keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Tinalankapunonta

Opiskeluaikainen ystäväni kävi keväällä lyhyellä tinalankapunontakurssilla ja kun näin hänen valmiin rannekkeensa innostuin ja sovimme, että hän opettaa myös minut punomaan.
Sovimme tapaamisen meidän luokse ja hän tuo kaiken tarvittavan materiaalin. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä olisin tähän tarvinnut.
Valitsin ensinnä mallin, jonka haluan ja pian olikin valmiit tinalangat edessäni ja pujottelu alkoi. Samalla maailma parani, kuulumiset vaihtuivat. Siskoni kävi keittämässä kahvit ja pian tinapunontani olikin jo valmis!
Tinalankapunonta on vanha lappalainen käsityötekniikka, josta löytyy ainakin yksi teos, jota voi tiedustella kirjastoista.
Valmis punonta ommellaan käsin kiinni poronnahkaan. Siimalanka ei näy valmiissa työssä.
Taustan ompelussa pistot sikinsokin, mutta työ pysyy kasassa.
Kiinnittiminenä teollisesti valmistettu nappi, ei poronluusta. 
Ystäväni on myös ohjaaja, kuten minäkin. Kiitos mukavasta tuokiosta!




tiistai 30. heinäkuuta 2019

Hengissä perille

Ajopuvun päälle pukeminen on kerroksellista. Jos olemme liikkeellä kaiken aikaa on ihan ok, mutta voihan pysähdys. Jo alkaa hiki virtaamaan. Ohuempi ajopuku on ollut puheissa, mutta vielä olen vuorittomalla goretexillä perään kiivennyt.
Olimme asvalttityömaan vuoksi jonossa paahteisessa paikassa. Sanoin miähelle, että laita jäähdytys päälle. Sain vastauksen, nosta visiiri ylös! Sen ylemmän en sitä saanut, kuin se jo oli. Tässä uudessa kypärässä saan huomattavasti paremman ilmankierron, mutta kyllä silläkin saadaan hiki pintaan.
Uusissakaan kypärissämme ei ole radiopuhelimia toisiimme, kommunikoimme muutoin. Eikä meillä ole myöskään puhelimet kytketty kypärään. Soitellaan, soitellaan.
On aika hienoa tänä päivänä, kun joka paikka suoltaa ääntä ja yhteyttä, että olet vain yhtä sen kypärän kanssa ja näet maiseman vilahtavan. Kyllä sitä näkee muutakin vilahtavan, kuin vain maisemia. Maisemassa on nähty kaikenlaista metsänelävää. Nyökätty lokkia, joka aamu-unisena ei saanut tarpeeksi korkeutta. Siili ehdittiin väistää just, kun tuli penkasta tielle ja kaikki pitkäjalkaiset olemme onnistuneesti kiertäneet. Aina en edes tiedä, miksi kuski venkoilee, mutta perillä kuulen. Jotain on väistelty. Pitää vain olla valppaana myös takana istujan.
Olemme tänä kesänä ehtineet olla pärrän kanssa jonkin verran ajossa. En osaa sanoa, mikä liikenteessä oikein tökkii, kun kaksi kertaa olemme olleet joutua yliajetuiksi. Se on pelottavaa. Siitä toipuminen vie aina aikansa. Mikä siinä ajamisessa, ajetaan millä tahansa kulkuneuvolla, on niin vaikeaa, että ei huomata muita kanssaliikkujia? Onko kuskilla liikaa siihen ajamiseen kiinnitettävää huomiota, vai vauhtia?
Ensimmäinen kohtaaminen sattui valtatiellä. Molemmat näimme sivutieltä tulevan auton, joka ei tehnyt minkäänlaista väistöliikettä. Autokuskin pää ei kääntynyt, jarrua ei painettu. Olimme niin hilkulla kiinni sen auton konepellillä, että minun meni tunteisiin. Näimme kyseisen kuskin paikallisessa kaupassa heti tapahtuman jälkeen ja hän myönsi ajovirheensä. Hän ei jarruttanut.
Riittikö se? Olisiko se riittänyt, jos meille olisi sattunut jotain? Myöntää virheensä.
Onneksi miäs ehti reagoimaan, mutta ennakointiin ei ollut meillä yhtään aikaa.
Toistamiseen jouduimme läheltäpititilanteeseen suuressa kaupunkiliittymässä, jossa lähdimme oikealta kaistalta vihreiden valojen vaihduttua. Ennen kuin olimme ylittäneet risteysalueen, vasemmalta puolelta alkaa auton nokka hipomaan housunpunttia. Joku siis kiilaa suoraan meidän kylkeen. Mikä kuollut kulma? Mikä oikeutus vaihtaa kaistaa risteyalueella? Missä kuskin järki?
Miäs näki peileistään tapahtuman, minä vasta siinä vaiheessa kun beigen auton konepelti on lähes kiinni polvessani. Ja taas kiljuin. Pelästyin niin paljon, että minuun ihan sattui!
Kuski pysyi omalla kaistallaan niin kauan, kun erkanimme seuraavassa risteyksessä. Saimme kädenheilautuksen ja nyökkäyksen. Oli ilmeisesti herännyt tajuamaan tilanteen.
Ajopukumme on varustettu huomiovärein. Jos näen liikenteessä kaksipyöräisen, jätän niin pitkän turvavälin, että siihen mahtuu ainakin kaksi autoa omine turvaväleineen. Mieti, jos pyörä kaatuu, mihin sen kuski jää.
Miksi liikennekulttuuri on niin tällaistä, kiireistä, taitamatonta vai pakko päästä vaan eteenpäin? Mitä, jos tänäänkin ajettaisi toisia kunnioittaen, toiset huomioon ottaen ja ajatuksella, hengissä perille.
Kesäöinä on kiva pysähdellä katselemaan ja kuuntelemaan kesän ääniä. Vedenääressä voisi vain olla ja ihastella auringonlaskun muuttamaa maisemaa.
Kiireettömiä ajokilometrejä, millä ikinä liikutkaan. Säännöt on tehty meitä varten.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Hellejakso

