maanantai 2. toukokuuta 2011

Vapun aikaan














Vappu ei todellakaan mennyt suunnitellusti, mikä ihme!?
Miäs sai eilen aamulla sairaskohtauksen, jolloin ainoa vaihtoehtoni oli soittaa lanssi pihaan.
Siitä huolimatta lähdin nuoremman kanssa katsomaan kaupungin toritapahtumaa, iloisten vapunjuhlijoiden joukkoon.
Ilma oli koko maassa kolea, vuoroin satoi lunta ja rakeita. Ihan normaali kevät keli.Sain jotain pientä askarrusta sentään valmiiksi viikonlopun aikana, kipsitöitä muottiin.
Löysin keväällä kirppikseltä ihanan muotin, johon haetutin Sinooperista kipsiä.
Viime viikon koulutöinä tehtyjen kipsausten innoittamana tein yhden Madonnan ja muutaman leivosmuotti kokeilun. Tuntityöskentelyni koulussa on ollut hyvää, kun muistin rasvaseoksen aineet ja suhteen, ei jäänyt kipsit kiinni muotteihin.













Samalla suttaamisella saumasin mosaiikkini.
Nyt kun työ on täysin valmis, saumoja myöten, voin viedä työn mukanani arvosteluun opettajalle.













Oppisopimukseni irtisanomisen myötä olen siirtynyt suorittamaan opintoni loppuun kouluun. Olen siis kokopäiväinen opiskelija.
Eilen aamuisen jälkeen ajatukset olivat vielä illallakin ihan katkolla. Menin nukkumaan 23.30 aikoihin ja siinä ihan unen rajamailla muistin, LIPPU!
Olin unohtanut laskea lipun illalla, mutta laskin sen sentään vapun puolella 23. 50. Yöllä oli hiukan koleeta, hrr!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistuupa mieleeni kuvia vapusta samalla paikalla, kun olit pikkutyttö.äiti

Anonyymi kirjoitti...

Jahas, mitähän herrrkullisia leivoksia on tulossa? Laihduttajan äitienpäiväkattaus vaiko lohjenneita hampaita korjattavaksi;)
Jänskättää mitä arvostelu sanoo mosaiikistasi.
Miähelle pikaista paranemista <3

KristiinaS kirjoitti...

minä kirjoitin yo.

Unknown kirjoitti...

Paranemisia Miähelle! Monen montaa ihanaa juttua oot taas värkännyt. Mosaiikki työ on uskomattoman upea taidonnäyte.

paivis kirjoitti...

Teillä kyllä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Tsemppiä koko perheelle.

TeSa kirjoitti...

Eipä tosin näkymät ole paljon muuttuneet vuosikymmenien aikana.
Kipsileivoset, siis leivokset saattavat mennä leikkimökin tarjottaviksi.
Koulutyöni arvostelu jänskättää hiukan minuakin, menee loppukuuhun.
Kiitos tsempeistä, miäs on edelleen sairaalassa.
Ja kyllä, meillä sattuu ja tapahtuu koko ajan.