Vinskut

 Säässä on tapahtunut selkeä muutos kohti syksyä. Kiitos tuon jatkuvan tuuletuksen, ilma on välillä jäätävän kylmä.

Pihatyöt ovat nyt olleet pitkään tauolla, kun reissun jälkeen tulee aina paljon muuta toimintaa. 

Mutta kyllä sieltä rikkojen välistä pilkistää kukkivia vielä pitkälle syksyyn.

Siemenkylvöt ovat näyttäviä ja niiden näkyminen on aina ilahduttavaa, mitä minä olen kylvänyt.

Viikonpäivät olen vain kaukaa katsellut miten kukin pärjää omassa kukkapenkissä, mutta nyt on taas niiden hoidon aika, kun viinimarjat on saatu kerättyä.

Ja näitähän meillä riittää. Ja näitä hoidetaan niin, että ne tuottavat hyvin joka vuosi. Jostain syystä tänä vuonna nämä tuottivat erityisen hyvin. Sen näki jo keväällä, oksissa oli paljon pitkiä kukintovarsia. 

Meillä kerätään marjat riipien. Kumpaisellakin on litran kannu ja pakastepussit vieressä. Ja lisäksi äänikirja ja musiikkikanava. Minä kuuntelen jännäreitä, toinen musiikkia. Pidetäänkö tauko? Kohta. 

Pitkään olen silmitellyt vieläkö meille mahtuisi yksi pakkanen, kun ei näitä marjoja kyllä linnuille kasvateta. Syököön muiden marjat. 

Tein työhuoneeseeni tilaa vielä yhdelle pystykaapille, joka ostettiin taas Tori.fi kautta. Henkäisen hiljaa ja kerron, että meillä on mooonta pakastinta jotta olemme saaneet kaiken taas mahtumaan. Viime kesältä jäi vain viisi pussia vanhoja vinskuja, ennen uusien pakastamista.

Suurin osa puskista on yli kaksi metriä korkeita. Laskin ensimmäisen kerätyn puskan marjamäärän, 20 litraa. Se on paljon. Oksat olivat kaatuneet tuentaa vasten ja nousevat jäntevästi pystyyn, kun marjat on poimittua. Siksi kerääminen pitää aina aloittaa sieltä puskan sisemmistä oksista, muuten oksat menevät ristiin rastiin ja marjat lentelevät.

Kun vieressä on istuin, pääsee alaoksat poimimaan vaivattomasti. Tänä vuonna keräsimme sadon noin kaksi viikkoa aiemmin, kuin yleensä. Välillä hikoilimme helteessä, mutta yhtenäkin iltana oli pakko hakea toppatakit, vetää huppua päähän, kun kylmä ja navakka tuuli puhalsi ikävästi.

Ehdin yhdellä kertaa käpälöimään tätä villakarvajalkaa. Ihmettelin mikä löysä jäi käteni alle =)

Terhi

Historialliset autot ja kulttuurilaukka

Heinäkuun 28.päivänä lähdimme aikaisin liikkeelle, että ennätimme takaisin Tampereelle, josta olimme pyyhältäneet ohi edellisenä iltana kotiuduttuamme reissusta. Tänään täällä olisi paljon nähtävää, kun vanhat autot kaartavat läpi kaupungin aamun sumussa. Koska loma, ei haittaa aikaiset aamut, eikä vesisateet.

Särkänsiltaa emme ole vielä astelleet, mutta onpa se saanut paljon palautetta.

Keräsin kuvaamani autot kollaaseiksi ja linkitän mukaan eri lehdistä löytämäni kirjoitukset tapahtumasta.

Tapahtumaan oli ilmoittautunut lähes 100 autoa, joista näimme melkein kaikki ihan läheltä. Osa pyyhälsi ohi suunnitellun ajoreitin, mutta toivottavasti osasivat siitä huolimatta määränpäähänsä uutta reittiä.

Osalle autoilijoista viittilöimme suuntaa mihin ovat jo edellä ajaneet suunnanneet.

Autot olivat nähtävillä useamman päivän aikana ihan ilman sisäänpääsylippua. 

Mietimme miltä meidän nykyiset automme, sähkövatkaimet, näyttävät kun niillä on ikää sata vuotta. Mutta sen tiedämme, että nämä vuosikkaat ovat ja ovat vielä silloinkin.

Ihan parasta tässä läheltä nähdyssä autoletkassa oli, että osa matkustajista oli pukeutunut ajanmukaiseen asuun. Ja se royal handwave, rojalti kädenheilautus, oli hyvin harjoiteltu.

Kun näimme kaiken, täytyy sanoa, että arvostan sitä taitoa ja vaivaa millä nämä

 kaikki saadaan pysymään hyvässä kunnossa ja ovat viimoisen päälle laitettu.

