keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Kevätsäteet

 Kevätsääryleet saavat kahdet pitsivillasukat, kunhan arvon kelle annan. Toiset voisin pitää itse ja toiset saa...
Villasukkien neulominen on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, etten voi uskoa kuinka villasukka villitsee. Suomalainen suunnitteluhan on ihan huippuluokka ja jos taitaa lontoonmurteen, saa vielä paljon enemmän. 
Merja Ojanperän suunnittelemissa sukissa ei ole montaa kommervenkkiä, mutta laskemisesta on hyötyä. Aika paljon. Muutoin saa kuviot vinksalleen. Kunhan muistaa parissa kohtaa kuviota käännellä sen oikean silmukan takareunasta, niin muutenhan kaavion lukeminen on ihan simppeli juttu.
Marjapuuron sävyinen Novitan seiska, lankaa kului n.180 g/ pari.
 

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Muisto vain jää

 Tunteet ryöpsähti pintaan, kun avasin laatikosta sanomalehteen käärityt kahvikupit. Katoin vielä kertaalleen tämän kuppiparin kuvattavaksi. 
Saimme pari viikkoa sitten kuulla, että isämme vaimo oli menehtynyt äkisti. Isämme meni toistamiseen naimisiin -93. Maalasin heille häälahjaksi, ajankuvan mukaisesti, kahvikaluston, johonka kuuluu puolentusinaa kuppeja tasseineen.
 Sokerikko ja kermakko, sekä kynttilänjalat. Muistan vieläkin, kun isä kertoi, että he juovat aina hääpäivänään näistä kupeista. Eikä näitä varmaan paljon enempää ole käytetty. Ovat niin siistit ja ehjät ilman kolhuja ja naarmuja. 
Kun minulta kysyttiin, että haluanko minä nämä takaisin, emmin, mutta otin kuitenkin. En ihan tarkalleen edes muistanut minkälainen setti tämä oli. Mietin, että mitä minä tälle teen? Olen kantanut omassa käytössä olleet kuppini työhuoneen, sinne vaan-kaappiin, enkä haluaisi yhtään kuppia lisää tähän talouteen ilman, että itse saan päättää.
 He ehtivät olla yhdessä useamman vuoden ja naimisissa lähes 20 vuotta ennen isän kuolemaa
Sytytin kynttilän molempien muistolle.
 Käänsin kupit nurin ja kääräisin takaisin sanomalehteen.
 

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Ihana valo!

 Kuluneen viikon aikana valonmäärä on lisääntynyt huimasti ja lintujen laulu kantautuu sisälle asti! Tai siltä se tuntuu, kun nukkuu vuorokaudet läpeensä.
 En ole tekemässä tästä blogista sairaspäiväkirjaa, en edes päivityksestä, enkä halua kommenteissakaan yhtään sairaskertomusta.
Yritän pitää mieleni pirteänä ja odottelen tulevan viikon lääkärikäyntiä.
 Kevään odotus on aina yhtä tuskaa. Voisin skipata huhtikuun ja ottaa vastaan kaksi toukokuuta. Luin vasta, että siitepölykausi tullee olemaan haasteellinen, että tässä samalla mietin, pitäisikö skipata toukokuukin? Nääh, antaa tulla vaan. Aivastellaan, ja ihmetellään kevään ihanuutta sen kaikissa lieveilmiöissä. Kuten juuri alkaneessa vesi-räntäsaderummutuksessa.
 Sytytin kynttilän, nautin lämmöstä ja otan päikyt tai kaksi.
 Joko kevään juhla alkaa näkymään kodeissanne? Tulput ilahduttavat viikon ajan, venyttävät vartensa korkeuksiin ja lopulta nuupahtavat.
 Kevään riemuja,
 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Milja

Tehotyttöjen keväiset juhlat on juhlittu. Milja, neiti 3 v., juhli lähes päivälleen oikeana syntymäpäivänään. Heti seuraavana päivänä, kun tulimme reissusta kotiin, eli 2 vk sitten, olimme jo lähdössä juhlimaan. Olikin kiva päästä valmiiseen pöytään, kun oma jääkaappi ammotti tyhjyyttään.

