tiistai 30. kesäkuuta 2020

Nyt on täyttä!

Kasvarin portailla oli vielä vähän tilaa ja asettelin sinne miniatyyripuutarhan. Pieni hipaisu, niin keräsin kihvelit ja kahvelit lattialta =)
Tänä kesänä kasvihuoneen jokainen astia, pytty ja kippo on laitettu hommiin.
Pidämme eniten kirsikkatomaateista, jotka on pieniä nopeasti kypsyviä ja niitä voi napsia suuhunsa ohimennen. Runkotomaattia on  keltaista, punaista ja suklaata.
Puutarhapäivien esittelyaltaana on Biolanilta saatu altakasteleva kasvatusallas, johonka istutin keräsalaatin, paprikan ja luffakurkuntaimen. 
Sammalmulta on ilmavaa, lannoitettua ja pitää kasteluvälin pidempänä kuin perinteisen kasvulaustan.
Keräsalaatti on vahvempi lehdestään, minusta maukas ja kasvutavaltaan voimakas.
Pesufatit otettiin amppelikäyttöön, kun pongasin instasta idean. Miäs porasi reiät ketjuille mahdollisimman ylös, että vatia voi käyttää jatkossa vielä alulautasena isoille ruukuille. 
Vatissa kasvaa viidakkokurkkua.
Tein lähes jokaiseen istutusastiaan muistitikun lajikkeesta, että muistan mitä olen mihinkäkin törkkässyt. Haen luvalla ruokakaupoista karkkirasioita lasikurssilaisten lasisilpuille, mutta kannet jää aina käyttämättä. Leikkasin kannen huulloksen pois, silppusin viiteen osaan ja kirjoittelin permanenttitussilla tiedot muistiin.
Amppelitomaatit, 2 / laatikko, on multasäkissä, jonka olen jälleen peittänyt juuttisäkillä. En pidä muovisäkkinäkymästä.
Tänä kesänä kasvarilla ei pötkötellä. Heteka kannettiin pihalle alkukesästä, kun tiesin hullaantuvani vehreydestä. Huoneeseen jäi kaksi tyhjää istuinta, jos sitten eivät pidä istutusastiavirkaa, niin voi kokeilla kuka ehtii ensinnä jalkojaan huilaamaan. Tosin lämpötila kun huitelee lähempänä 40' voi istuin puolestani jäädä seuraavan käyttöön.
Toinen istuin on kurpitsan alla. Laitoin yhden spaghettikurpitsantaimen huoneesen, että saadaan satoa vähän aiemmin, kuin avomaalta. Pitää ohjata kasvustoa puulaatikkoa pitkin, ettei varsi katkea sadon painosta. 
Laatikoston reunalla on tarpeellinen työväline, sumupullo. Tämän olen ostanut Lidlistä pari vuotta sitten. Kuumina päivinä kasvuston sumuttelu on tärkeää.
Huoneessa on nyt 8 runkotomaattia, 3 amppelitomaattia.
3 amppelikurkkua, 3 kh kurkkua, 3 luffakurkkua, 3 viidakkokurkkua, 1 kurpitsa, 1 paprika. Monta kukkaa ja ihan varmasti joku unohtui =)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Täällä viipyillään