Harvoin tällaista tapahtumaa pääsee näkemään näin lähellä kotia ja näin lähellä liikennöintipaikkaa.

Aamusta oli monta kuvaamassa näitä historiallisia kulkuneuvoja, sateesta huolimatta.

Ympäristöä ajatellen, he istuttavat puun hiilijalanjäljen pienentämiseksi, jotta he saavat ajaa ja me nähdä.

Ihastelkaa tekin.

Tampereella jälleen!

Ei onnistuttu ensimmäisellä, eikä vielä toisellakaan kertaa, mutta kolmas onnistui. Olin jo luovuttanut ajatuksesta, kun ei millään kumpikaan onnistunut saamaan lippuja Eppujen Kaikki häipyy, on vain nyt -keikalle. Lopulta sain meille paikat päätykatsomon K-18 katsomoon. Ei paha, kun oli ihan esteetön suora näkymä koko alueelle.

Iiro Rantala

Martti Syrjä

Pantse Syrjä

Juha Torvinen

Meillä ei ole ollut koskaan sellaista Eppujen aikakautta, että olisimme fanittaneet bändiä. Musiikki on soinut ja tarttunut jalkapohjaan kivalla tavalla. On tarttunut riimit ja tunnistettavuus. 

Me osallistuimme päätöskeikan ensimmäiseen iltaan torstaina., 6.8. Tampere oli ollut sillee vähän tukossa koko päivän, kun liikenne jumittaa, väkeä on liikkeellä jalan ja julkisilla. Omalla autolla on turha lähteä etsimään parkkipaikkaa, ei niitä ole. 

Sain ajatuksen, jos nuorin veisi meidät kaupungille ja se onnistui kyllä. Toki olimme joka ainoassa liikennevalotolpassa jumissa pitkän aikaa, mutta poika tietää kaupungin tietyöt, jumikohdat ja niin me jalkaannuimme turvallisessa paikassa kamppeneimme muiden sekaan. Ei ollut huolta parkkimaksusta, keikan jälkeen pitkistä kävelymatkoista, kun kyyti odotti meitä Laukonsillan vieressä. Siinä Kaijakan edessä.

Sateenuhka oli melkoinen juurikin tälle illalle, mutta keikan aikana ei satanut pisaraakaan. Ennen keikkaa päälle pelmahti kunnon sadealue, mutta se ei kastellut meitä. Kertsisadetakit oli hyvä lisä kaiken varalta. Myöhään illalla lämpötila oli + 18' ja kova tuuli puhalsi isomman hien pois pinnasta.

Huom! Vielä korjaus vaiheessa. 

Ratinan Stadionilla tunnelma oli hyvä.

Väkeä oli paikalla joka ilta katsomon täydeltä, n. 30 000 / ilta. Ja vain pari tuttua pongattu.

Eput jaksoivat esiintyä joka ilta 44 biisiä. Se vaatii paljon yhteisiä vuosia, paljon soittoa ja sanoitusta. Kun aika on oikea, lopettaminen pitää tehdä näyttävästi.

Helppoa se ei ole, mutta yhteinen päätös pitää.

Alamökki

Ilta päättyi kiitoksiin ja osalla kyyneliin.

Sekä odotetusti ilotulitukseen. Lauantaina 8.8. tehty tallennus nähdään 6.12. telkusta.

Kiitos Eput!

Yläkatsomo

Kiekkopelit, harjoituspeli, alkoivat Tampere Cupin osalta sitten perjantaina ja mehän olimme mukana. Hakametsän jäähallissa paikallispeli Tappara vs.Ilves. Hyvä peli, tasaista vääntöä, 3-2.

Ja ettemme olisi kotona kolmantenakaan iltana, olimme kutsuttuna Hämeenkyrön Läntisen Metsästysseuran 70- vuotisjuhlissa Kuustenlatvan kyläkoululla. Hirvipeijaisia ei täällä järjestetä joka vuosi, mutta juhlavuosien välissä tavataan kyllä aika ajoin hyvän ruuan, sahdin ja tanssin merkeissä.

Paikalla oli paljon omien lapsiemme ystäviä kouluvuosilta, joidenka kanssa juttelimme. Tapasimme tuttuja ja tänä vuonna miäs ehti jopa tanssittamaan. Viimeksi se jäi vain puheeksi. 

Viikko oli, ilman aiempaa historiallisia autoja, täyteläinen. Kuuden päivän työputki heti loman päätteeksi ja kaikki erilaiset kulttuuririennot iltamyöhäiseen. Tänään vähän löysemmin, että jaksaa taas arjen pyörityksen.

Terhi