sunnuntai 3. toukokuuta 2026

Venla 11 v

Kevään ihanat karkelot, vappu ja syntymäpäivän juhlinta. Ilma on ollut lämmin ja aurinko on hellinyt meitä koko viikonlopun ajan. 
Venla täytti vuotensa viikko sitten, mutta sisarusten kisamatka esti juhlinnan silloin. Nyt juhlimme ja nautimme kevään ihanuudesta.
11-vuotta sitten, kun tyttö syntyi, oli meidän 30- v kihlapäivä. Jos ajankulu tuntui silloin vauhdikkaalta, niin kysyn minä vaan, että missä välissä nämä lapset ovat vanhentuneet näin nopeasti?
Juhlivan väen kuvaaminen jäi vähän vaiheeseen, kun jäin jutulle pitkäksi aikaa. Tytär tekee näin kauniita unisieppareita, joista minäkin olen saanut jo omani. 
Venla
Vanessa
Luulen, että meitä oltiin jo odoteltu. Yleensä nuorin laittaa viestiä tai soittaa, joko te jo tuutte. Kävimme ensin syömässä. Vaikka tarjoilupöytä notkuu herkuista on hyvä syödä jotain terveellistä ennen kahvitarjoilua.
Numerokynttilä tai isompi kakku, kohta on jo ruuhkaa kakun päällä.
Jokaiselle makuaistille jotain hyvää.
Pitkästä aikaa otin puolikkaan munkin. No olihan se, hyvä pläjäys.
Eemelikin tykkäsi.
Söimme, kuin emme olisi ruokaa saaneet, 
mutta niinhän siinä tuppaa käymään, kun kutsutaan ottamaan.
Pallot ylhäällä
ja samat sävyt kattauksessa.
Helmikuun juhlissa oli pallokaari.



Tytsi sytyttää kynttilät


ja Venni saa puhaltaa. 
Milja oli saanut kutsun vappujuhliin koulukaverinsa luokse vappuaattona. 
Ja Eemeli käy koulua keskiviikkona ja lauantaina kolmannella luokalla kolmivuotiaana. Pojalla on kyllä niin mainiot jutut!
Äipän ja iskän prinsessa 💖
Ulkona oli kiva istuskella. Täytyy myöntää, että nassua alkoi kiristelemään, suojakertoimet oli kotona. 
Trampoliinilla riitti hyppijöitä.
Miniä
Toinen
Touhot



Äitini ja Venla
Tein kevään juhlijalle samanlaisen lahjan, kuin Vanessa ja Milja saivat. 
Poncho, joka tällä kertaa on farkun sininen. Jokainen poncho oli erilainen. Vennin neuleen tein yhdestä kappaleesta. 
Tätä voi käyttää myös näin aseteltuna. 
Huivissa toistin samaa tuttua neuletta, keskikaistaleessa sileä palmikkoa, muutoin aina oikein. 
Huivi on kiva lisä viileisiin kesäiltoihin tai kaulalle aseteltuna.
Hokasin, että minullahan on kuvauksiin sopiva mallinukke, jonka koristukset saattaa hiukan törröttää neuleiden alta. 

Neuloin myös kaksi hiusdonitsia.
Korttikuva sinertää liikaa, vaikka siniseen taustapaperiin askartelinkin. Jokin härö kameran säädöissä.
Kortin sisäsivu.
Kotiin lähteissämme sain Vanessalta pääsiäismunan kuoreen kirjoitetun viestin 💞
Tyttären ottama kuva sisaruksista V&V

Terhi