keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Metsänkylän navetta

Oli jo aika käydä katsomassa tämäkin paikka, jonka ohitse niin monen monituista kertaa olen nuoruudessani mennyt. Kerran meidän piti, mutta eihän tää ollut auki sinä päivänä. Nyt otettiin päivätavoitteeksi ja kiirehän siinä tuli, että ehdittiin aukioloajan puitteissa, kun vetkuttelu, se on selvä lahja!
Tämä kohde on tullut varmasti monelle tutuksi, jos/kun etsii vanhaa materiaalia entisöintikohteisiinsa. Rakentaa uusvanhaa, tosi vanhaa tai jotain sen tapaista, käynti Metsänkylän Navetassa kannattaa. Moni saattaa tunnistaa kohteen myös suositusta sisustusohjelmasta, josta rakentajat hakevat materiaalia kohteisiinsa. Täällä voi pongata myös Parolan Asemalta niin touhukkaan Katja Rinkisen.
Käyntihetkellä myymälässä oli kovin vilkasta, joten kuvaaminen jäi ihan muutamaan otokseen. Piti hetki kierrellä ja miettiä onko täällä jotain meille. Ja kyllä! Löysimme idean ompelikaappia varten. Tämän ovesta puuttuu edelleen lasit, kun ei ole sopivaa listaa niiden kiinnittämiseen. Mutta nyt on. Samalla löytyi pitkään etsimiäni koukkuja samaiseen kaappiin.
Ulkoa kuului voimakkaan ukkosen pauke ja pitihän meidän ennättää kiertämään alue ennen sen sulkemista. Sateenvarjot mukaan ja kartanon maille talsimaan.
Kartanolla on pitkä historia. Vanha kaunis puusto, puistomainen piha-alue ja ympäröivä maisema luovat idyllin, jonka vaaliminen on jokaisen asia.
Tänne mäen päälle olisi päässyt myös autolla, jos kulkee kävellen vielä huonommin, kuin miäs nykyään.
Rakennukset ovat vaikuttavia. Puiden ollessa lehdessä, tielle ei näy oikeastaan mitään, jos ei osaa katsoa.
Navetassa on myymälä, josta löytyy vaikka ja mitä. Täällä saatiin idea, lue, minä sain, joka voidaan ehkä tulevaisuudessa toteuttaa jossakin omassa kohteessamme.
Kun oletimme nyt nähneemme kaiken, paitsi alpakat, oli suunnitelma mennä leivintupaan kahville. Jonoa oli ovelle asti, joten käänsimme auton nokan kohti Hämeenlinnaa.
Ovet, ikkunat, laudat, lankut, tikarappuset, uunin- ja hellanosat....ja nämä kärrynpyörät. Ah!
Uuninlämpö ei tullut vielä tarpeeseen, mutta voin kuvitella miten ihana tämän vieressä on lämmitellä kylminä päivinä.
Kotimatkalla poikkesimme jälleen päivittämässä Suomen Kasarmin Aarteet. Juh, jotain löytyi taas.



