sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Täällä viipyillään

Pergola tuo niin hyvää mieltä! Viimeisetkin muokkausvälineet on saatu siirrettyä pois. Enää sadetin huiskii vettä ympäriinsä. Välillä on ihan pakko käydä kurkkimassa ja istumassa keinussa. 
Pergolan päälle viriteltiin suorakaide aurinkopurje. Se sai jäädä hiukan löysäksi, tuulessa heilumaan. Muutoin olisin joutunut ompelemaan sitä kapeammaksi suuntaan, jos toiseenkin. Antaa kivasti varjoa päivän kuumimpiin hetkiin, kun aamusta istutaan tuolla.
Ostin pullon kilikalimaalia ja suhuttelin yhden kiven pintaan pitsiliinasta kuvion. Näitäkin kiviä roudattiin jemmasta, siirreltiin pariin kertaan eri paikkaan, ettei ole niin justiinsa kulkuväylällä. Ja on sitten kivasti siinä erikseen näkösällä omana ryppäänään.
Kasvarin tyhjennys, osa 1002 tai 3. Tänä vuonna olen oikeasti halunnut yhden kasvihuoneen lisää. Toisessa olisi pelkät syötävät, toisessa kukkivat.
Suojaisassa tilassa on kasvuunlähtö ollut melkoista! Lankaköynnös ja Pink Kisses-neilikka täyttävät koko pöydän. Pienenä vaaleanpunaisensa lisänä Lasipaja Sinisiiven omena.
Tässä tilassa on paljon ruukkuistutuksia. Istuipa niin tai näin, aina on katsottavaa. Niin sen pitää olla. Valkoiset pitsituolin pongasin keväällä nettikirpulta. Se oli edullinen, 5 €, koska oli ostaessa rikki. Miäs hitsasi sen kasaan ja toimii nyt hyvin myös istuimena. Tässä tapauksessa kukkatasona.
Tämä vanha ovi oli monta vuotta pirtillä taustana monille ihanuuksilleni.
Tällä reunalla astioissa valkoisena kukkiva Rhodanthemum 'Casablanca'
Keväiset orvokit ruskeassa metallikorisssa ja pitsituolilla pelakka ja humala.
Ja kun ruoste on niin riemastuttavaa, vanha lyhty on ihan täydellinen tässä kivien lisänä.
Toisella reunalla on tähtisilmä ja intianminttu. Laventelia ja erilaisia heiniä, kuten elefantiheinä.
Suuri pajukori kirpparilta, pienempi Koiramäen Pajutalli.
Taustalla pellon pinta viheriöi jo kauniisti. Viereiselle pellolle on kylvetty ilmeisesti kuminaa, joka kasvaa hitaasti ja on vasta ensi kesänä valmista puitavaksi.
Yölliset kuvat olen napannut juhannusyönä. Olen hyvissä ajoin pongaillut kivoja aurinkokennovalaisimia. Ostanut vain tämän yhden pergolaa varten. Taustalla on viime syksynä vesialtaan päälle viritetty nauha.
Kesäöissä on outoa taikaa.


12 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Alkaa olla valmista avoimia pihoja ajatellen? Tuskin teidän mielestä milloinkaan ;D Upeasti ootte ainakin panostaneet kaikkeen nähtävään. Aivan ihana toi aurinkokennovalo.

TeSa kirjoitti...

Viikolle jää paljon näperreltävää ja viimeistelyä. Tämän kesän suunnitelmat pihan osalta on mitoitettu tapahtumapäivään.
Kiitos sinulle, Sartsa!

Irma kirjoitti...

Kannattaisi kyllä joskus malttaa istahtaa ja ihailla aikaansaannoksiaan:)

TeSa kirjoitti...

Kyllä me istutaan ja katsellaan mistä jatketaan 😊

Saija kirjoitti...

Tuo pergola on kyllä houkutteleva etenkin näillä helteillä. Kiven kuviointi idea on hauska!

TeSa kirjoitti...

Houkuttelee kyllä ja ajatukset katkolla katse kohti peltomaisemaa.
Kiitos Saija.

Susi kirjoitti...

Kyllä on kaunista. Ihan sielu lepää noita kuvia katsellessa. Näkisitpä tämän mun viidakon. Tuntuu niin työläältä kun sananjalat ym. ei toivotut kasvit puskevat jatkuvasti maasta jossa ei ole nurmikkoa, aiemmin kun siinä kasvoi pieni "metsä" niin aluskasvillisuutta ei juuri ollut, mutta kun isot rungot lähtivät niin johan alkoi villiintyminen. En tiedä laittaisiko katekankaan ja sitten kuorikatetta päälle ja kivistä tai laatoista tms. polkuja. Jatkuva kitkeminen alkaa nyppiä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Susi.
Tulee mieleen, että voiko siinä ruohittuneella paikalla kääntää maan? Saisi monivuotiset rikkakasvit pois. Uudelta pinnalta on hyvä lähteä muokkaamaan uutta kasvustoa.

satunNainen Paula kirjoitti...

Upea tuo pitsikivi!
Saanko ryövätä idean?

TeSa kirjoitti...

Kiitos Paula
Toki voit ideoida oman pitsikivesi. Tämäkin on jonkun idea jostain muistiin jäänyt.

KristiinaS kirjoitti...

Niin paljon kaunista katsottavaa taas olikin. Muutamaan päivään kun en ollut katsonut niin jo oli paljon uutta tullut nähtäväksi.
Mikäs olis tuolla istuskella ja vaikka kutimen kanssa;)

TeSa kirjoitti...

Neulominen kuulostaa hyvältä. Kiitos Kristiina.