Lomamatka

Tämänvuotinen kesälomamatka aloitettiin länsi-Suomesta. Määränpää oli tuttu kohde Vuokatti ja on monta eri reittiä mistä kohteeseen saavumme. Tällä kertaa kiersimme Oulun kautta. 
Aikaisin aamusta liikkeelle. Ensimmäinen pysähdys Jalasjärven Juustoportti, seuraava Power Parkin läheinen K-Market. Miäs kartoitti ja ajoi, minä otin pienet päikyt ja pidin kässyn lähelläni.

Tälläkin reissulla olimme varautuneet pitkään päivämatkaan, eli saimme jaloitella kunnolla Kalajoen Hiekkasärkillä. Päivä oli paahteisen lämmin, mutta meren läheisyydessä tuuli pöllytti jokaisen hiussuortuvan ja viilensi oloa kummasti.

Maisemat kuin postikortissa.

Taaperretaanko hiekkapinnalla? Joka suuntaan on rakennettu päällystetyt hyvät ja leveät kävelypolut. Ei täytynyt kävellä hiekalla.

Kuivanmaan kasvien elinvoima on käsittämätön.

Tuntuma, kuin hiekkaa olisi hampaiden välissäkin.

Ihan jokaista polkua emme käyneet kävelemässä, mutta kivasti pinta mahdollisti jopa polkupyöräilyn.

Kävelijöitä oli paljon. Oliko muitakin ohikulkijoita, kuin me?

Kaunista rantamaisemaa on kiva katsella. 

Horisontin suoristaminen on taas haastavaa =)

Takanamme olevan hiekkavallin luo jäi matkatassu. Meillä lomamatka on aina elämys, joka mennään kelloon katsomatta ja enempiä suunnittelematta. Ei ole väliä olemmeko perillä valoisaan aikaan, vaan pysähdytään ja käydään kastomassa mitä uutta näkisimme.

Eväät syödään auton takakontista, pulloissa lämmintä kahvia ja teetä. Paikallisten kauppojen tarjontaa hyödyntäen, jaksamme taas jatkaa matkaa.

Naureskelimme, ettemme koskaan söisi oman kylän kaupanpihassa takakontista eväitämme. Turisti on helppo erottaa paikallisista =)

Montako kertaa saa kiertää kiertoliittymän? No, ainakin kahdesti, kun olin juuri laittanut puhelimen pois ja kuvaaminen oli jäädä väliin. Kierros vielä ja nyt voidaan jatkaa. Kirkko tuli kuvattua.

Koska suunta oli Oulu, saavuimme sinne vielä aurinkoiseen aikaan. Ouluhan on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 ja sitä varten olin suunnitellut, että olisimme täällä tänä vuonna. 

Toripolliisia piti käydä moikkaamassa. Siinä hän pönötti pulskana poikana Kauppahallin edessä. Itse Kauppahalli oli mennyt jo kiinni, mutta ehkä seuraavalla käynnillämme ehdimme poikkeamaan ulko-ovea pidemmälle.

Oulun torin kauniita aitat

Kiertelimme toria ympäriinsä ja ihastelimme sen laidalla olevia vanhoja rakennuksia.

Kulttuuria, teatteri ja kirjasto.

Upeita kukkaistutuksia.

Kukkapylväät,

joista silmäänpistävin kukka on lime sini-ikiviuhko.

Tästä lähti heti tiedustelu ed.työnantajalleni, onko mahdollista saada ensi kesänä. Meni listalle, jos löytyy.

Lohipadonniemenpuistossa kävimme kirjaimellisesti pyörimässä.

Maahan oli rakennettu pyörivä tasanne ja sillä sai kyllä kuuppansa sekaisin =)

Somessa näkyy video, jonka kuvasin ympäröivine maisemineen.

Tekijä esiin!

Seuraksemme saimme variksen.

Utelias ja peloton.

Taas jotain kivaa, josta en ole tiennyt, rusovuohenkuusama

Samaisella alueella on 2020 kaatunut Berliininpoppeli. 

Upeasti tehty kaiverrukset oksistoon.

Rungolla on kokoa.

Huomaa varis kannon päällä.

Oulusta lähdimme kohti Raahea, jossa teimme välipalatankkauksen.

Monta kilometriä myöhemmin olimme illalla kohteessa.