tiistai 14. heinäkuuta 2020

Pori

Lähiseutumatkailu on siitä mukavaa, että ei täydy lähteä aikaisin aamulla liikkeelle ja illasta on jo melkein kotona, kun auton starttaa parkkipaikalta =)
 Lomalla on ihan parasta, että kello ei herätä aamulla neljältä! Minulle se on ihan sama, sataako vai paistaako, kun kuitenkin voi olla sisätiloissa ja ulkoiluun löytyy sopiva varustus.
 Päivän suunnitelmiin ei kuulunut paljon muuta, kuin päästä merenrantaan. Sitä ennen pyörähdettiin kaupungilla, jossa molemmat kävimme parturissa. Oma tee se itse-leikkaus piti jo päivittää ammattilaisella, joka teki minulle kauniin ja muhkean letin päivääni piristämään. Kävimme välillä miähen kanssa kahvilla ja sitten olikin toisen vuoro leikkauttaa hiuksensa.
 Kun saimme mettäläisen lookin kaupunkikelpoiseksi kävimme Patakirppiksellä. Pitkän tauon aikana sitä huomasi kaipaavansa joitakin tiettyjä rutiineja ja yksi näistä oli kirppiksillä käynnit. Toinen oli kahvilat. Molemmat hoidettiin alta pois, joten voitiin täysin keskittyä olennaiseen. Kiertelyyn.
 Kun aikataulu oli ihan itsemme valinta, poikkesimme vielä rautakaupassakin. Näissäkin tekee nykyään ihan mahottoman kivoja sisustuslöytöjä, mutta tällä kertaa en niitä ostanutkaan. Keräsin kyllä sylillisen kaikkea kivaa mukaani, mutta palautin paikoilleen, koska löysin puutarhaosaston.
 Vikkelästi notkein paukkuvin polvin tein pihaan löytöjä, vaikka en yhtään osaa sanoa mitä mihinkäkin laitan. Aina ne kaikki ovat paikkansa löytäneet.
 Kun kaupunki jäi taakse, naviin kirjoitettiin Reposaari. Tahkoluodon kohdalla otettiin ensimmäiset happihyppelyt.
 Tursitina ei kannata valittaa vallitsevista olosuhteista, kuten kovasta tuulesta. Täällä otetaan tuulesta hyöty käyttöön ja myydään sähköä sitä tarvitseville.
 Mun tukka oli hyvin, mutta jotain vahvempaa tököttiä sihen olisi voinut laittaa ennen autosta lähtöä =D
 Kaiken karuuden keskellä aurinkoa!
 Pitkästä aikaa ulkoilutin myös kameraa.
 Viimeksi näissä maisemissa kävimme pari vuotta sitten, kun haimme minulle yhden ompelukoneen.
 Säiden armoilla materiaalista tulee kaunista pintaa.
 Uusi sukupolvi uiskentelemassa.
 Taivas enteili sadetta, jota emme kuitenkaan saaneet koko päivänä.
 Kun päivän tavoitteeksi oli laitettu Reposaari oli sinne mentävä, vaikka järkevintähän sinne olisi ollut mennä ensimmäisenä, kun saavuimme Poriin.
 Reposaareen on n.30 km Porista. Siis ei ihan lähitaajama, mutta todellakin käymisen arvoinen. Kaunis puutaloidylli, josta tuli heti mieleen taannoinen matka Visbyyn.
 Reposaaressa on linnake, johon pääsee tutustumaan. Tämä voisi olla toisen käynnin kohde, tällä kertaa se ei mahtunut aikatauluun.
 Eikä yhteen päivään ihan kaikkea saa mahtumaankaan. Lomalaisen kivoja käyntikohteita, jotain uutta, jotain vanhaa.
Niin kauas kuin silmä siintää...
Majakkaa haimme ja sen löysimme.
Tämä tuulimylly on stopissa.
Kiviset portaat.
Reposaaren Terhi
Kerrankin suora horisontti


Kotimatkalla taivas peittyi tummaan pilveen niin, että saimme kunnollisen sateen päällemme. Taisimme hilata pilven perässämme kotiin asti, kun koko illan meillä satoi.



maanantai 13. heinäkuuta 2020

Heinäkuun kukkivia

Nurmi näyttää niin vihreältä, vaikka onkin aidan tällä puolen. Sitä ei ole nyt ajettu yli viikkoon, mutta ei se ihan hoitamattomaltakaan näytä. Kävin taas nostamassa huvimajan amppelit ja laatikkokukat telineisiinsä, vaikka kaatosade varmasti täytti astiat taas ääriään myöden.
Odotan isotähtiputken avaavan kukkansa. Sain viime kesänä tämän alun ja se on hyvin juurtunut. Alkukesästä ostin hivenen tummemman eikä siitä ole vielä kukkimaan. 
Humala on saanut hyvän otteen männyn kyljestä. Vuosia se on kiipinyt tähän korkeuteen.
Onko siankärsämö tuttu kasvi? Valkoisenaan ja kukinnon loppuvaiheessa vaaleanpunaiseksi muuttuva siankärsämö on aika kaunis myös jalostettuna versiona.


Puutarhan vesialtaalla on kukintansa aloittanut jalopähkämö.
Terassin suojassa kesäkukat saavat kaiken huomion.
Koska kesä ja loma, lähdetään kuvaamaan hiukan kotia kauemmaksi.
Jättiukonputki kuuluu luonnosta poistettaviin kasvilajeihin. Me emme tehneet tälle yhtään mitään, koska, olimme turisteina liikkeellä ilman tarvittavaa suojavarustusta.
Lisää kukkivia löytyy aina niin ihastuttavasta Tampereen Tallipihasta, jonka suloiset pienet ja suuremmatkin rakennukset kätkevät suojiinsa taitavien tekijöiden käsitöitä ym.tuotteita.
Tämä verenpisara vaatii jo himpan enemmän tilaa talvisäilytykseen.
Tämä taitaa täyttää jo omia talvisäilöjään.
Pidän asetelmista, joissa on näyttävyyttää, rohkeutta, korkeuseroa ja se tuodaan kauniisti esille.
Joka puolella kukkii.
Näiltä istuimilta voi katsella Tallipihan kesäistä menoa ja ihastuttavia kukintoja.
Pikkurilli pystyssä kello viiden tee.
Kun valinta on osaava, on hautausmaan kukkaseksi mielletty annansilmäkin todella kaunis ja viehko. Voiko paljon helpompaa kukkaa olla!?
Myös täällä kukkii.
Ja jos tässä kuvassa ei kuki suoranaisesti, niin me olemme syömässä Ansarin kahvilassa Naistenlahdessa. Lasisessa kasvihuoneessa kielen vie mukanaan niin suolainen, kuin makeakin.