Unisieppari

Oman unisisepparin valmistaminen on ollut mielessä niin kauan, kun sain opintojeni loppuvaiheessa tehtäväkseni unisiepparin, jonka valmistin lasista. Erilaiset ideat muhivat päässäni, kun katselin valitun aiheen kuvatarjontaa.
Itselle tehty lasinen unisieppari ei ollut poissuljettu, mutta halusin jotenkin saada hyödynnettyä itselleni tarpeettomiksi jääneet liinat. Niitä oli alkanut kerääntymään niin kirppareilta, kuin perintönäkin.

Tässä työssä kierrättäminen piti olla se juttu, jolla saan hiukan materiaalin kohtaamaan toisen kanssa. Halusin hyödyntää epämääräiset helmet, joista parhaat olin jo käyttänyt aiempiin töihini. Neutraalit värit, vanhat liinat ja ohut neula.

Olen tehnyt tämän liinan, suurin tässä työssä, isän tädille tuskin oltuani vielä rippikoulussa. Purkasin sen verran kerroksia, että sain pingotettua liinan kehälle johon ompelin liinan ohuella virkauslangalla.

Hyödynsin minulle kerääntyneet kirjontakehät, joista käytin molemmat kehät erikseen. Olin myös ostanut kaksilta messuilta lisää renkaita. 
Osan liinoista solmeilin kiinni. Ajanpatina saa näkyä liinan pinnassa. En edes yrittänyt piilotella sitä.

Toisaalta voisin nimetä tämän työn alkukohdan olevan sama, kuin huoneen valmistuminen uuteen lookkiin. Silloin suunnittelin ja maalasin tämän oksan, joka kannattelee koko työtä. Oksahan ehti pönöttämään huoneen nurkassa hyvän tovin. Pölyjä pyyhittiin, siirreltiin ja siivottiin mihin milloinkin.

Kun olin saanut kiinnitettyä osan liinoista kehiin, piti päästä sovittelemaan "palasia" kohdilleen. Täytyi kokeilemalla arvioida mikä rengas kohtaa minkäkin. Ajatuskin pönöttävästä työstä sai aikaan puistatuksen. Välillä oli pakko irrottaa osat toisistaan, kun työ ei laskeutunut kauniisti.

Valmiin työn seinäpidikkeeksi valikoitui hra tokmannin verhonkannattimet. Kannattimet asennettiin seinään sen mukaan, kuinka oksa oli vänkyrä. Oksa lepäsi työn kokoamisen ajan kannattimien varassa ja vasta aivan lopuksi oksa on kiinnitetty omalle paikalleen.

Joskus kirpparilta löytyneet kultaiset renkaat löysivät loppupaikkansa työssäni. Näillä kiinnitettiin kehät toisiinsa. Rengas oli sitkeä pirulainen, eikä auennut kuin hampaat irvessä vääntäen.

Miäs niitä väänsi auki, minä asensi ja pujottelin, toinen taas pusersi kiinni. Ja taas auki, kun ei sitten millään asettuneet. Hikihän siinä jo tuli. Minä ehdin kuvailemaan jokaisen työvaiheen muistiin itselleni. Tätä vaihetta tehtiin pitkään ja hartaasti. Vasta joulun alusviikolla keräilin loppuja askarteluvälineitäni pois keittiönpöydältä.

Joulun alushässäköissä kävin Granitin myymälässä mitä lie etsimässä, kun pongasin valonauhan. Tämä on sellainen kuuseen tarkoitettu yksi lähtö, monta sädettä. Piankos minä sille uuden käyttökohteen hokasin, kun unisiepparini kaipasi valoa taakseen.

Nauhojen avaaminen olikin melkoista ähellystä, mutta kun hommaan ryhdytään, periksi ei anneta. Nauhojen asentaminen oli helppoa, kun työn sain nostettua pois seinältä. Ruuvikiinnityksellä nauhasarja kiinni puuhun, sitten kieputtamaan.

Halusin valon kulkevan säteittäin yhdestä kulmasta, enkä mitään alkuräjähdystä!

Tässä vaiheessa olimme siirtäneet kehät oikeaan järjestykseen, värit eikä samanlaiset kuviot olleet enään päällekkäin. Valonauhat aseteltiin paikoilleen. Osa kulkee metallirenkaiden läpi, osa kiinnitysrenkaiden. Joku outo valoilmiö syksyn hämärässä valaisee ikkunasta seinänpintaan.

