Gotlanti

Onhan tässä jo kotiuduttu ja palattu takaisin arkeen, mutta kuvien kera on aina kiva palata takaisin käytyyn lomaan, jonka vietimme miähen kanssa pidennettynä viikonloppuna Gotlannissa.
Matkasuunnitelmat ajoittuvat viime syksyyn, jolloin aloimme suunnittelemaan missä käytäisiin  kesällä.

Viime kesänä teimme onnistuneen pärräreissun Ahvenanmaalle. Sateisesta kesästä huolimatta emme kastuneet kuin muutamalla pisaralla. Kuitenkin takaraivossa jyskytti, että jos ei sittenkään pärrällä, ei millään haluaisi kastua. Kuten nyt tiedetään, on kesä ollut mahtava, kuiva ja lämpöinen. Mutta ei sittenkään pärrällä.

Kevät meni jahkatessa, vain jahkattiinko, mutta jossain vaiheessa paikallisessa oli ilmoitus matkasta puolihoidolla Visbyyn, jolloin bussi tarjoaa katteen ja hyvän ilmastoinnin. Matka puolihoidolla kuulosti lupaavalta, eikä miähenkään täytysi olla reippaana koko matkaa.

 Laivamatka Pohjanlahden yli sujui yölaivalla, jona aikana söimme illallisen Buffet-pöydästä. Tutustuimme matkaseuraamme ja jouduimme ajoissa nukkumaan, sillä aamulla olisimme Tukholmassa, mutta ennen sitä oli aamiainen klo 5.00. Yöllinen meri oli tyyni ja auringonlasku häikäisevän kaunis.

Automatka Tukholmasta Nynäshamnin satamaan ei kestänyt tuntia kauempaa. Sinä aikana ehti ottaa pienet tirsat ja jatkaa matkaneuletta. Varoituskyltti villisioista ennen satamaa ei tuottanut yhtään osumaa. Ei nähty kärsääkään.

Jos alkumatka oli sujunut hyvin, alkoi miäs voimaan pahoin, kun pääsimme Itämerelle. 15 m / s puhaltava tuuli ei ollut mukavaa koettavaa. Istuimme ulkokannella ja katselimme vaahtopäiden tanssahtelua. Kolmen tunnin laivamatkan jälkeen maata näkyvissä!

Majoituimme nopsaan huoneisiimme ja siirryimme pikaisen virkistymisen jälkeen päivälliselle. Siinä ei kauaa kestänyt, kun olimme jo vaihtaneet toistamiseen garbedorimme, mukavat jalkineet, kameran olalle ja lähdimme tutustumaan paikalliseen kulttuuriin.

Visby on ruusujen kaupunki, jossa näkee kesästä myöhäiseen syksyyn kukkivia kaunottaria.

Tai Gotlannin helmi, joka on Unescon maailmanperintökohde. Visbyn vanhakaupunki on itse koettava.

Ei siihen kerta riitä.

Täällä on niin paljon kaunista katsottavaa, värikylläisyyttä,

tervattuja rakennuksia,

entisöityjä rakennuksia ja

ihan mahtavia ovia, että eihän niitä voi ensimmäisellä kerralla kuin henkeään haukkoen katsella.

Hansakaupungin ympäri kiertävä kivimuuri on kaikkialla. Kehämuuri on vanhan kaupungin ympärillä, eikä siltä voi välttyä.

Lähdimme kulkemaan päämäärättömästi tuntematta kaupunkia. Karttaa emme edes huomanneet pyytää respasta, vaan suuntasimme minne nokka vie. Ja kyllä se veikin.

Idyllisiin kujanteisiin, joissa poukkoilimme sinne tänne.

Suuntasimme askeleemme ääntä kohden.

Siis torille.

Se taas ei tapahtunut kovin helposti, eikä nopeasti, kun halusin jatkaa loputtomia kujanteita toisensa perään.

Assistenttini, miäs, kulki mukana ja yritti ottaa selkoa minkä kameran seuraavaksi halusin.

Jopa roskis oli maalattu muurin kuvalla.

