keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Satuiluja

2015 vuoden jouluna kuljimme miähen tahtiin hissukseen hiipien. Vietimme ensimmäisen yhteisen jouluaaton koskaan. Kävimme sukuloimassa kaupungin hautuumailla ja päivänvalolla seurasimme liikennettä kuinka paljon joulupukin asussa ohitsemme vilahti kiiretyöläisiä. Silloin tuli puheeksi, että olisi kiva viettää joulua niin, että voisi ilahduttaa lapsiperheitä ja tehdä siitä tapa, vaikka ensimmäinen pikkupallero oli saatu keväällä jatkamaan oman suvun joulutarinaa. Kuitenkaan emme ole viettäneet kaikkia aattoja koko porukalla, eikä vieläkään tiedetä tulevan joulun kokoonpanoa.
Siksipä tartuimme, tai minä tartuin tilaisuuteen, kun huomasin ystävättäreni laittaneen upeaakin upeamman pukinasun myyntiin. Hän on ostanut tämä jenkkilästä ja käytössä tämä on ollut vain muutaman kerran. 
Täydelliseen asuun kuuluu silkkivuorinen takki, jossa on hieno leveä vyö. Laiheliini pukki vaatisi hiukan toplinkia, että takki täyttyisi. Housut ovat puolisääreen, mutta saappaiden päälle tulee tuollaiset mustat...ööö? Mitkä? En löydä nimeä. Saappaat tai kengät voi siten olla lähes minkälaiset vaan.
Hiukset ja parta vaatii hiukan huomiota, mutta eiköhän me niistä selvitä. Molemmat ovat kuminauhakiinnitteisiä, eli ne saa helposti säädettyä tarvittaviin mittoihin.
Ei joulupukki lähde yksin liikkeelle, mukaan lähtee myös joulupukin muori. Muorilla on vielä asukangas nipussa, mutta on se jo hommattuna. Toinen sukkakin on jo neulottu ja toinen aloitettuna. 
Eikä siihen riitä vielä asukaan, että yhdessä aaton teemme kierrosta, meille täytyy tulla kysyntää. Mainosta pitäisi miettiä, miten sekin satuillaan, että saamme jakaa iloa perheisiin. Ihan ilman hintalappua emme lähde kiertämään, mutta katsotaan mitä tästäkin tulee.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kuuraa

Ilma on selkeästi jäänyt pakkasen puolelle. Saappaan alla ei narsku vielä lumi, mutta on sitä ennusteen mukaan tulossa lähipäivinä Pirkanmaallekin. Aurinko näyttäytyi molempina päivinä ja se kyllä toi uutta puhtia omaan työskentelyyn.
Miäs on päässyt aloittamaan makkarin katon maalamisen. Kolme kerrosta maalia on ollut viikonlopun tavoite ja se on melkein jo saavutettu. 
Vanhat tapetit on otettu pois seinistä, listat lattioista ja kahta jäljelle jäänyttä vaatekaappia on siirrelty yhdessä vuoroin sinne ja vuoroin tuonne.
Minä otin himppasen pienemmän maalauksen, kun joulukylään aiemmin maalaamani kiskot ovat mystisesti kadonneet. Osan löysin, mutta niillä en päässyt kuin puoleen suunnitellusta. Onnekseni olin kuluneen vuoden aikana löytänyt kirpparilta lähes ajamattomia kiskoja useamman pussillisen. Niiden maalaamiseen menikin sitten koko viikonloppu. Vaikka kalkkimaali kuivuu nopeasti, eikä vaadi mitään pohjatöitä, aikaa kuluu paljon, kun jokaisen kiskon maalaa kahteen kertaan molemmin puolin.

Jo neljännen kerran järjestetyt Parolan aseman joulumarkkinat pidetiin lauantaina. Emmin perjantaina mennäänkö vai ei. Lauantaina päätin, että mennään, mutta maalauksien piti olla molempien osalta siinä vaiheessa, että työt ovat selkeästi edistyneet ennen lähtöä.