Hikikarpalot sentään, kuinka lämpö valtasi koko Suomen! Kuvista välittyy lämpö ja nautinto, mutta olihan liika lämpö useammalle myös suuri taakka.
Me kävimme puutarhalla katsomassa tämän hetken kukkijoita lähinnä miniän tarpeisiin. Oma tarve oli löytää jokin kiva väri kärhölle.
Materiaa maailmalle, tongittu lisää pois laitettavaa. Harmi vain näitä varaajia, jotka eivät käy sovittuina päivinä noutamassa, eivätkä vastaa viesteihin.
Viikonloppuna saimme nauttia kaikkien läheisten seurasta. Vähän kerrallaan joka päivä lapsista, heidän puolisoistaan ja näistä tehotytöistä.
Milja oli yhden yön isänsä kanssa luonamme. Tyttö houkutteli meidät uimaan ja niin tuli talviturkki kasteltua monen vuoden jälkeen. Veden lämpö oli 27', ilma pari astetta enemmän.
 Näimme lauantaina nuorimman kaupungissa, kun salireenit loppui. Kävimme yhdessä syömässä tai noh, me olimme jo syöneet, mutta olimme pojan seurana, kun ruoka maittoi tiukan reenin jälkeen.
Vielä iltasella ennätimme tapaamaan Miljan ja vanhemmat uudestaan, kun sovimme uimarehvit heidän kodin läheiselle rantsulle.
Viikonlopun meno oli jälleen vauhdikasta. Vaari  kiipeili lisäämään puutarhan omenapuihin aurinkokennovalaisimet. Muutama valaisin toimi vielä vanhoina versioina, osa pitänee vaihtaa uusiin. Välillä kotona, välillä kylillä.
Paikalliset järjestävät kesän aikana kivoja moottoriajoneuvotapahtumia. Osallistuimme yhteen käymällä Heinijärven mörinöissä, eli vanhojen ajoneuvojen tapahtumassa. Saimme käydä katsomassa upeaa yksityishenkilön auto- ja pyöräkokoelmaa, joka taitaa olla Suomen laajin. 
Lähiseudulla oli pari muutakin moottoreihin liittyvää tapahtumaa, mutta aikataulu ei antanut myöden tätä enempää.
Sunnuntaina ajoimme lähiseudun markkinoille Häijääseen. Häijään Markkinat järjestettiin jo 47.kerran. Olen tainnut käydä viimeksi silloin, kun nämä olivat vielä kaksipäiväiset, eli vuosia sitten. Kuumuus uuvutti niin, etten jaksanut liiemmin kiinnostua mistään, mutta oli kiva tavata tuttuja ja jatkaa matkaa eteenpäin.
Forssassa järjestettiin nukkismessut, jossa halusin käydä, jos vain ehdimme. Kun oma minitalo ei oikein edisty, en ostanut siihen liittyen mitään, mutta jotain minikokoista löytyi, lähinnä joulukylään.
Tapasimme vielä tyttären perheen. Heidän kanssa vietimme lämpimän sunnuntai-illan uiden Tammelan Pyhäjärvessä, vävyn suvun rantamilla. Kahlataan, kahlataan ja aina vain vesi yltää napaan. Lasten kanssa uiminen oli mukavaa, kun ei tullut missään äkkisyvää.
Iltasella taivas alkoi pilveilemään. Ihanaa, tämä hellejakso on vain lämmin muisto!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Aamupala