Missä me kuljettiinkaan, saimme liikkua rauhassa, eikä kukaan kiinnittänyt menoomme huomiota.

Oi jospa olisin päässyt kurkkaamaan jonkin oven taakse mitä se kätkeekään.

Kadut ovat kapeita ja  päällystetty mukulakivin

Ihan kaikki ei ole passilla vedetty.

Ristikkorakennuksissa on ajalleen, 1600-luku,  tyypillinen muoto, väritys ja koristeet. Huomaa värilliset lyijylasi-ikkunat.

Raunioita, joista osa on luostareiden kirkkoja, on saarella paljon.

Ei tämä matka ollut aivan sattumalta suunniteltu tälle viikonlopulle, vaan olihan sille hyvät perusteet.
Täällä juhlitaan aina elokuussa keskiaikaviikkoa, joita on järjestetty v. -84 lähtien.

Tällä portilla saatoimme kuunnella vauhdikasta musiikkiesitystä, jonne pääsi vain lipun lunastaneet.

Pyhän Marian kirkon torni.

Yli 3 km pitkällä kehämuurilla kasvaa vehreä muratti. En ole koskaan missään nähnyt yhtä kaunista murattikasvustoa.

Kirkon korkeat tornit johdattivat meidät kauneuden ja hiljaisuuden äärelle.

Keskiajalla saarella on ollut 17 kirkkoa, joista vain yksi, Pyhän Marian kirkko on ehjä ja käytössä.

Tätä ihmettä riitti ihasteltavaksi sekä ulkoa, että sisältä.

Toden totta. Yksityiskohdissa ei ole säästelty. Eikä kirkon koossa.

Minua ihastutti värikkäinä loistavat lasityöt, joiden väriloisto oli vertaansa vailla aurinkoisena alkuiltana.

1200-luvulla rakennettu muuri on ikuistettu myös lasityöhön.

Urkuparvi, enkä osannut päättää kumpaa kauneutta kuvaisin, lasityötä vai urkuja.

Kuvaamani kohteet ovat kirkon eteisaulasta, joka on vaikuttava ja valtaisan suuri.

Pääsisäänkäynnin prameat karmit.

Jokaisella työllä on merkityksensä, jonka vain saattaa arvata katselemalla. Taannoisissa opinnoissani tuli vastaan tehtävä, josta opin, että kirkoissa lukutaidottomat saattoivat opetella raamatunoppeja katselemalla kuvia värikkäistä lasitöistä.

Jä väriä näissä on. En löytänyt tietoa kuinka vanhoja nämä ovat, mutta selkeästi uudempaa tuotantoa.

Pienoismalli kirkosta.

Alttari

Yksityiskohta kirkon puolelta.

Se mikä minua miellytti oli väestön ja vierailijoiden paneutuminen tähän viikkoon. Jo laivalla saimme nähdä keskiaikamarkkinoille tulevan väkeä jotka olivat pukeutuneet juhlaan. Jos viime kesänä ja kesän tapahtumissa lähiseudulla olemme nähneet satunnaisesti ritareita ja neitoja, niin täällä niitä tuli vastaan joka suunnasta.

Kaunis kaari kirkon pihassa.

Koska ilma salli meidän nauttia kaunedesta, teimme sen antaumuksella ja hyödynsimme turismin oikeutta kulkea ja katsella.

Etsin myös kirkon sivutse noustavien portaiden äärestä hyvän kuvakulman, mutta mistään en saanut kuitenkaan tallennettua koko kirkkoa.

1100-luvun lopussa aloitettu kirkon rakentaminen on vihitty valmiina käyttöön v.1225. Ihan mahtava!

Kun maltoin jättää kirkonmäen taakseni, suuntasimme takaisin kujanteille. Auringonlasku mahdollisti kauniin näyn, jonka kuvaamatta jättäminen olisi harmittanut seuraavana iltana, jolloin satoi kaatamalla.

Raunioiden syynä ovat olleet taistelut, tuhoaminen ja rakennusmateriaalin tarve.

