skip to main |
skip to sidebar
Päivä on kohta puolessa, ei mikään kiire mihinkään!En ole tehnyt vielä mitään, vain seukannut likkojen kanssa, tilannut itselleni hammaslääkärin ja sopinut asiakaspalautuksesta.
Ulkona kaikki kasvaa kohisten, kiitos jatkuvien sateiden.Raparperinlehdet täyttävät kasvulaatikon. Piakkoin voin leipoa ja tehdä mehua mehevistä varsista. Muutaman betonilaatankin saisi laittaa tilauslistalle, niille on aina tarvetta.
Kaipaan lämpöä ja aurinkoa. Pieni lupaus auringosta saatiinkin eilen illalla. On se vielä siellä, ylhäällä.
Odotin tälle päivälle kaunista ilmaa, no, onneksi ei sentään sada.
Olen ostanut paljon kesäkukkia, jotka olen kantanut kasvihuoneen suojiin. Teen omat istutukset ja astettelen ruukut helposti nähtäviin paikkoihin.
Mielessäni olen kehitellyt monia kivoja juttuja, kunhan pääsisin jostain alkuun.
Minulla on lähes koko kesä vapaata, en ota minkäälaista tavoitetta töistäni, niistä tekemättömistäkään.Suunnittelin ottavani osaa hullutteluun, mutta en halua nähdä keskeneräisten töideni kasaa.
Sen sijaan haluan tehdä muutaman lasityön, kitkeä ja kuopsuttaa pitkää päivää puutarhassani.
Istua uimarannalla vahtimassa nuorimman uimahyppyjä, tehdä matkan, jos toisenkin. Tavata ystäviä, joihin en ole ehtinyt pitää yhteyttä muutamaan vuoteen.
Levätä ja nauttia, siivota ajan kanssa käsittämättömät pinot papereitani, sekä liimata valokuvat kansioihinsa.
Pieni osa kesätöistä on jo tehty, mattopyykki. Hyödynsin koulumatkalleni jäävän pesulan ja pesetin kaikki konepesun kestävät matot kevään aikana.Mistähän aloittaisin? Taidan hakea postin ja juoda kupposen teetä,
Kahden viimeisen kouluviikon aikana on tehty kipsiä, valettu kipsiä, kannettu kipsiä ja oltu yltäpäältä ihan kipsissä.On hienoa saada toteuttaa keraaminen muotti, jolla voi jatkossakin tehdä omia sulatustöitä mielin määrin.Ennen valmiin lasiastian valmistumista on ollut monen monituista työvaihetta, kokeilua ja erehtymistä.
Minähän liityin muottiryhmään sivuvasemmalta kesken kaiken, ollen koko ajan töineni hiukan muita jäljessä. Se on vaatinut monta iltatuntia koulun jälkeen ja paljon ihania valoisia istuntoja piirrokseni parissa kasvihuoneella. Kannoin luonnoslehtiöni, kynäni ja neuleeni kasvihuoneen lämpöön. Välillä neuloin, kun piirros ei tuottanut tulosta.Pöydällä oleva vihreä vati on mallineeni. Tein siitä ensimmäiseksi kipsimallineen.Sen jälkeen tein mallin, josta sain tehtyä valumuotin.
Mallin kanssa tein töitä, että sain siitä päästävän. Käteeni aikanaan tehdyt leikkaukset muistivat kammoksua siivousvaiheessakin kapeaa sikliä.
Monen monituisen vaiheen jälkeen päästiin lopultakin tekemään slumppausmuotin valua. Tämä vaihe vaatikin parityöskentelyä, valumuotti on painava ja keramiikkamassan kanssa vielä painavampi.Harrastepiirin keramiikkatöissä ei tehdä valukeramiikkaa, siksipä tätä oli kiva päästä kokeilemaan.
Tässä vaiheessa työtä ei sopinut poistua työtilasta liian kauaksi, joten leikkasin lasit tähän.Tiffanytöhön löytyy ohje Taidelasilehdestä.Jokaisen oli tarkoitus saada valmiiksi kaksi slumppausmuottia, jotka sitten poltettiin keramiikkauunissa.
Valmis muotti on ennen polttoa hyvin hauras, sitä ei kolistella eikä kovistella. Ensi viikolla pitäisi tehdä jokaisen oman piirroksen mukaiset slumppaukset, tänään laitettiin uuniin koesulatukset.
Iltatöinäni tein muutaman omankin kipsityön, joista yhden annoin äidilleni.
Yhtenä iltana ihastelin sateenkaarta, joka oli ihan käsinkoskettavissa. Niin lähellä ja niin selkein värein.
Kasvihuoneen edustan suuren raparperilaatat ovatkin sitten miähen käsisalaa, hiukan krouvimpaa valuainesta kuin minun pikkutyöni.Viime syksynä valetut suuret laatat onnistuivat hyvin ja kutsuvat astumaan peremmälle huoneeseen. Ehkäpä sitten viikonloppuna ehdin laittamaan taimia suurempiin astioihin.