Koti oli koristautunut teeman mukaisiin väreihin ja juhlivan asusta ei voinut nyt päätellä muuta kuin, Frozenilla mennään. Tytön isä oli aamulla käynyt ostamassa mekon tytön tiedottamin vaatimuksin =) Niin Miljasta kuoriutui ihka oikea prinsessa. Tällä kertaa ei Tähkäpää, kuten serkkutyttöjen juhlissa, vaan Elsa.
Samalla ostosmatkalla löytyi uusi juhlapallo edellisen tyhjennyttyä yön aikana. Eikä tämäkään ihan koko juhlaa kestänyt.
Milja oli saanut serkkutytöt leikkimään ja kyllä lastenhuoneessa olikin täysi vauhti päällä, kun saavuimme.
Juhliva tyttö otti jokaisen vieraan vastaan ja ennätti aina välillä keskustelemaankin vieraidensa kanssa. Mukavinta taisi olla huone täynnä leikkikavereita.
Tätä on harjoiteltu, osaan näyttää kolmea sormea. Niin ne vuodet vierii. Olen usein kertonut, kuinka ihanaa on saada seurata heidän kasvua, kehitystä ja olla mukana elämän eri tapahtumissa. Juhlakutsun saaminen on aina arvokas asia, tarkkaan sovittu ja soviteltu päivä kaikkien menojen kannalta.
Samalla pääsimme jälleen näkemään tämän kaksikon, Vanessan
ja Venlan. Onneksi he eivät vierasta, paljon, ainakaan minua.
Kun koti täyttyy puheensorinasta, on aika hetkeksi lopettaa leikit ja tulla kuvatuksi kauniin ja taidokkaasti tehdyn täytekakun ääreen. 
Miljasta otetuissa kuvissa on aina herkkyyttä, rauhallisuutta ja kauneutta. Mummin kamera saa taian aikaan, vaikka ei sitten omalle väelle aina siten näyttäydy.
 Arvaa kuka tänään onnittelut saa? Tietysti se, joka kaikki kynttilät kakusta kerralla puhaltaa!
 Tyttö malttoi olla kuvattava, vaikka herkkuja oli tarjolla.
 Kakun on leiponut luottoleipuri, jolta viime syksynäkin nuoret tilasivat yhteisiin juhliin kakkunsa.
 Jos nyt hetki vielä ja sitten aloitetaan...
 ...puhkumaan ja uusintana sama...
 ...että kaikki saimme omat muistomme.
 Tarjolla oli jälleen monenlaisia herkkuja. Koristelu oli vallan mainio, Frozenin satuhahmot, joihin tarvitsin jälleen pienen oppitunnin. Millään meinaa muistaa vielä(kään) kaikkia hahmoja.
 Jokaisen herkkulautasen viereen oli kirjoitettu mitä tänään tarjotaan. Ja voin kertoa, että oli taivaallisen hyvää.
Mansikat niin makoisat..
Kujeileva päivänsankari ❤
Hiuksilla tuoksu kukkien, poskilla punerrus hento, lapsuus on ainutkertainen, se on kaunis kuin tähdenlento.
Kun tallenan hetken tämän, voin aina palata takaisin muistelemaan, kuinka kaunis hän onkaan.
Ja tämä.
Ja tämä.
On suurta olla pieni päivänsäde, suurempaa on olla ilon lähde.


Mitähän tänään tapahtuu, kun noin on naurussa suu? Onkohan syynä tälläinen juttu; synttäreille tulee ystävä ja tuttu?
Hymyssä suin, nauruhan tarttuu!
Ja mehän halattiin.

Lasten juomassa oli jäätävän sininen väri, ja limpparia.
Keväiset kukat viimeistelivät kattauksen.
Tässä kakussa oli jotain niin hyvää, ettei sen jäänyt vain yhteen palaseen.
Kun on vietetty herkkuhetki, on kiva jatkaa leikkejä.
Hetket varhaat, hetket parhaat, hetket lapsuusaikojen, muistoissa ne säilykööt kuin sadut taruaikojen.
Näillä murusilla oli alkamassa tarhapäivät.
Molemmat tytöt menivät samaan hoitopaikkaan, talon eri päätyihin.
Äidin ja tyttären yhteiset leipomukset, huurteisen kauniit piparit.
Olof
Vaahtiksista voi tehdä mitä vaan, herrkullisia tikkukarkkeja.
Hansin huurre sydämet.
Suolaiset, nuo päivän tärkeät vitamiinit ja sopiva kosteus tuovat vieläkin veden kielelle.

Kauniit lumihiutaleet, täältä löytyy ohje.
Miljan ja mummin yhteinen hetki.
Tytär kierrätti viirinauhat Miljan juhlaan. Kun värillä on väliä, laitetaan turkoosia, valkoista ja lilaa.
Jokainen pieni juhlija sai lähteissään askartelupussin. Kiitos ihanat ja onnea vielä!