Nauhoja olin ostanut, kun kohdalle sattui. Kapeita, valkoisia, läpikuultavia. Pitsiä ja palloja. Ihan kaikki eivät olleet tätä työtä varten varattu, mutta onhan materiaalilla tapana hakeutua milloin mitäkin asiaa sulostuttamaan, joten miksi ei tähän työhön?

Tässä vaiheessa valonauhojen kiinnittämisen jälkeen koko työ oli pakko kiinnittää omalle paikalleen. Sänkyä oli helppo siirrellä irti seinästä, että pääsin lähemmäksi työtä. Vain kiemurainen koristepääty jäi paikoilleen. Se on kiinnitetty järkisyistä suoraan seinään.
Viikkoja vaiheessa ollut työ valmistui lopultakin vuoden 2019 viimeisenä päivänä, jolloin jokainen kehä sai omat nauhansa.

Kiinnitin suurimman kehän alareunaan joulukoristelaatikoista löytyneet sulkanauhat, joiden tarpeen entisessä virassaaan totesin loppuneen. Katkaisin yhden nauhan aina kolmeen osaan. Olin tekemässä itse sulkanauhoja, mutta säästyin tältä vaiheelta ja käytän sulat johonkin toiseen työhön myöhemmin.

Koukkunauhan koko levyn olen ostanut joskus Tallinasta, muistaakseni Karnaluksista.

Valonsäde on lempeä, kun ilta pimenee. Yövalona tämä on liian kirkas. Virran katkaisun jälkeen ledeihin jää pitkäksi aikaa pieni virta, joka hiipuu hiljaksiin.

Tässä työssä on kaksi liinaa, jotka olen virkannut meidän hääjuhlaan. Näin nekin pääsivät lipaston uumenista päivänvaloon. Olen erittäin tyytyväinen valmiiseen työhän, joka täydentää tätä huonetta.

Helmiä

Kirppareilla käynti on jäänyt tosi vähiin. Ajankäytön suhteen jostain on ollut pakko tinkiä. Ostan kuitenkin mahdollisimman paljon kierrätettävää materiaalia. Keräilin helmilaatikoistani samankokoisia helmiä ja löysinkin tarvittavan määrän, kun vielä katkaisin kuvan yläreunan rannekorun josta jätin pienet välihelmet odottamaan uutta tulemistaan.

Käytin helmien maalaamiseen akryylivärejä. Pikkaisen keltaista ja enemmän valkoista. Maalasin ruskeat helmet kolmeen kertaan, puuvalmiille riitti kaksi maalikerrosta.

Olin ostanut ennen joulua kitinvalkoiset puiset kynttilänjalat samalla ajolla, kun tein kaupat keittiön tuoleista. Kynttilänjalat ovat Niemen tehtaan aiempaa tuotantoa, 28 mk/kpl. Kun oikein ajan kanssa katselin mitä olin ostanut huomasin, että yksi näistä on himppasen erilainen. No, sehän ei haittaa. Yksi lasikuvuistakin on erilainen. Saan sisareltani sileän, kirkkaan lasikipon, kun vain käyn hakemassa.
Kun maali kuivui näiden pohdintojeni aikana, pujottelin pyöreään kuminauhaan vuoroin maalamani, vuoroin ostovalmiin valkoisen pikkuhelmen. Valmis helmikranssi sopi hyvin kynttilänjalan kaulaosaan. 
Eri vuodenajoille voisi tehdä omat värikoodit.

Lopuista keltaistista helmistä pujottelin koristenauhat keväisiin oksiin riippumaan.

Satukirja 2/2

 Kangas inspiroi ompelemaan sammakon. Kurnu lipuu veden pinnassa jättäen jälkeensä vain kevyen veden virtaaman, jota vahvistin lisäämällä paljetteja, kuin lämpimän kesäpäivän veden välke.
Näin jatkuu satukirjan neljän sivun tarinat. Näyttööni kirjoitin jokaiselle sivulle pienen tarinan tai laulunsanat, muistaen tekijänoikeudet.
Huomaa leikattavan kappaleen muoto, josta on ollut aikomus tehdä miehusta, mutta siihen tarkoitukseen se ei koskaan päätynyt. Olen saanut kankaan, joka oli omiaan sammakon reunakaitaleiksi.

