sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kevytpeite



















Muutaman vuoden kaappieni kätköissä marinoituneet langat silmukoituivat torkkupeitoksi reilussa viikossa.
Neuloin työn yhtenä kappaleena, haaste sinänsä, kun työlle tuli kokoa 2. 20 x 1.60 m.
Viime syksynä ilmestyneessä, 5 / 2010/17, Kauneimmat Käsityöt - lehdessä oli kaunis ja yksinkertainen peitonmalli, jota suurensi omiin tarpeisiini puolet suuremmaksi.
Torkkupeitto sopii hyvin yhteen vanhan päiväpeittoni kanssa.


















Ihan mutu tuntumalla loin silmukat ja ensimmäisten kerrosten jälkeen päätin, että tämä on hyvä koko.Lankaa olin ostanut Joensuusta Joen langasta reilun kilon sen enempää miettimättä mitä tästäkin tehdään.
Lanka oli todella edullista, 17 € / kg.
Kyselin ennen työn aloittamista, josko lankaa olisi ollut vielä mahdollista ostaa lisää, mutta se erä oli ja myytiin, tällä piti pärjätä.
Siispä neuloin sen mitä lankaa oli, tuplapäättelyn jälkeen jäljelle jäi pari metriä. Aika tarkalle meni.
Peite sopii hyvin sohvannurkkaankin.


















Taas on yksi torkkupeitto lisää, jos joskus malttais nukkua ne päikkäritkin.
Tykkään, suuri ja kevyt peitto. Ja vielä kauniskin.
Illan odotetuin peli alkaa kohta, Suomi - Ruotsi, eikun Ruotsi - Suomi - peli. Nyt saa huutaa!!!!Kuvassa miäs vanhimman pojan kaverin piirtämänä.

15 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Ihana peitto ja hauska tuo piirros!
Juu, kohta huudetaan! =)

Pami kirjoitti...

Kaunis peitto! Ja todellakin hauska piirros!

Täällä ollaan jännitetty jo pitkään, enää reilu tunti, niin sitten se alkaa!! :-)

Mammutti kirjoitti...

Ihana peitto! Tuntuu, että puikoiltasi tai koukultasi putkahtaa peittoja vähän väliä.
Jännitystä on ilmassa, huh huh.

Sirkka kirjoitti...

Oletpa taas ollut ahkerana! Ja tulosta syntyy. Kiva ja kaunis torkkupeitto.

MariL kirjoitti...

Kaunis peitto! :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Kiitos Leijonille, ihanaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis peitto tuli.äiti

Sude kirjoitti...

Kaunis peitto. Ihmeen nopeasti sait sen valmiiksi.

Sari kirjoitti...

Tosi kaunis peitto!
Ja kyllä sitä sitten illalla myöskin huudettiin!!!

Pirena kirjoitti...

Kyllä peittosi vaan kaunis onkin. Mikä siinä on että pitsikuvio on mielekkäämpää neuloa kuin pelkkä sileä.

Nina kirjoitti...

Ihana peite tosiaan! Olet varmasti tyytyväinen.
Ja tosi hyvin riitti siis lankakin, hieno juttu!

Ja Suomi VOITTI!!! Jee :-D

Eija kirjoitti...

Kaunis peitto ;D Niin jännä peli oli,etten voinut katsella, kuin lopun ;D Hienosti meni. Nuo sinun helmityösi ovat kauniita.

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös kaikille teille.
Lanka oli ihanaa neuloa, paksut puikot ja sopiva telkkutyö.
Tosin tein tätä automatkoillakin, kaamee käänneltävä.
Suomen kiekkokulta oli katsomisen arvoinen.

tia kirjoitti...

Ihana peitto, kyllä sinun on maltettava niitä päikkäreitäkin joskus ottaa. Mahtavan hieno piirros, taito kulkee suvussa, hienoa.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Voi miten kaunis!!