tiistai 9. kesäkuuta 2020

Ajankohtaiset

Joka päivä pitäisi ehtiä kiertämään puutarhalla, muutoin voi missata jotain tai huomaa jonkun kasvin kärvistelleen liian kauan ilman huomiota. Vaikka takapuoli välillä ei meinaa nousta penkistä, ilo uudesta kasvusta virittää mielen ihan uusiin sfääreihin. Kukkaterapia on ihan parasta.
Aurinkoisina päivinä on jatkuvan surinan aika. Niin on pörriäisillä kiire, että välillä joutuu väistelemään.
Minua ilahdutti nämä ystävältäni saamani siperianunikon kukinnot. Viime kesänä ne jäivät vailla huomiota, niin nuutuneita, mutta nyt kevään aikana näin hyvin alkuun lähteneen kasvuston ja osasin odottaa kunnon kukintaa. Sitä iloa olemme nyt saaneet. Jos nämä viihtyvät pihalla, ne lähtevät leviämään tästä aika nopeasti ja kukkivat koko kasvukauden.
Vuohenjuuri jää hiukan voikukkien varjoon. Jostain syystä meillä kasvaa enemmän voikukkia. Nurmea on kyllä ajettu jo pariin kertaan. Voi kukkanen, kun voikukka niiaa terän alla ja jatkaa sitkeää kasvuaan.
Keltainen suuri kukinto on näyttävä. Olen jakanut tätä etupihan kukkapenkkiin useampaan kohtaan ja siinä se näyttää viihtyvän oikein hyvin.
Nämä loistavat kilpaa auringon kanssa. Kuvahan on kuin Ebba Masalin opetustaulu.
Tämä kuva naurattaa. Tai ei silloin, kun hiki päässä kirmaan kannujen kanssa pitkin pihaa ja etsin ne kaikki multiin piilotetut ja astiat mihin mitäkin oon nostanut. Teen lannoitetäydennykset työhuoneen portailla ja jätän kastelukannun odottamaan lannoitteen liukenemista.
Malttamattomana odotan laukkojen aukeamista. Tässä on ensimmäiset. Nuppuja on paljon ja paljon olen niitä vuosien aikana syksyllä maahan piilotellut. Tänä kesänä odottelen jättilaukkojen kukintaa.
Punainen tupa, puhdas keinu ja valkoiset omppopuun kukat.
Marjapuskista poistettiin muutama kuiva oksa. Marjasato ei tule olemaan waauu, vaan ihan hyvä. Riittänee meille, ei tarvi pyytää lisää poimijoita.
Ostin jo ensimmäisen pionin. Minullahan on tuo oma lupa ostaa joka kesä 2 tainta. Joskus saattaa lipsahtaa pari enemmän. 
Vuoripioni on aukeamaisillaan, kun oli nuppu ostovalmiina. Istutin tämän kasvihuoneen edustan laatikkoon, lämmin ja aurinkoinen kasvupaikka.
Vielä illan viimeiset auringonsäteet ja vuoro on verenimijöillä. Hyttyset ovat täällä taas!



6 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Voi tuota kauneutta! Kohta täkäläisen kartanon pionit aukeavat ja aion olla paikalla monena päivänä niitä ihailemassa.
Ed. postin puut, laitoin muistiin kaipaamasi kirsikkalajikkeet, jos josku silmiin sattuu niin . . .

Saija kirjoitti...

Tuo valkoinen unikko on kaunis!!! Pihanne näyttää todellakin terapeuttiselta paikalta :)

Nila kirjoitti...

Vuohenjuuri on levinnyt meilläkin mukavasti ja on pirteä kevätkukkija. Pionien kukintaa odotan kovasti. Nyt olisi perenna arvonta blogissani jos kiinnostaa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille. Tämä puuhamaa mahdollistaa niin hyötyliikuntaan, suunnitteluun kuin tekemiseen.

Sartsa kirjoitti...

Komia kannukokoelma!
Kukko on hieno ja hyvällä paikalla. Toi teiän kasvihuonepömpelikin on ihan vertaansa vailla ulkonäönkin puolesta.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Sartsa. Pömpeli on kätsy niin moneen suoriutuva.