 Muovikuulat antavat vihiä, mikä sammakko on kysessä. No, sehän on rupisammakko.

 Ompelin työn taustapuolelle vuorin samalla, kun tikkasin sammakon vartalon muodot. Jätin pienen aukon täyttöä varten ja lisäsin muovikuulat tunnustelua varten. Kun kirjaa liikuttaa, kuuluun kuulien ääni ja tuntu tulee sammakon pintaa sivelemällä.

 Reunoille tikkasin vapaatikkauksella heiniä ja kaisloja kolmella eri värillä. Osaan kasvillisuutta lisäsin vielä pieniä kangassuikaleita.

 Silmiksi ompelin helmet.

 Lämpimistä kesäpäivistä nauttiva mehiläinen lentelee vihreän nurmikentän yllä.

 Reunakaitaleiksi valitsin pilkullisen puuvillan. Kuusikulmainen muoto vaati ympärilleen leveät kaitaleet, että sain leikattua valmiina muihin sivuihin sopivan koon. Tälle sivulle tein koneen valikosta kukkaköynnöstikkauksen.
Mehiläisen taustalle leikkasin ohuen vuorikankaan, tikkasin työn oikealta puolelta ja jätin toisen siiven kärkeen aukon, josta lisäsin 1/4 kinkkupussinpalan. Kun mehiläisen pintaa koskee, kuuluu suhinaa.

 Kesäisellä kedolla kukkivat monet kauniit ja värikkäät kukinnot. Kukkien varret tein neulelangasta, sisksakilla päälle ommellen.

 Kukintoina värikkäät huopapallot ja napit. Lisäsin taustalle kimaltavat paljettilinnut. Mehiläisen tuntosarvet virkkasin ohuesta ommellangasta.

 Tämän sivun inspiraatio lähti metsäisestä kankaasta, tämäkin on valmis pala. Sarjatuotantona valmistuneet kuuset, Mielikissä on samoja, ompelin sivun yläreunaan.
Tikkauslangoiksi valikoitui oranssin sävyt.

 Piirsin ja leikkasin ketun pään, ompelin koneella kuonon päältä valkoisella langalla. 
Lisäsin ilmettä käsinompelemillani korvatupsuilla. Silmissä ja nenässä helmet.

 Vaihdoin vetoketjupaininjalan, että sain ommeltua mahdollisimman reunasta valmiit kasvot.

 Tiukkailmeiset pöllöt huhuilevat kuusimetsässä ja kärpässienet punoittavat sivun alareunassa.

 Lintupöntön taustalla kesäpäivä helakoi. Valitsin pöntön reunoille vihreän nurmikankaan, joka vaati muutaman uudelleen asennuksen. Miten voi nurmensuunta olla niin myrsykyisä, ettei kerrasta, eikä toisesta suostunut kasvamaan ylöspäin =)
Asettelin kankaan monta kertaa nuppineuloin kohdilleen, mukamas, ja vasta kolmannella keralla se suostui suoristumaan. Sama molemmilla puolin.

 Tämän sivun tikkasin muita sivuja tiiviimmin ja sen huomasi heti, kuinka sivu napakoitui. Tässä työssä siitä oli vain hyötyä. En pitänyt yhtään ajatuksesta, että näinkin suuri sivu, 23 x 23, kaatuilee ja on vetelä.

 Oikeaan yläkulmaan piirsin ja leikkasin askarteluhuovasta sudenkorennon limestä ja turkoosista. Kirjoin käsin etupistoilla uloimman päällikierroksen ja koneella tein loput tikkaukset.
Kiinnitin korennon helmivartalosta käsinommellen.

 Viheliäisellä nurmella laiduntavat huopalampaat.

 Valmis sivu täynnä kesäistä lämpöä.

 Sain ommeltua omalla koneella kaiken tämän, mutta kirjan sidonta ei enää kotikoneella onnistunutkaan. Siirryin viimeistelemään työn kouluun teollisuuskoneen ääreen. Taittelin, kääntelin ja ompelin verhojen leveän rypytysnauhan kirjan selkämykseen. 
Kevyt höyrytys ja työ oli valmis.