Jätimme auton tuttuun ruutuun ja kävelimme respaan tekemään matkaselvityksen.

Viikolle oli luvattu vaihtelevia kelejä, mutta kertaakaan emme kastuneet tai meitä ei vesi haitannut. Oli lämmintä ja kivoja ilmoja liikkua. 

Ja mehän taas liikuimme.

Matkalla Suomussalmelle oli ympärillä paljon vesistöä. 

Seitenoikea

Pissatauko, keksitty tai tahallinen, mutta kaunis levähdysalue oli pysähtymisen arvoinen paikka.

Täältä näkyy kauas ja vesi on puhdasta.

Niin, olihan siinä tiekyltissä maininta jäätelöstä. Tänä kesänä mango on ollut suosikkini.

Jäätelöitä syödessämme kiersimme pienen niemen.

Tämä lonkkavikainen ontui koko päivän. Onneksi on oma avustaja mukana. 

Lomalle jääminen on aina yhtä juhlaa, kipu seuraa vapaillakin.  Näillä kilometreillä voisin jo jäädä pois työelämästä ja jättäisin paikkani nuoremmille.

Aikamme jaloiteltuamme, oli taas matkatassu liikkeellä. Olin joskus linkittänyt miähelle paikan Soiva Metsä ja nythän se osui niin kohdilleen, että meillä oli taas kiva kohde kiertää.

Paikka on rakennettu 1996, eli nyt juhlavuosi.

Kiersimme kaikki soittopelit lähes tässä listatussa järjestyksessä. 

Upea, upea paikka. Hieno harjumaisema, jonka poluilla oli minunkin helppo kävellä. 

Värien ilottelua luonnon omilla väreillä.

Jos jokin asia jäi harmittamaan niin se, että pyysimme tyttären perhettä lomailemaan kanssamme. Tytöt olisivat tykänneet tästä paikasta.

Jos olisin ollut paremmassa kunnossa, olisimme käyneet vesistön ääressä. Nyt vain ihastelimme paikkaa ja sitä hiljaisuutta mikä siellä oli. Meidän käydessämme väkeä oli vain vähän liikkeellä. Lähteissämme oli sitten sitäkin vilkkaampaa.

Näistä kaikista soittopeleistä on somessa video, kun miäs suostui kuvattavaksi. 

Tästä lähti upea kumea ääni.

Metallialan ammattilaiset kolisuttamassa soittopelejä.

Keinujen yläosassa metalli kilisee.

Ihanan mutkittelevat polut. Vaikka täällä on esteetön kulkea, on korkeuserot suuria.

0,7 mm pelti paukkuu kuin ukkonen, kun sitä ravistaa.

Tämä oli suosikkini. Se saattoi soida, vaikka siihen ei koskenut. Vähän kummajainen olo, oli pakko kurkata olkansa yli, soittiko joku putkia.

Pentele, sitä sai metalliputkella soittaa kummalta puolen laatikkoa halusi.

Tästä lähti eri kiva ääni, rh-putket.

Voihan videopätkä, kun piti ottaa kuva, mutta nykytekniikalla saa liikkuvaa kuvaa ja tallennettua ääntä.

Ukko Nooa, monen eri kokeilun jälkeen se onnistui

Viuhkaharmuuni

Kun tie päättyy, sen jälkeen on jotain uutta.

Täältä näkyi taas upea maisema.

Maa paennut juurien alta.

Tuonnekin olisi ollut kiva laskeutua, katsoin jo mistä sinne meni polku.

Paseerasimme siinä tovin aikaa,

miäs ja minä.

Paalutribulassa kulki jotain, ehkä hiekanmurusia, kun sen käänsi ylös ja tuote valui hitaasti alas.

Tästä Oksetti soittopelistä miäs piti eniten. Siinä oli vieri vieressä samanlaisia putkia eri sidoskorkeudella, joihin lyömällä kaikista lähti erilainen ääni.

Lisää metallilätkiä kilisteltäväksi.

Ei ihan ollut sama tahti kuin Lacu Lahtisella, tynnyrihärkä.

Fietarkloppi

ja taas söimme takakonttieväät. Tästä ei ollut enää pitkä matka päivän pääkohteeseen, eli Raatteentielle.