Jos päivällä meri velloi hulvattomasti, oli se tyyntynyt illaksi. Katselimme korkealta, kuinka lautta matereelta lipui kohti satamaa.

Huomaa rakennuksien harmaa kalkkikivi. Gotlannissa on kalkkikivituotanto huipussaan, vientiuote.

Kaupunkia elävöittää vehreys, monimuotoinen rakentaminen ja rauniot.

Sekä turismi. Saaren yksi elinkeino on juurikin turismi.

Vanhan kaupungin puolella rakentaminen on ollut maltillista, eikä tänne näy nykyaikaiset rakenteet selkeästi. Kun ajetaan ulos taajamasta, löytyy modernia ja uudempaa asuinaluetta korkeine taloineen.

Gotlanti tarjoaa monenlaisia elämyksiä. Vanhan kaupungin pienet idylliset putiikit ja ruokapaikat vetävät puoleensa.
Monissa ravintoloissa oli terassipöydät täynnä ja näihin onkin hyvä varata paikkansa ajoissa.

Meillä piisasi virtaa kiertelyyn, vaikka aurinko painui mailleen.

Kun lopetin, tai lopetimme kirkon ympäri kiertämisen, siirryimme jälleen kujanteille.

Jatkoimme omatoimista kaupunkikierrosta.

Sinisade

Päärynät olivat jo suuria.

Salkoruusut

Kerroksellista kiveä.

Vähitellen laskeuduimme takaisin torille, jossa oli edelleen paljon väkeä.

Musiikkiesitys on juuri päättynyt ja väki purkaantunut raunioista torille.

Pääsin kamerani kanssa veräjänraosta kuvaamaan kirkon raunioita.

Holvikaarta

ja ulkopuolista rakennetta.

Torin reunalla oli kiven päällä puhutteleva taideteos, omena,

tuluspussi

ja avaimet.

Etenimme hämärtyvässä illassa kohti hotellia ja kohtasimme soittavan naisen nuoren lapsen kanssa.

Erään ruokapaikan sisääntulossa oli nainen joutunut häpeäpuuhun. Syytä emme saaneet selville, mutta kovin vakuuttavasti hän sanoi olevansa syytön siihen, miksi oli joutunut tuohon tilanteeseen =D
Seurasimme tovin tapahtumaa, lopulta nainen päästettiin vapaaksi, häntä kosittiin, mutta antoi pitkät kera hersyvän naurun.

Pienen pieni lapsonen, hänetkin oli puettu teeman mukaisesti, konttasi kohti kapakkaa.

Äänekäs meno portilla kiinnosti, eikä siinä voinut ihan paikallaankaan ihmetellä.

Nuoret miehet.

Me jatkoimme hotellia kohden...saavuimme jälleen rauniokirkolle. Tien toisella puolella oli toinen, jossa oli myös musiikkiesitys.

Missä tapahtuu, siellä ihmiset kokoontuu. Monet istuivat iltaa huopien päällä piknik-koreineen.

Jos alun alkaen kiinnostuin erilaisista ulko-ovista, kiinnostuin myös holvikaarista, joita oli paljon. Jouduimme odottamaan joissakin kohdin pitkän aikaa, että sain kuvattua tyhjän kujanteen.

Muratin kasvusto oli kadehdittavan kaunista. Jos minä yritän talvehdittaa samaisen viherkasvin ulkona, se jäätyy jo ennen joulua. Sisällä heti joulun jälkeen.

Vähäseltään teimme ikkunaostoksia. Tällainen kiva kassi oli tehty metrivetskarista.

Kaikenlaiset tapahtumat jatkuivat myöhäiseen iltaan. Me kömmimme takaisin kämpille läpi synkän puistikon ja rantaväylän.

Meidän matkamme jatkuu...

Konemarkkinat!

 Onko sinulla luottohuolto? Tarkoitan ompelukonehuoltoa, jossa palvelu pelaa. Minulla on ja hyvä onkin. Huollolla on ollut melkoinen vaikutus valintoihini, joita olen kesän aikana tehnyt. 
Muistanette, että ostin keväällä hyvään saumaan koneen, jonka kanssa meillä meni kantapäät vastakkain kesän alussa, kun opinnot tuli valmiiksi. Laitoin koneen myyntiin sillä hinnalla, mitä maksoin siitä. Ei harmittanut.