Tavan kamalan pitkät jonot ja autojen parkkeerausprobleema oli ilmeisesti harmittanut markkinoiden alussa, kun väki oli tullut jo hyvissä ajoin sankoin joukoin jonottamaan. Me vältyimme kaikelta tältä, kun olimme paikalla vasta iltapäivällä kolmen aikaan. Ei täytynyt jonottaa, eikä kukaan jyrännyt meitä =)
 Tein harkitut ostokset ja kotimatkalla poikkesimme vielä ihanaan Pellavatehtaaseen Toijalan apsin vieressä.
 Musta perjantai houkutteli Ideaparkkiin Lempäälään, josta teimme hieman vaatehankintoja. Muutaman tunnin poissaolo kotoa ja monen ihanuuden näkeminen oli vaihtelua arkeen.
 Sunnuntai valkeni edellistä aamua kylmempänä, lähes kymmenen asteen pakkaslukemin. Maalaukset ovat jatkuneet tänäänkin. Sain kiskot kaikkineen valmiiksi, mutta rataosuuden kasaamiseen menikin sitten useampi tunti. Kun veturi tsippasi jokaisesta mutkasta pöydälle, oli pakko purkaa valmis rata useamman kerran. Tavoitteenani on saada 1.adventiksi jotain jouluista valmiiksi. En anna rempan haitata suunnitelmaani.
 Kuisti on jämähtänyt syksyiseen lookkiinsa. Sille piti tehdä tänään jotain. En kuitenkaan malttanut irrottautua pensseleistäni, vaan suuntasin ajatukseni tulevaisuuteen. Jonain päivänä viikolla rykäsen kaiken uuteen kuosiin.
Tai sain minä jo syksyisen kurpitsakranssin vaihdettua talvisempaan. Tätä täytyy vielä hiukan modata, poistaa tähti peuran niskasta, jos en sitte intoudu vallan tekemään ihan jotain muuta.
 Innostavaa uutta viikkoa kaikille,
 

torstai 22. marraskuuta 2018

Jouluvalmistelut

Ripustin keittiön ikkunoihin valosarjat, ei tarvi paljon kattovaloa käyttää, niin hyvin nämä antavat valoa. Pienen pienin askelin kohti suurta juhlaa. Vielä maltan odottaa, etten vallan hullaannu toimimaan. 
Ostin Ikeasta seppeleen, joka sopi hyvin pariksi aiemmin ostamalleni kynttilärenkaalle, johon olin lisännyt eucalyptuksen oksia. Pyöreä muotokieli, vaikka ei samanlaiset. Kukat eivät ole liian lähellä kynttiläliekkiä.
Ripustin Finnmarin heminauhaan kolme jouluista postikorttia. Suloiset eläinaiheiset kuvat saavat hyvälle tuulelle. Töh, sanos orava.
Lähes jokaisella kauppareissulla ostan lisää kynttilöitä. Jaksan pestä ikkunoita, nokea, pölyä, mustaa vettä.
Pulleaposkinen tonttutyttö kaapin päällä, sydän vilkkuu, jos silmät kestää.
Muualta ei kuvia voi oikein näyttää. Kyllä sen jokainen on nähnyt miltä huoneen tyhjennys, varapetien järjestely ja pölykerrokset näyttävät.