Olimme käyneet täällä viimeksi 2020.

Paikka oli hiukan muuttunut, tavat ja käytänteet vapautuneet.

Kiersimme museon ja jäimme jutulle.

Miäs halusi käydä paikan uudestaan. Viivyimme alueella aika myöhään. Nyt olisi päässyt kiipeämään maksua vastaan näkötorniin, josta näkee Venäjän puolelle. Sitä emme tehneet.

400 m rajalle.

Sen sijaan miäs kävi korsussa, joka oli edelliskäynnin jälkeen laitettu näytille. Täällä hän kertoi oman isänsä sotataipaleesta, joka kesti 5 v, 3 kk ja 16 pv Suomi-neidon helmankorkeudella.

Samaan aikaa korsussa oli perhe lapsineen, äiti sanoi kiitos ja kunnia. Niin sanon minäkin.

Vielä ehdimme toiselle museoalueelle, jossa oli mahdollista nähdä videoesitys sodankäynnistä. 

Minä jäin ulos kuvaamaan, kun miäs kävi katsomassa ohjelman.

Aina yhtä koskettava näky tämä muistomerkkialue.

Jokainen kivi, 17 000, kuvaa yhtä kaatunutta suomalaista ja neuvostoarmeijan sotilasta. 

Kuuntelin kuinka kellot soivat monumentissa Avara Syli.

Jokainen vaskikello, 105, kuvaa talvisodan päiviä.

Vaikka mihinkä katseensa kääntää, näkee kiviä. 

Kävelimme yhdessä pois paikalta hiljaa ja kiittäen.

Päivään mahtui vielä yksi käyntikohde.

Täällä takkutukkien paratiisissa tunnen olevani omieni kanssa =)

Näitä on ihan mahdottomasti täällä.

Heinähattujakin

Oli siellä morsmaikkukin

💕

Tuskin löytyy...

...siinähän se!

Olisi voitu vaihtaa kledjut jonkun kanssa, mutta emmä ny kuitenkaan.

Lintujen pesimäpuut, juuripaakut ylöspäin.

Päivän ensimmäisestä porotapaamisesta oli tulla uusi keulamerkki autoon. Joo ja kyllä, olimme poronhoitoalueella, mutta onko ihan pakko kirmata pusikosta sellaisella vauhdilla eteen?

Se oli läheltä piti-tilanne, mutta onneksi se jäi sellaiseksi. Nämä yksilöt ja loput näkemämme olivat niin rauhallisia, ettei syke noussut toistamiseen.

Päivä oli täynnä mielenkiintoisia käyntikohteita. Seuraavalla kerralla emme taida mennä Suomussalmelle, ehkä joku muu paikkakunta kutsuu meitä tutustumaan lähemmin.

Naapurivaara, kohta olemme perillä.

Tällä lomalla emme hötkyilleet. Minulla oli työn alla muutama tilauskortti, jotka sain kerrankin valmiiksi ajoissa. Jos/kun tuli tunne, että väsyttää, nukuimme pitkät päikyt yöunien siitä häiriintymättä. 

Nukuin muutenkin loman alkuun kolmena päivänä pitkät unet, mutta sekään ei vielä riittänyt.

Ruokailun hoidimme taas helpoimmalla tavalla, valmisruokaa tai kävimme syömässä valmiista pöydästä, jonka jälkeen vyöryimme ihan muina palloina paikasta toiseen.

Neulekässyt valmistuivat, kun ei ollut muuta työtä. Tytöille joululahjaksi laittamamme lankapaketit on jäänyt vähän vaiheeseen, kun en ole ollut itse aktiivinen. Milja on jo paristi ollut kässyn kanssa luonamme, mutta vasta nyt sain aikaiseksi viimeistellä hänen työnsä.

Vanessan työ valmistui seuraavana iltana. Näistä kolmesta työstä Venlan käsiala on lähinnä omaani.

Venlan työn sain mukaani kotimatkalla. Tämäkin on jo hyvässä vaiheessa. 

Monen vuoden käynneillä tulee tuttuja täälläkin. Perhospuutarhurin ja apupojan viimeinen työpäivä puutarhureina on päättynyt tänään, mutta puutarhaystävyys jatkuu. Kävimme heidän luonaan lomalla, kuten niin monena muunakin vuonna. Tällä kertaa en ostanut yhtäkään tainta, meillä on niin täyttä ja monta kaunista kukkivaa tältä puutarhalta, mutta sain upean vaaleanpunainen maatiaisdaalian mukaani.