Huomenta ja oikein hyvää sunnuntaiaamua huvimajalta! Oma kuivanmaan "kesämökki" sijaitsee muutaman askeleen päässä takapihalla etelän suuntaan, jos tarkkoja ollaan, niin no, etelän suuntaan. Kohti lämpöä ja aurinkoa. 
Auringosta on nautittu koko viikko ja sielu kehrää lämpöä talven tuiskuihin. Liika lämpö on liikaa ja sitä pakoon olen mennyt milloin koneelle, milloin työhuoneelle.
Huvimajakausi aloitettiin tänä kesänä vasta puutarhapäivien jälkeen tuomalla pari tuolia sohvan kaveriksi. Ilmojen lämmettyä sen verran, että aamupalaa varten ei pitänyt enää pukea lämpimästi päälle, livahdamme aamutarjottimen kanssa aamubrunssille huvimajan rauhaan.
Huvimaja oli käytännössä ihan käyttökunnossa. Olin tuonut sohvalle patjan, pessyt ikkunat, mutta tälle kesälle en laittanut verhoja lainkaan.
Työhuoneella ja luhdissa säilytettävät puutarhatekstiilit ovat jossain jemmoissa, enkä ole oikeastaan etsinytkään verhoja enää. 
Samoin tyynyt puuttuvat sohvalta. Sen verran muutosta huvimajalle olen halunnut edellisvuosista poiketen, että myin pois vanhat uudelleen päällystämäni kangasnojatuolit. 
Koin ne hankaliksi kuljettaa ja säilöä talven ajan luhdissa. Luhti on pysynyt kaikki nämä vuodet yllättävän hiirivapaana alueena, mutta vielä sinne saattaa tulla kunnon lauma, joka puputtaa tekstiilit poskeensa.
Tuolien myynti kävi joutuin. Ilmoitus vain ja varaajien jono oli pitkä. Kun hinta on kohdillaan, ei myyntiaika veny kohtuuttomasti. Huoltovapaat metallituolit kevyine päällisineen ajavat saman asian, istuin se tämäkin on.
Kun lomalla on ollut aikaa tyhjentää varastoja, on myyntiin laitettu kaikenlaista. Keittiöntuoleja on vuosien aikana kertynyt uskomaton määrä, joskin olen ostanut myös erinäisen määrän painavia puutuoleja. Näistä jälkimmäisistä saattaa tulla uudet tuolit tai penkki huvimajakäyttöön, kunhan pääsemme penkomaan pintaa syvemmältä lisää jemmojamme.
Kesäaamuissa juurikin kiirettömyys on ihan parasta. En ole koskaan ollut mikään aamuvirkku, päinvastoin. Mutta en ole myöskään lomalla kääntänyt vuorokauttani päälaelleen, vaan pitäytynyt kiinni arjessa ja nauttinut rauhallisesta vauhdista. Monen työntäyteisen kesän ja perään talven jälkeen olen lomalla huomannut, että en millään osaa pysähtyä ja nauttia. On ollut pakko tehdä itsetutkiskelua, olla päättäväinen ja nauttia nyt tästä kaikesta. Sanoa ei, jos tuntuu siltä, että tarvin levon. Emme ole myöskään aikatauluttaneet viikkoamme, ei päivää, eikä mitään ole sovittu valmiiksi.
Kuitenkin päämärämme saada koti ja ulkorakennukset huollettua, järkeistää edelleen vuosien jättämää materiaa, maatalouden muistoja ja varastoihin jäänyttä ehkä-asioita on vähennetty ja siivottu pois. Talvella on helpompi löytää tarvitsemansa, kun kesällä saa rauhassa laittaa kaiken järjestykseen joka saralla. Ja hyödyntää taas jotain mitä sattuu löytämään. Aina näitä löytöjä tulee ja yllättää.
Toisaalta on myös kiva keskustella kahden. Uskokaa, olemme vuosikymmenien aikana olleet työmme vuoksi enemmän keskusteluyhteydessä muiden kanssa, kuin toistemme. Aina jompi kumpi on ollut menossa, kun miästä vei kiakkokin yli 20 vuotta. 
Viikolla kävi ihana pari vieraanamme. Minulta kysyttiin, että puhutaanko me paljon toisillemme? Kyllä me puhutaan. Toki me kyllä välillä eksytäänkin, kierretään peräkkäin tai mennään ristiin rastiin ja soitetaan, missä olet.
Kuivanmaan "kesämökki" ei uimarantaa kaipaa. Välillä on ollut puhetta vesipaljusta, mutta ihan puheentasolle on jääty. Täytyisi varmaan olla kotonakin, että sille tulisi käyttöä. Kaikkia ihanuuksia pihalle voisi hankkia ja rakentaa, mutta niiden huoltaminen, käyttö ja käyttötarkoitus pitää olla perusteltua. Nautin siitä, että nyt voimme lähteä melko pienellä viiveellä, meitä ei sido kesässä muu kuin kastelu. Miksi siis palju, jos käyttöä ei ole. Mut, ois se silti kiva =D
Kun maailma on puhuttu paremmaksi, on saanut aamupalan nassuunsa ja juotu suuri mukillinen haudutettua, on aika miettiä mitä sitä sitten alkaisi. Vai onko pakko alkaa jotain?
Juodaan vielä lasillinen raikasta ja istutaan hetki ihan hiljaa.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Patinaa