tiistai 20. marraskuuta 2018

Kyläluuta

 Oletko viime aikoina pysähtynyt miettimään, milloin olet spontaanisti mennyt tuttusi ovelle, soittanut ovikelloa ja vaihtanut kuulumisia? 
Voiko vielä niin tehdä? Ennen, kun kaikki oli niin paljon paremmin, ei tarvittu edes mitään syytä, kun poikettiin vaihtamaan muutama sana ja viemisinä oli lämmintä kättä.
Nyt sitä tehdään oikein keskusteluryhmä, suunnitellaan, sovitaan, perutaan ja muutetaan sovittuja päiviä, kun ei sitten millään saada yhtä yhteistä iltaa vapaaksi täydestä kalenterista. 
Pitää siivota, leipoa, tälläytyä ja miettiä viemiset. Voi jeekuna, sanon minä!
Kultaako aika muistot, vai vanheninko minä just kymmenen vuotta, mutta minusta kyläily on mennyt kyräilyksi ja katoaminen omaan soppeen ja siellä someen on niin paljon vaivattomampi tapa hoitaa nämä yhteydet. Vai onko?
 Meidän kyläseura on tehnyt tälle asialle jo jotain. Matalan kynnyksen tuliainen, KYLÄLUUTA, vol2, joka ei saa olla samassa pirtissä kuin hetken kerrallaan ja sitten sille pitää näyttää jo ovea. Luuta on hyvä ja poistuu NYT!
Kyläluudan mukana seuraa käyttäytymiopas, jossa kerrotaan lyhykäisesti miten sinun pitää toimia, kun ovellesi koputetaan. Ensimmäinen Kyläluuta on kadonnut vuosien aikana mystisesti. Se lähetettiin matkaan jo lähemmäs 20- vuotta sitten, mutta se ei sitten enää palannutkaan yhteiseen kyläseurojen pikkujouluun, jossa sen oli määrä vierailla joka vuosi. 
Tämän uuden Kyläluudan tekijästä olen melko varma. Taitaa olla nuorimmaisen kummitädin käsialaa.
 Pellavapussissa on ruutuvihko, johon kirjataan tervehdys missä sitä ollaan oltu ja mihin menossa. Naapurin Esko luuti tämän juhliimme ja nyt on aika saattaa Kyläluuta saatesanoineen toiseen pirttiin.
Sen verran olin itsekäs, että en lähtenyt iltaa istumaan koiratalouteen, just parantumassa kolmannen viikon jälkeen flunssastani, että kutsuin vieraan meille ja näin sain siirrettyä kyläilypaikan haun toisaalle.
 Kiitos käynnistä ja hyvää joulun odotusta!
 

maanantai 19. marraskuuta 2018

Kuvakollaasit

Syksy on kietonut tienoot pimeyteen, auringonpilkahdus on vain hetkellinen. Iloa ja valoa täytyy itse etsiä ja löytää.
Kiinanruusu päätti aloittaa kukintonsa vuoden pimeimpään aikaan. Aurinkoisen kaunis yksilö, joka on kukkinut jo useamman viikon monin eri kukinnoin. Yllättävän pitkään yksi kukkanen pysyy kauniina. Kasaan kuivuminenkin vie oman aikansa. 
Viherkasvitkin odottavan saavansa aina osa auringonsäteistä. Meillä kun ei harrasteta kasvilamppuja, mutta kausi/jouluvaloja kylläkin. 
Kastelun kanssa mennään mutulla. Muistinks kastella ton tai ton??!! Annetaan vähän lisää. Kääk, tää on lumme.
Kuistin ilmeen muuttamista suunnittelen aina ohikulkeissani. Osa alkusyksyllä laittamistani on vielä ihan freesinä, osan palellutti aiemmat pakkaset. Jotain jouluisempaa ilmettä ja mahdollista lumisadetta ajatellen, helposti lakaistavaa kuistinpintaa täytyy suunnitella. Ulkovalojen määrää ei liiemmin ole lisätty. Kynttilät sytytetään, kun kotiudutaan. Niiden valo ei kyllä mitenkään lisää turvallisuutta kulkuväylille, mutta onhan se kodikkuus ennen kaikkea järjestettävä.
Ikkunoista ja pöytien pinnoilta on riisuttava syksyinen sisutus ja annettava tilaa talvisemmalle sisustukselle. Himppasen into meinaa laantua, kun banaanilaatikot vaeltaa huoneesta toiseen, antaen tilaa makuhuoneen pintarempalle. Ehkä se, kyllä se!, jouluksi valmistuu =D

