sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Matkaan vaan

Se oli taas tällainen, mentäiskö lähtö, kun lauantaina lähdimme liikkeelle kohti Raumaa. Pitsiviikko, kaupunkifestivaali, on jo perinteinen heinäkuun lopun tapahtuma, jolloin kaupunki elää ja hengittää tapahtumistaan. Paljon pitsin ympärille järjetettyä ohjelmaa ja tapahtumaa käsittävä helteinen
Rauma oli lauantaina rauhallinen paikka kulkea. Ennätimme tosin vasta myöhemmin iltapäivällä perille, kun pikkukaupoista suurin osa oli jo sulkenut ovensa. Saimme rauhassa ihailla ja katsella vanhaa miljöötä ja kurkkia porteista peremmälle.
 Jäi muuten vielä sanomatta....
 Edellisestä kesäkäynnistä on aikaa 20-vuotta! Joitakin talvisia ajoja on meiltä tehty kiakkohalliin. Tosin en kyllä muista käyneeni koskaan Rauman hallissa vaikka paljon on halleja tullut nähtyä. Tälläkin kertaa jäi väliin, Pitsiturnauskin alkaa vasta elokuun puolella.
 Hyvät kengät olivat tarpeen, että jaksoimme käyskennellä. Miäs poikkesi ostamaan kenkäparin tarpeeseen. Naiset ostavat nähdessään =)
 Pysyimme poissa kujilta, mutta kamera tallensi näkymää.
 Tämä on ihastuttavaa väri-ilottelu.
 Vaikka pilviverho oli paikoin tumma, emme saaneet sadetta. Matkalla kyllä satoi, mutta ei se autossa haitannut. Ajatuskin ajopuvusta sai hikikarpalot pulppuamaan, ja kun sain valita millä mennään, oli päätös helppo tehdä.
 Olisin voinut nojailla pidempäänkin kadun varjoisalla puolen ja katsella leppoisaa näkymää. Kiireetöntä, välitöntä ja seesteistä.
Jos emme olisi päätyneet kierroksen toisessa päässä Kansainvälisille markkinoille, olisi kirkko tullut nähtyä lähempää.
Poikkesimme muutamille pihakirppiksille. Näin optikon, mutta en vastaanottoa.
 Muhkeita portteja. Siisteyteen ja viihtyisyyteen on satsattu paljon.
 Joka puolella on kaunista katsottavaa.
 Rauma antoi meille parastaan, kesäkaupunki, joka kutsuu luokseen. Ajomatkaa ei tule kuin pari tuntia / suunta.
 Viihdyimme ja nautimme.
 Niin ne Kansainväliset markkinat. Nämä olivat jo kolmannet tänä kesänä. Osuimme sopivasti toriajan päätökseen, jolloin kukkamyyjä lallatteli myyvänsä kaikki kukat eurolla. Kahden ostoskierroksen aikana tein muutaman hankinnan, joiden raahaminen toiselle puolen vanhaa Raumaa vaati juomatankkauksen useampaan kertaan.
 Kun sain päättää ajoneuvon, miäs päätti reitin. Menomatka kiersi Porin kautta, pyysin poikkeamaan kirpparille. Meillä alkaa olla Pori hallussa, tietyt jutut, ruokapaikka ja sitten jatketaan.
Porissa on tullut käytyä kirpparilla useamman kerran. Olen tehotyttöjen syntymästä asti ostanut useammat vaatteet kirppiksiltä tai yksityisiltä. Kierrätän aina, kun on mahdollista. 
Kun on paljon tarjontaa, on vara valita. Tällä kertaa sain jokaiselle bimulle jotain. Pyrin olemaan tasapuolinen, kun ostan tai laitan jotain. En suosi ketään toistaan enemmän, joskus ei vaan natsaa.
 Pyrin ostamaan laadukkaita, jopa merkkivaatteita. Niiden hinta ei päätä huimaa. Vielä. Jätän päätöksen vanhemmille, laittavatko vaatteet käyttöön tai kiertoon, mutta olen nähnyt useamman arjen ja juhlan, että ostamani vaate on lapsella käytössä.
 Olen sopinut tapaavani tyttären perheen tänään, kun he palaavat kesälomamatkaltaan. Saan heti antaa nämä heille mukaan. Pääsen myös halailemaan pikkuiset ja toivottamaan hyvää kotimatkaa.
Jatketaan tästä toisella kertaa....
 

8 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Pitihän teiän nyt Raumalle mennä, kun siellä oli isännällä näinkin läheinen tapaaminen. :)
Olen monesti ihmetelly, miten pärinäporukat pystyy pysähtymään minnekään. En tiiä onko ajaessa kuuma, mutta pysähtyessä on ihan varmasti, tai jos ottaa kamppeet pois ja pitäis jatkaa matkaa ja pukea uuestaan.
Raumakin näyttää mukavalta kaupungilta; vanhaa ja uutta.

KristiinaS kirjoitti...

Taas oli teillä kiva reissu. Tämmöset pikkupyrähdykset piristävät kummasti kun näkee kaikenlaista kaunista ja viehkoa.

Intsu kirjoitti...

Vanha Rauma on ihana. Varmasti hieno reissu.

Susi kirjoitti...

Rauma on kaunis kaupunki, muutama vuosi sitten viimeksi käynyt, harkitsin pitsiviikoille lähtemistä, mutta tämä loputon kuumuus...jätin menemättä. Jospa vaikka ensi vuonna. Edellisessä postauksessa olit tehnyt kivoja sukkia, niin pirteän värisiä :)

Saija kirjoitti...

Rauma olisi kiva kohde käydä, siellä näyttää olevan paljon vanhaa jäljellä. On kyllä monta muutakin paikkaa suomessa missä olisi kva käydä mutta aina jää suunnitteluasteelle.

satunNainen Paula kirjoitti...

Rauma on kiva kesäkaupunki ja Pptsiviikkojen pihakirppikset todella intresantteja. Edelleen kaduttaa, etten aikoinaan ostanut sitä Topeliuksen isokokoista rintapatsasta, josta joku nälkäinen oli haukannut nenänpään...

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Rauma on kaunis kaupunki ja siellä on aina mukava käydä.
Ps. Hyvä kuva tuo viimeinen.
Leppoisaa alkavaa elokuuta sinulle:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteistanne. Tällaiset matkat ovat kivoja, turistina on mukava toikkaroida.