 Minullahan on ollut tämä vanha ihanuus, perintö, joka kävi tänään kohentumassa huollossa. Ei tässä mitään suurempaa vikaa ollut, puolaus vain ontui, kun vauhtipyörästä liikkeen ottava rengas oli tiensä päässä, eikä puolaaminen onnistunut.
Samalla säädettiin nuo kiekot joilla valitaan erilaiset ompeleet. Hiukan oli kankeutta havaittavissa. Kone kuuluu kiinteästi kiinni pöytälevyyn, mutta pöytää ei tarvinnut viedä huoltoon, vain kone.
Pöytää tehdään kyllä erillinen huolto omin avuin. Vaihdetaan pöydänjalat pidemmiksi, ettei täydy selkä köyryssä ommella ja koitetaan saada keinuminen loppumaan ja pöydän kansi vaakatasoon. Nyt se näyttää kuin nilkuttaisi. 
Huoltomies, tai huoltohenkilö, kehui koneen laadukkaaksi, ja kestäväksi. Singerini on tehty Saksassa joskus 60-luvulla.
Löysin vielä kauniin suojalaatikon kirppikseltä, jolla voin peittää ompelukoneen käyttöjen välillä.

 Tästä alemmasta laatikosta löytyy oikea sulotar. Joko arvannet? Laatikon muoto ja väri jo kertonee, ettei kyseessä ole mikään tämän vuosikymmenen laatikko, vaan veikkaan, että tätä konetta on tehty 50- ja 60-luvuilla.
Olen edellisen ompelukoneeni myynnin jälkeen seurannut välillä aktiivisesti mitä Toriin tulee myyntiin. Meni pitkä aika, että en ehtinyt, mutta ihmeen kaupalla sain ensimmäisenä kiinnityksen tähän koneeseen.

 Husqvarna 21 E on sulotar, jonka pinta on vasaralakattu vihertävän sävyiseksi. Tämä on valmistettu Ruotsissa.

 Myynti-ilmoituksen esittelytekstissä oli maininta, että kone toimii, mutta se kannattaa huollattaa. Kun ostohinta oli vain 10 €, oli kaupat tehty pikimmiten. Matkahuolto kuljetti koneen länsi- Suomesta ja koneen kotiin haettuani se kannettiin heti toiseen autoon huoltoa varten.

 Olihan tämä aika jurrissa! Öljy oli jumittanut tietyt osat niin, että niiden piti ensinnä muhia erilaisissa "liemissä" puhdistuakseen. 
Muutoin kone on siisti, maalipinta ehjä. Työtasossa joitakin naarmuja, mutta ikäisekseen huippu yksilö!

 Miäs sai koneet hakiessaan vielä opastuksen kotona tehtävää huoltoa varten. Kunhan ennätän tämän ääreen istumaan, surruutan erilaiset kuviot ja tikit koemielessä.

 Nämä vanhat koneet saivat huoltomiehen hymyilemään. Ei kai sinne joka päivä viedä vanhoja leidejä huoltoon =)

 Tämäkin, minun oma vanha kone, kävi vielä kerran huollossa. Nyt ei sitten kannata enempää korjauttaa. Olen luvannut tämän tyttärelle, jonka opastan pujottamaan langat ja puolauksen. Saavat korjailla tyttöjen vaatteita sen mitä kone vielä kestää.
Kaikkien kolmen koneen huolto maksoi yhteensä 50 €!!! Olin kyllä yllättynyt positiivisesti edullisesta työstä. Ensimmäisen koneen huolto sujui odotellessa, eli ei täytynyt käydä toistamiseen hakemassa.