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Messuillaan hetki

Joka vuosi olen jossain messuillut, mutta onko siitä todella neljättä vuotta, kun viimeksi olin Pirkkahallin kädentaitotapahtumassa? Sissus, kun aika rientää. Eikä ihme, jos perävalot vain vilahti, kun lauantaina pääsin lippujonosta messuhallien uumeniin. Alkusyksystä jo tiedustelin miäheltä, että mentäiskö yhdessä, kun kaiken kantaminen on niin hankalaa. Työtä olisi ollut tarjolla koko viikonlopuksi, hän suostui, kun oli jo aiemmin luvannut. Siispä kahden matkaan. Ihan en niin aikaiseen päässyt liikkeelle, kun ensinnä oli suunnitelmissa, mutta eipä me paljoa yli yhdeksää oltu jonossa ja autonkin saimme hyvälle hollille.
Kävijämäärä on kyllä huikea. Luin jostain, että kahden ensimmäisen päivän luvut ovat melkoiset, 37 700! Kun perjantaina oli käynyt 15 200, niin lauantaille sain luvun 22 500. Nyt taitaa paukkua kaikki ennätykset tänä vuonna. Kyllä! 50 996 kävijää. Minua ei sinänsä ahdistanut ihmisvilinä, vaan se, että kävellään eteenpäin ja katsellaan taakseen. Jestas miten hankalaa sylitellä vieraita jatkuvasti, kun väsitämäänkään ei pääse. Miäs oli joutunut koppamaan jonkun syliinsä, kun toinen oli tuupannut niin, ettei miähen tasapaino pysynyt (jäykistetty nilkka ei taivu enään notkeisiin käännöksiin).
Pääsin hyvin näkemään ja ostamaan mitä halusin. Ihan kaikkia esittelijöitä en löytänyt, mutta en kyllä tiennytkään mistä etsiä. Jätin miähen monasti kassajonoon ja jatkoin kierrostani.
Valokuvaamiseen en kysynyt lupaa, mutta nappasin kuitenkin muutaman otoksen. Messuhulinassa kuvaaminen olisi muutoinkin hankalaa. 
Nautin näkemästäni ja mahdollisuudesta tehdä valintoja useamman myyjän valikoimista.
Päivän päätteeksi kävimme vielä tutustumassa ruokapuolen esittelijöihin. Maistuvia tarjottavia ja kassillinen puurohiutaleita lähti jälleen mukaan. 
Suosimme tänä vuonnakin omia eväitä, mutta pullataukokin oli pidettävä ja jalkoja lepuutettava useamman kerran. Kuuden tunnin aikana kiersimme neljä hallia, tapasimme tuttuja ja näimme paljon!
Kotiintuomisina oli vähän kaikkea omaan osaamisalaani. Suunnitelmissa ei ollut kuin mosaiikkityöhön sauma-aine ja toinen, jota en sitten osannut etsiä, kun en tiennyt esittelijän nimeä.
 Ilokseni huomasin nukkismyyjiäkin. Valkoiset esineet ovat Aalto - maljakot 3D tulostuksella.
 Heijastimia lahjaksi ja minun uuteen talvitakkiini.
 Ompeluun, neulontaan, koruiluun, tupsuihin. Kaikkea pientä ja helposti reppuun mahtuvaa.
 Pyrin tekemään hyvin harkittuja hankintoja, mutta jossain kohdin sitä huomaa selittävänsä, jopa itselleen. Kun reppu oli jo täynnä ja kädessä kaksi kassia, tuli hankinnat  varmasti tehtyä. Jotain pientä olin suunitellut vielä löytäväni ja ostinkin. Tai laitoin miähen maksamaan.
 Kaunis lusikasta tehty sormus. Tämä on jotain vanhempaa ruotsalaista kielosarjaa. Kaunis, siro ja naisellinen. 
Nyt on materiaalit jaoteltu omiin koloihinsa. Morkkis iskee maanantaiaamuna, kun kello soittaa aikaseen ja miettii ansiotyöhön siirtymistä. Tänään kuitenkin vielä hymyillään ja lepuutellaan jalkoja.