Maaritin työstä voi lukea eri lehtileikkeistä esim.täältä ja täältä.

Kädentaidoista täältä.

Jos kävimme kylässä, niin meilläkin kävi vieras. On kiva nähdä hiukan eri ympäristössä tuttuja, olla ilman aikataulua ja kiirettä seuraavan päivän töiden vuoksi. Kesä, kiireettömyys ja vapautunut olo on ihan parasta. 

Ehdimme käydä kaupoillakin, ostin muutaman uuden neulekirjan ja odottelen syksyllä ilmestyviä innolla. 

Teimme reppuretken metsään.  - Tehdään pieni lenkki.

- Joo, varotaan tota mun jalkaa ettei se kipeydy. On helpompi kotimatka, kun en ole ihan juntturassa.

Vuokativaaran parkkipaikalta lähtee useampi patikointireitti. Kunnon jalkineet, hyvät eväät repussa ja etteenpäin!

Pysähdyn taas kamerani kanssa. Älä keikuta laituria!

Molemmat olimme kaatua pitkospuilla, kun oli pakko katsella kivoja näkymiä.

Oi kuusipuu, oi kuusipuu

Maasto enteilee hyvää.

Ilma ei.

Jossain vaiheessa saa jalkoihinsa katsella taukoamatta.

Välillä käsi hamuaa mustikoita. Onneksi ei ole noukkureita mukana.

Lisää haastetta askellukseen. Ollaanko me edes oikealla polulla?

Ihanaa sammalta. Ajatukset poukkoilee tummien pilvien, huonon maaston ja loputtoman polun pituudesta.

Ettei ny vaan sattuis mitää

Lähdimme tietoisesti Eino Leinon perhepolulle.

Lisää jyrkkää alamäkeä.

Jaksaa, jaksaa. On sillä urheiluasu päällä.

Vihdoinkin taukopaikka. Ja uusi ulkohyyska. 

Luemme tarkkaan aluekarttaa ennen kuin lähdemme jatkamaan matkaa. Välillä kävelemme Olympia-latupohjaa. 

Kehtaamme kysyä vastaantulevalta nuoreltaparilta mihin kulkemamme tie vie. 

Voi jeekuna! Me olemme menossa vaaran väärälle puolen missä meidän auto on. Takaisin!

Onneksi oli otettu alkulämmöt metsäreitillä, nimittäin nyt kiivetään Pirskattia ylös.

800 metriä helpointa laskettelurinnettä, jossa on äkkinäistä nousua ja vaihtelevaa maapohjaa.

Puuskutan kuin keuhkotautinen, miäs ottaa hönkäsyjä piipusta. Vesipullot tyhjenee ja posket punoittaa. 800 metriä ei ole paljon, kun se on tasaisella pinnalla, mutta laskettelumäessä se on. SE ON!

Ai kuinka kipeä kinttuni pärjäsi? Me pärjäsimme aika hyvin, mutta miähen jalat kipeytyivät viiveellä.

Vuokatinvaara on sekalaisten polkujen ja mielestämme huonosti opastettujen reittien sekamelska. Päädyimme reitille Sapporo, joka ei ole helpoin, se on vaativa. 4 kilometrin lenkki läheni kymmentä.

Ensi vuonna näissä maisemissa on Jukolan viesti 2027.

Kartta muistiin, missä me menimme harhaan.

Kun lenkkivaatteet oli pesty, oli aika pakata matkalaukut. Olisin viipyillyt vielä, mutta seuraavat asukkaat tulivat samana iltana. Jääkaappi tyhjennettiin ja söin aamusta marjat jukurtilla. 

Kotimatkalla pysähdyimme Kuopion Matkuksessa, Vaajakosken Pandan tehtaanmyymälässä ja Jyväskylän Kärkkäisellä.

Menomatkalla poikkesimme Oulun Kärkkäisellä, mutta en saanut tarvitsemaani lankaa sen pienestä valikoimasta. 

Iltamyöhään olimme kotona. Kilometrejä kertyi vajaan 1800 km.

Terhi