Minusta on kiva kierrättää vanhoja esineitä niin sisällä, kuin ulkonakin. Luhti on museo, jonka esineitä miäs aina toivoo pidettävän vain siellä. Ulos, mutta ei pirtille asti. No, juu. Sinne  kerrääntyneet pysyy siellä ja ihan vain vähäseltään olen joskus käynyt näitä lainailemassa, mutta saattanut unohtaa palauttaa takaisin.
Vähäseltään olemme ehtineet kiertämään kirppareita, mutta nekin reissut on pyritty tekemään kohteisiin, jossa emme ole aiemmin käyneet. Tällä kertaa suuntasimme Patinaputiikkiin Portaaseen. Oi menneisyys ja monet tutut esineet. 
Mistäkö aina löydämme uuden kohteen? Ostin kesällä Vintage ja keräilylehden, jossa oli juttu tästä paikasta. Samassa lehdessä oli myös useampi kiva kirppiskohde, josta osassa olimme jo aiemmin käyneet. Vinkkilinkin mukaan kävimme samalla ajolla toisaalla kahdella eri kirppiksellä ja näin se tuntemus ja piiri laajenee.
Oman pitäjän suuri LA-kirppis on järjestänyt jo useampana vuotena peräkkäin aina heinäkuun puolivälin tienoilla harrasteajoneuvojen kokoontumisajot. Täälläkin poiketaan aina ehtiessämme katsomaan mitä "uutta" kukakin on tuonut näytille. Autoja, niin henkilö- kuin kuorma-autot, moottoripyörät ja traktorit ovat täyttäneet pihamaan laajan alueen.
Oman kyläkoulun loputtua on tapahtumat vähentyneet, niin ettemme enää tunne uutta väestöä laisinkaan. Kävimme katsomassa kylätapahtuman, pärekorien heittokisan ja peräkonttikirppiksen samalla käynnillä, kun tervehdimme tutut ja uudet asukkaat.
Kurkkasin yhden peräkärryn kyytiin ja tiedustelin Arabian astioden hintaa. Kolme pienempää vatia, jos nyt 6 € annat. Löysin vielä neljännenkin. Onko siitä sitten 2 € liikaa? No ei ole!
Suuntasimme asiointimme kaupunkiin, kun olen taas myynyt, tyhjentänyt kämppää ja toisella kädellä ostanut jotain muuta. Siinä peräkärryn kanssa vekslatessamme näin Tammelantorin nurkilla Vaarin Varasto antiikkiliikkeen, jossa halusin käydä katsomassa. Sieltä ostin pyöreän astian. 
Läheltä kotia, Ikaalisten puolelta löytyy toinen liike, jossa on aikomus kanssa käydä.