Pergola tuo niin hyvää mieltä! Viimeisetkin muokkausvälineet on saatu siirrettyä pois. Enää sadetin huiskii vettä ympäriinsä. Välillä on ihan pakko käydä kurkkimassa ja istumassa keinussa. 
Pergolan päälle viriteltiin suorakaide aurinkopurje. Se sai jäädä hiukan löysäksi, tuulessa heilumaan. Muutoin olisin joutunut ompelemaan sitä kapeammaksi suuntaan, jos toiseenkin. Antaa kivasti varjoa päivän kuumimpiin hetkiin, kun aamusta istutaan tuolla.
Ostin pullon kilikalimaalia ja suhuttelin yhden kiven pintaan pitsiliinasta kuvion. Näitäkin kiviä roudattiin jemmasta, siirreltiin pariin kertaan eri paikkaan, ettei ole niin justiinsa kulkuväylällä. Ja on sitten kivasti siinä erikseen näkösällä omana ryppäänään.
Kasvarin tyhjennys, osa 1002 tai 3. Tänä vuonna olen oikeasti halunnut yhden kasvihuoneen lisää. Toisessa olisi pelkät syötävät, toisessa kukkivat.
Suojaisassa tilassa on kasvuunlähtö ollut melkoista! Lankaköynnös ja Pink Kisses-neilikka täyttävät koko pöydän. Pienenä vaaleanpunaisensa lisänä Lasipaja Sinisiiven omena.
Tässä tilassa on paljon ruukkuistutuksia. Istuipa niin tai näin, aina on katsottavaa. Niin sen pitää olla. Valkoiset pitsituolin pongasin keväällä nettikirpulta. Se oli edullinen, 5 €, koska oli ostaessa rikki. Miäs hitsasi sen kasaan ja toimii nyt hyvin myös istuimena. Tässä tapauksessa kukkatasona.
Tämä vanha ovi oli monta vuotta pirtillä taustana monille ihanuuksilleni.
Tällä reunalla astioissa valkoisena kukkiva Rhodanthemum 'Casablanca'
Keväiset orvokit ruskeassa metallikorisssa ja pitsituolilla pelakka ja humala.
Ja kun ruoste on niin riemastuttavaa, vanha lyhty on ihan täydellinen tässä kivien lisänä.
Toisella reunalla on tähtisilmä ja intianminttu. Laventelia ja erilaisia heiniä, kuten elefantiheinä.
Suuri pajukori kirpparilta, pienempi Koiramäen Pajutalli.
Taustalla pellon pinta viheriöi jo kauniisti. Viereiselle pellolle on kylvetty ilmeisesti kuminaa, joka kasvaa hitaasti ja on vasta ensi kesänä valmista puitavaksi.
Yölliset kuvat olen napannut juhannusyönä. Olen hyvissä ajoin pongaillut kivoja aurinkokennovalaisimia. Ostanut vain tämän yhden pergolaa varten. Taustalla on viime syksynä vesialtaan päälle viritetty nauha.
Kesäöissä on outoa taikaa.


perjantai 26. kesäkuuta 2020

Aurinko hellii meitä

Kauniit, tuoksuvat kukat houkuttelevat perhosia. Viikonloppuna ritariperhosen lehähdys sai aamupalan jäämään kesken, kun jo kirmailin kännykkäni kanssa perhosen luo. Yksi ainoa, eikä yhtään lisää sinä päivänä, eikä sen jälkeen.
Ensimmäiset pionit ovat jo kukkineet.
 Nämä helteiset ilmat kukittavat taas kaikein ihan liian pian. Onneksi nuppuja ja kukkia on vielä paljon tuloillaan. Osa kasvustosta on aivan selkeästi ottanut itseensä talven vesisateesta, toukokuun kylmyydestä ja nyt sitten kuivuudesta.
Oletko sinä nähnyt jo joutsenten tanssivan?
Uusi ihastukseni on valkoinen nukenkaulus, joka on intoutunut kukkimaan valtaisasti.
Kerratut unikot
Ostin sinivaleunikontaimen, mutta en edes odota sen kukkivan vielä ensi kesänäkään, jos talvehtii.
Jättilaukka
Hopeahärkki
Olen saanut lopultakin kasvarin kasvuston istutettua suurempiin astioihin. Kastelun ja tuuletuksen tarve on jatkuvaa.
Muutostyöt kasvarin ulkopuolella tuottaa suurta iloa!
Vain muutama valkoinen syreeninkukka.
Luhti valmistautuu puutarhapäivään erikoisjärjestelyin.
Matto- ja pyykkitelineen lattiatasanteella on hyvä istua ja katsella mitä täällä kasvaa.
Hyvää viikonloppua teille,