 Eikä siinä vielä kaikki. Öh, ostin sitten teollisuuskoneenkin. No, kun halvalla sain. Voiko sitä saada hyvän koneen edullisesti? Ja vielä tällaisen metallimöhkäleen, joka painaa PALJON. Kesän alussa teimme pienet ilta-ajot rannikolle, Ahlaisiin, jossa kävimme vain muutaman sadan metrin päässä merenrannasta. Täältä monen mutkan, töppärän ja tuulimyllyjen jälkeen löysimme perille paikkaan, johon ihastuimme oitis.
Vaan konettahan me läksimme ostamaan. Miäs luuli, että sellainen pieni, kantolaukussa kevyesti kannettavan menin ostamaan. Ehei! Me tarvittiin peräkärry, kunnon suojukset ja hyvät kiinnitysliinat mukaan.

 Onneksi perillä oli myös talon isäntä, ettei minun tarvinnut kuin kotona nostaa. Sekin oli jäädä yritykseksi, kun työhuoneen portailla ähkyimme ja puhkuimme askel kerrallaan konetta suojaan. Tämä on sijoitettava työhuoneeseen voimavirtapistokkeen vuoksi. Onhan näihin mahdollista teettää valovirtajohdotus, mutta en halua tätä pirtille. Kunhan tämä pirtin remppa antaa myöden aloittaa työhuoneen raivaaminen, saadaan tila koneelle. Se vaatii poikien läsnäolon, että voimaillaan yhdessä erilaiset elementit kohdilleen.
Mitäkö maksoin koneestani. Ihan reilusti sen 50 € mitä pyynti oli, Torista tämäkin. En edes tinkannut!

 

Popeda. Ratina. Rakkaus.40.v.

Kahdeksan kuukautta sitten ostetut liput käytettiin eilen Ratinan portilla, kun astelimme yhdessä miähen kanssa Popedan keikalle. Miähelle Ratina avautui ensimmäisen kerran, minä muistan käyneeni lapsena isäni kanssa katsomassa kerran potkupalloa. 
Lueskelin Ratinan stadionin wikipediahistoriaa. Hiekkaharjusta urheilu- ja kulttuurikeskukseksi on ollut pitkä matka. Nyttemmin tapahtuman keskiössä on monta uutta liikettä, kun kylkeen rakennettu Ratinan kauppakeskus ja läheiset asuinrakennukset ovat muuttaneet kaupunkinäkymää oleellisesti.

Lunastimme omat istuinpaikkamme hyvissä ajoin alkuillasta. Seurasimme kentän ja katsomon täyttymistä illan hämärtyessä. Pilviverho sakeni illan myötä, mutta ennen loppuhuipennusta, ilotulitusta, emme saaneet kuin muutaman pisaran vettä.
Kahden ja puolen tunnin keikka oli täynnä tarmoa, vauhtia ja viihdettä. Paten vankka kokemus, yleisön mukaanottaminen ja kaikkien esiintyjien huomioiminen huomattiin. 
Keikka alkoi Maamme-laululla, jolloin katsomossa noustiin ylös ja jokainen osallistui omalla panoksellaan esitykseen. Popeda-karaokessa pääsi laulamaan Pepposen ja kaiken taitavat lauloivat kaiken.

28 000 osallistujan läsnäolo teki ainakin minuun suuren vaikutuksen, niin bändiinkin. Olisin halunnut kuulla Frenckellin kellojen soiton, kun koko lauantain kellot soittivat Popedan Pitkä kuuma kesä-kappaletta tunnin välein. Tämä kokemus jäi vain lehtijutun varaan, kun kiirehdimme kulttuuritapahtumasta toiseen päivän aikana.

Popeda kuuluu tamperelaiseen identiteettiin, kuten Juice ja Eput. Pitkän linjan tekijä, jossa vain Pate on alkuperäiskokoonpanosta.
Rokkikukko, joka antoi tilaa lavalla kaikille. Pitkät musiikkisoolot saivat ihon sianlihalle ja kääriytymään tiukemmin farkkutakin sisään. 

Omalta kohdaltamme järjestelyt sujuivat mallikkaasti. Pääsimme turvatarkastuksen lävitse nopeasti. Kenttä tyhjeni pimeään Tampereen iltaan heti klo 23.00 ilotulituksen jälkeen. Pääsimme kaupungista ulos puolessa tunnissa, ottaen huomioon kaiken tietöiden aiheuttaman kaaoksen.

