauhassa, että sain tehtyä reunimmaiset lohkot. 

Samalla istunnolla saimme miähen kanssa yhdistää puolikkaat toisiinsa, kun hän oli ensin porannut reiän taustapuolen pohjaan valosarjaa varten. Laitoin silikonia puolikkaiden reunoihin ja työ kiristeltiin yhdessä taas kuivumaan.

Kiristeleekö?

ÄLÄ PURE SITÄ POIKKI!

Seuraava työvaihe oli kannan ja sivusaumojen päällystäminen pienillä paloilla. 

Tässä kohtaa en ollut malttaa enää odottaa viimeistelyvaihetta, mutta taas oli odotettava, että kaikki loputkin massat kuivuivat lasinpalojen alla.

Tämä hymyilee aina, kun tavataan.

Sekoitin kerralla tarpeeksi saumausainetta. Istuin kolme tuntia yhtenä iltana ja täytin jokaisen välin. Käytin kapeaa muovista lastaa ja osan kohdista jouduin laittamaan ihan käsin. Suojasin käteni kaksinkertaisilla kertakäyttöhanskoilla, kun lasinpalojen reunat ovat viiltävän teräviä. 

Nyt muuten huomaan, etten kertaakaan rikkonut käsiäni tätä tehdessäni. 

Kun kaikki pinnat oli käsitelty, annoin työn kuivua hetken aikaa. Sen jälkeen otin pienen palan superlonia, kastelin ja kuivasin ihan kuivaksi. Tasoittelin massan kuivalla sienellä vielä kertaalleen täyttäen joka välin, mutta en pessyt vielä pois mitään.

Ennen työhuoneelta lähtöäni käytin ihan kuivaa froteepyyhettä, jolla pyyhin työn pinnan. Ja sitten jätin työn kuivumaan yön yli.

Seuraavan kohtaamisen aikana kostutin pyyhettä ja siistin loput sauma-aineet kauttaaltaan. 

Otin työn syliini ja kaiversin hamapaiden välit. Peilipinnoissa oli eniten sauma-ainetta, jota en saanut pyyhittyä, kun sormeni ei mahtunut väleihin. Minulla oli pienen pieni ruuvimeisseli, jolla tein suuhygienistin hommat. Samalla siistin nenän ja silmät. 

Nyt kiiltää. Tässä työssä viimeistelyssä maltti on valttia. 

Saumaaminen kiinnittää palat myös sivuttaissuunnassa, kun ei pese sauma-ainetta märkänä pois, vaan antaa työn kuivua rauhassa.

Värien leikkiä syksyn auringonvalossa.

Kuvissa työ näyttää pieneltä, mutta ei se ole. Tämän halkaisija on 25 cm ja yllättävän paljon tämä lopulta alkoi käteen tuntumaan, kun puolikas kerrallaan valmistui, palojen määrä lisääntyi ja sauma-aine kiinnittyi.

Työn pohjaan kiinnitettiin liimapintaiset muovitasssut, ettei alimmat lasinpalat raavi koskaan pöydän pintaa. Samalla annettiin valosarjan johdolle tilaa, ettei kurpitsa venkoile sinne tänne johto allaan. 

HELLOU!

Valon sävy on kylmä ja se näkyy hyvin myös päivällä.

Pimeällä se hymyilee, kuin Halloweenin kurpitsa. Sanonta, jota käytän ylihymyilevistä kasvoista. 

Valo siivilöityy vähäseltään vaaleiden lasinpalojen lävitse. Oikeastaan hyvä, ettei sen enempää, koska muuten tämä näyttäisi rokkotautiselta.

Terhi