torstai 25. kesäkuuta 2020

Terassin reunalla

Emme rientäneet juhannustulille tänä vuonna, vaikka niitä lähiseudulla oli kuulemma poltettu. Oma tapamme viettää juhannus oli kontaten. Eikä ihan vieras suomalainen tapa olekaan. Konttaamiseen ei tarvittu väkijuomaa, mutta juomaa kylläkin. 
 Viime kesänä valmistunut terassin jatko-osa vaati jotain uutta myös toisaalle. Sisääntulopuolen liukkaat laatat oli hyvä ottaa pois, kun molemmat olemme niillä tanssanneet huonolla mestyksellä. Useampi laatta siirtyi etupihalle ja osa löytyy kasvarilta, jossa tehdään vielä laatoitusta.
Työskentelimme yhdessä, miäs käytävän kukkapuolella, minä kivien parissa.
Kukkapuolella nurmen reuna on oikaistu ja poistettu. Reunaa suojaa juurimatto. Siihen on asettu reunakivi, kierrätetty, väliin on laitettu sihlattua hiekkaa. Myöhemmin vielä multaa ja nurmensiemen.
Aikojen alussa talon takapihanpuoleinen reunus on kivetty. Poistin suuren osan kivistä, kaikki pienet heittelin käytävälle hiekan alle. Monta kotturillista kiviä siirrettiin toisaalle odottamaan. Saadakseni suoran reunan  linjajalanka oli siirretty nurmenreunalta kivikon puolelle, etten pääse rönsyilemään.
Kivikkoalue on n.1,2 x 4 m. Siirsin jokaisen kiven ja putsasin suodatinkankaan imuroimalla. Miäs siirsi sorakasaa traktorilla kuorma kerrallaan sitä mukaan, kun etenin kivien kanssa.
Yhden illan aikana saimme työn etenemään niin, että juhannusaatolle jäi vielä pientä viimeistelyä kivien ja reunan osalta.
Kivikon keskelle halusin jättää lasten tekemän pyöreän betonilaatan, joka on jo kauniisti sammaloitunut.
Kivien väliin siroteltiin kuivabetoni. Kevyt harjaus nosti pölyn pintaan niin, että pesin ison terassialueen juhannuspäivänä. Samoin pesin kalusteet, matto- ja pyykinkuivaustelineen, sekä terassin reunoja kiertävät köydet.
Kuivabetoni sai vesikasteen, eli kevyt vesisuihku heti perään ja vielä seuraavana päivänä sumuttelin sen kevyesti uudestaan.
Lopullisen siivouksen voi tehdä pinnan kuivuttua täysin.
Kasvarilla oli valmis istutus, kerrottu suurikukallinen riippaverenpisara, joka tuo kivasti väriä tähän kohtaan.
Varjon ja puolivarjon kukkija, joka saa kuitenkin hajavaloa iltapäivän ja myöhäisen illan tunteina. Tässä kohtaa kukka ei saa suoraa vettä päällensä, kun talon lape on suojana.
Sisustustynnyrin olen ostanut muistaakseni ent. Honk Kong, nyk. Rusta. Sinkkiastian pohjalla on puupölli, jonka päällä on pohjastaan haljennut suuri ämpäri istutusruukkuna.
Nämä kaksi kiveä jätin niille sijoilleen, jossa ovat aina olleet ja päällimäiseksi nosti kivan pyöreän kiven, johon miäs sanoi, että meinaatko sen pysyvän siinä kauankin.
Nämä kolme käytiin hakemassa traktorivoimin välisijoituksesta. Ensin ne oli noin ja sit ne oli näin ja nyt ne on hyvin. Piti iitrailla monesta suunnasta ja kokeilla kulkua, ettei kukaan kävele päin.
Kokonaisuudesta tuli kiva. Siis oikein kiva! Kannoin vielä kaiken siistittyäni orkideat, lehtikaktuksen ja kliivian terassille ulkoilemaan. Silitin pöytäliinan ja etsimme yhdessä ne koskaan käytössä olleet pöytäliinanpainotkin esille =)
Sunnuntaina sitten lahjoin miähen valmispohjakakulla ja kutsuin ystävän hakemaan pellillisen rapsupiirakkaa. Juhannus omalla tavallamme oli täydellinen. Meidän näköinen.