torstai 15. marraskuuta 2018

Juhlapäivät

Isänpäivää on juhlittu monin eri tavoin, mutta meillä siihen on aina liitetty myös vuosipäivä, kun vanhin lapsistamme, humu, on syntynyt isänpäivän kynnyksellä, perjantain lapsi. Juhlapäivä ja vielä kymppijuhlat, osuivat juurikin tälle samaiselle päivälle. Juhlakalu ei päässyt perheensä kanssa vaaria katsomaan, mutta taisivat juhlia omassa perhepiirissään hillitysti, kun sairastuvallinen kaikenlaista kulkutautia piti kestämän. 
Pojan ja miniän yhteiset juhlat juhlittiin jo elokuussa, kun valoisat ja lämpimät ilmat kietoivat maisemat sumuun. Joskus syssymmällä kyselin, onko kahvitarjoilua, mutta kun mitään ei kuulunut, ei niistä sen enempää. Kimpullinen väriä ja onnentoivotukset välittyivät kuvaviestillä.
Tyttären perhe vieraili. Tässäkin taloudessa kulkutauti jylläsi, mutta ei niin tarttuvana kuin toisaalla. Tytöt touhuilivat omissa leikeissään, kun jo osaavat jemmoista etsiä kaikki lelulaatikot. 
Kaikkein kysytyimmät ovat tyttären vanhat kippakengät, joilla jokainen bimu on vuorollaan kopsutellut. Niitä ei kukaan ole pyytänyt mukaansa omaan kotiin, leluja kylläkin. 
Huomaa, valkoiset kengät lattialla!
Venessa löysi enomiähen ranteen vahvistajan, nyt hällä on silmälasit. Taisivat olla peremminkin kiikarit.
Huomaa punaiset kengät!
Venla käy arkiaamuna kerhossa, jossa hän pääsee askartelemaan, leikkimään ja touhuamaan muiden lasten kanssa. Askartelu jää yleensä äidin tehtäväksi, kun tytöstä on niin paljon mukavampaa touhuilla uusilla leluilla.
Tämä kortti on valmistunut vaarille kotona puuhastellen äidin avustuksella.
Näinkin pienellä porukalla saimme mukavan juhlapäivän. 
Nuorempi poitsu ajeli iltasella kotiin tyttöystävän luota ja teki rehvit matkalle siskonsa kanssa. Näin hekin saivat vaihtaa muutaman sanasen.
Lauantaina kävimme miähen kanssa katsomassa Billy Elliotin, tuon huikean hienon kasvutarinan, jota lämpimästi suosittelen ihan kaikille. Taituruutta, rohkeutta, mahtipontisuutta ja hienoa rytmiikkaa. Olen vieläkin ihan loveeee. Olen nähnyt elokuvan useamman kerran, pidän siitä, mutta onhan tällainen lavaesiintyminen äärettömän hieno kokemus ja mahdollisuus nuorille näyttelijöille, jotka vuorottelevat eri näytännöissä. 
Olemattoman hattuni nostan kaikille, jotka mahdollistavat meille tällaisia upeita hetkiä, luovat tunnelman, jonka ei toivoisi loppuvan. Henkeäsalpaavan ilon ja riemun, joka hetkessä muuttuu haikeudeksi. Sen voi aistia ympärillä istuvasta vierustoverista, joka vaivihkaa pyyhkii alati poskille valuvaa kyyneltä. Ja toisella hetkellä purskahtaa nauruun. 
Sitä teatteri on parhaimmillaan, aitoa elämystä!
Olen kokenut kerran aiemmin näin voimakaan elämyksen samaisessa teatterissa. Olimme katsomassa Amadeusta, 2008. En voinut lähteä ohjelman päätyttyä käytäville kävelemään kyynelten valuessa. 
 Koin niin voimakkaasti sen tyhjyyden Salierin monologin jälkeen, että tarvitsin enemmän aikaa päästäkseni takaisin arkeen. 
Tässä teatterissa on koettu monia elämyksiä!
Teatterin jälkeen maistui kevyt päivällinen Ratinan Momentossa, jossa ruodimme vielä kokemaamme näytöstä.
Saimme laitettua viikonlopun aikana muutaman valosarjan, sekä valaistut paperitähdet. Joka vuosi sarja täydentyy. Nyt ne aseteltiin keittiön seinää vasten.