Kiitos ja kumarrus, onnea 40 v. Nähdään seuraavilla keikoilla.

Peremmälle!

 On kuulkaa nostettu, kannettu, vedetty perässä. Siirretty, mitattu, viilattu pilkkua ja taas raahattu. Pyyhitty hikeä, nopeammat juoksi selkänahkaa pitkin. On odotettu valmista ja kasvatettu lehmänhermot.
Lämpimät kesäpäivät on viipyilty pirtillä, ei millään jaksa nauttia ennätyshelteistä. Työpäivä tarjoaa aurinkoa ja lämpöä, kotona haluaa olla viileässä ja yrittää saada taas yhden huoneen valmiiksi.
Tosin ei tämäkään tila, pirtti, ihan viimeisteltynä ole, mutta on kalut kohdillaan, tai ainakin melkein ja listat naputeltu paikoilleen.
Suunnittelusta vastaan minä, miäs toteutuksesta. Vuosikymmenien tummien värien jälkeen on pastellit ja valkoinen yhä enenevässä määrin lisääntynyt kodin pinnoille. Uskallus tehdä ja toteuttaa sitä mistä tykkää. Tapettikauppias hiukan hymyili nähdessään mihin valinta osui useamman tunnin arpomisen jälkeen. Glitteriin!
Halusin pirtin seinään hentoisen vaaleanpunaisen tapetin, jonka pinnassa kimmeltää kirkkaat säteet. Kun aurinko illalla heittää viimeiset säteensä seinään, kimalle on kaunis, mutta ei huikenteleva.

 Makeilua ryhdittää keittiöstä pirttiin siirretty suuri tumma astiakaappi, jonka tyhjennys ja täyttäminen vei minulta viikon. Eikä ihan kaikki ole vieläkään löytänyt paikkaansa.
Tyhjentämisessä ei niinkään mennyt aikaa. Se tapahtui yllättävän nopeasti pyykkikoreihin miähen kanssa, kun naapuri lupautui kaveriksi kaapin siirtoon.
Kysessähän ei ole mikään ruåttalainen kevennys, vaan massiivipuinen järkäle, jota ei hetken mielenhäiriöstä siirrellä yhtään mihinkään. Ei kyllä muitakaan kaluja. Tuolit on ainoita, joita minä pystyn itessein siirtelemään.
Tein astiakaapista inventaarion suurella kädellä, enkä jäänyt yhtään tunteilemaan. Laitoin tiedon kaikille lapsille, haluaako kukaan mitään. Kierrätin ja osan myin. Kevensi kaappia ja mieltäni.

 Sitten on toinen järkäle, joka tulla tupsahti jostain vasemman olan yli. Nimittäin valtava, tai oikeastaan todella kaunis kahvipöytä siroine tuoleineen. Tämä ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassani laisinkaan.
Kalustoa tarjottiin ensinnä nuorimmaiselle, mutta hänen kieltäydyttyä tämä ajettiin meille. Nythän tässä on vasta päästy tutustumaan viikon päivät toisiimme ja siihen, että haluanko pitää tämän.
Miäs haluaa, minä epäröin. En ainakaan tämän värisenä. Uh!
Olen ollut jo yhteydessä entisöijään, joka on lupautunut ottamaan tämän työn alle, kun saamme kaivettua esille säilöstään. 
Pöytä on eriparia tuolien kanssa. Tai näin meille sanottiin. Pöydässä on massiivinen ja erikoinen jalka, joka vie kaiken huomion. Suurimmillaan pöytä vie pirtistä ison tilan, mikä ei sinällään ole este tämän entraamiselle. En vain ole koskaan ajatellut, että tällainen tulisi meille.

 Onhan se kaunis kokonaisuus, joidenkin mielestä ei. Mahtipontinen ja paikallaan pysyy. Tuoleista huomaa mitkä on enemmän käytetty. Pehmusteet on lintassa ja kankaat kuluneet. Sekään ei ole ongelma, vaan helposti korjattavissa uusin pinnoin.

 Nyt kun olen katsellut tätä useamman päivän, koeistunut, silittänyt pöytäliinan väriä peittämään, saattaa olla, että tämä jää meille.
Entisöinti omatoimisesti tai ammattilaisella on edelleen puntarissa.

 Kokonaisuutena sopii hyvin astiakaapin viereen, kun kuvaan huoneen siihen suuntaan. Toimii hyvin toiseenkin suuntaan, jossa on tyttären sänkysohva. Mutta, kun katson pirtistä keittiöön, tupakeittiö, on keittiön pöytä peräkanaa tämän uuden pöydän kanssa. Tässä kohtaa tulee minulle ahdistus. 
Uusi pöytä täytyisi ainakin pienentää, laittaa jatkolevy pöydänkannen alle, ja näin pitkämäisyys ei olisi niin huomattava. Ottaisi sitten käyttöön pöydän suurena pintana, kun olemme koolla porukalla.

 Sain, kun haimme, kesän aikana kaksi korituolia. Nämäkin on facen roskalavalta. Tuolit ovat todennäköisesti Sokevan aiempaa tuotantoa, Lumikenkä, eli uutena n.250 €/kpl. Näistä emme maksaneet kuin noudon vievän polttoainekustannuksen. 
Kuljetimme nämä Tampereelle jo lopetetun Sokevan toimitilaan, jossa ystäväni kertoi korjaajan olevan ammattilainen näiden laittamisessa. Saimme 75 €/kpl yhden tuolin ja voi kuinka mukava näissä onkaan istua. Sen verran kun nyt ehdin istumaan. Laitoin pienet irtopehmusteet istuimiin ja selkänojiin ostin alennusmyynnistä Finlaysonin utuiset viherkasvipäälliset.
Maalisuti saattaa heilua näidenkin pinassa, jos äkkiä tulen sille päälle, että en kestä tätä väriä enää yhtään.

 Pöydälle leijaili Indiskan vaaleanpunainen hapsuliina, jolla saan tuon värin piiloon. Liina on suuri, tarkoitettu keittiönpöydälle, mutta ei sitä sinne voi nyt laittaa ennen kuin loput tavarat löytävät paikkansa.
Valaisin on just pásee, toista en ole vielä löytänyt. Tosin olen jo muuttamassa mieltäni toisesta kattoplafondista. Josko alkaisin katsomaan pussikruunua pöydän päälle =D

 Kaappien kätköissä on useampi suuri koriste-esine, jonka kaivoin esille. Tämä PartyLiten mosaiikkihurrikaani on aina ollut yksi suosikeistani. Se sai jäädä pöydälle, kun en heti mahtunut laittamaan aikomalleni paikalle suuren nukkiksen päälle. Hurrikaanin molemmin puolin Rauman Kansainvälisiltä markkinoilta ostamamme suuret orkideat euron kappale!

 Kun seinissä ja pöytäliinassa on vaaleaa hempeyttä ei sovi unohtaa viherkasveja, joita olen vienyt  työkaverille. Ja vien vielä lisääkin. Osa kukinnoista on kesälaitumilla ja syksyn saavuttua, ne on pakko päästää takaisin pirtille tai ulkoistaa lopullisesti.

 Tällä hetkellä nautin yksinkertaisista kasveista, joita nämä tekokasvit edustavat. Enemmän kuin kasvit minua kiinnostaa tässä pullojen värit, jota varten siirsin jo valmiin sisustuksen toisaalta saadakseni juuri tämän penkin näille pulloille.

 Kun kaikki on kierrätetty, ikkunan alla oleva pieni kaappikin, tuntee olevansa hyvinkin tyytyväinen lopputulokseen, joka on meidän näköinen, muunneltavissa oleva tila.
Kun kaikkia kulmia ei näe (näytetty) on remontti jatkuva. Vaikka se jatkuisi vasta ensi vuonna, käydään kaikki pinnat vuorollaan lävitse ja karsitaan materiaa kiertoon.