torstai 23. helmikuuta 2017

Keskiaika

Viime viikkoina opinnoissa on tutustuttu keskiaikaan, käsityöläisyyteen ja materiaaleihin. Haettu tietoa eri valmistusmenetelmistä ja tavattu lontoonmurretta. Kiitos avustajilleni!
Listalta sai valita mikä asia eniten kiinnosti tai oli ominta osaamista lähinnä ja minullehan sitten valikoitui se lasi. Lasin valmistus, lasimaalaus, lyijylasityöt ja niiden käyttö. Laaja ja hieman haastavakin, kun kirjallisuutta ei ole liiemmin suomennettu.
Keskiaika jota tarkastelimme, aika 1100-1450, oli Euroopassa Goottilaisten kirkkojen ja lasitaiteen kulta-aikaa. Lasin synty on sattumien, kokeilujen ja virheiden summa. Sitä on tiettävästi valmistettu n. 5 000 v. 
Lasinpuhallus on ollut Egyptiläisten tai Syyrialaisten hallussa n. 50 v eaa. 
Lasimaalauksilla pyrittiin vaikuttamaan ihmiseen ja herättämään jumalanpelkoa, sillä keskiajalla kirkko ja uskonto näyttelivät isoa osaa ihmisten elämässä. Jumalanpalveluksissa ihmiset jotka eivät ymmärtäneet latinaa, katselivat kirkkojen lasimaalauksia ja oppivat näin kristillistä uskoa ja elämää.
Lasimaalauksessa ainoa väripigmentti oli musta. Lasit olivat värjätty eri malmeilla.
Pienet maalatut lasinpalat yhdistettiin toisiinsa lyijykiskolla, jolloin saatiin suuria kuvapintoja.
Ahvenmanmaalla, Jomalan kirkosta on löydetty 1 200 luvun lasimaalaus.
Tässä lyhykäisyydessään.
Näillä ja monilla mietteillä lähdimme keskiviikkoaamuna junalla kohti Helsinkiä. Suuntasimme kahteen museoon, Desingmuseoon, sekä Kansallismuseoon
Matkassani kulki vain puhelimen kamera, jolla napsin kuvia omaan muistojen kirjaan.
Tarkistelin tekniikkaa nenä kiinni lasinpinnassa ja ihastelin pikkutarkkoja työmenetelmiä.
Monella osastolla pysähdyin tutkimaan yksityiskohtia ja hyvin säilyneitä esineitä.

Kuvan tuolissa petit point, eli puolipisto.
 
Naisen yllä kaksiosainen silkkinen nuttupuku. Ommellut Anna Kristina Stillman 1765 nuorikon puvuksi eli käytetty häitä seuranneena päivänä.(Kansallismuseon teksti)
Hyökkäys, Eetu Isto 1899. Suomi-neito, jonka käsistä Venäjän kaksipäinen kotka riistää lakikirjaa. 
(Kansallismuseon teksti)
 
Keisarien kullattu puinen valtaistuin, joka tuotiin Porvoon maapäiville 1809. Valmistanut Christian Meyer 1797 Pietarissa.
(Kansallismuseon teksti)
Kansallismuseo oli käyntimme jäkimmäinen kohde, joten loput kuvista tuli napattua kiire kantapäillä ennen junalle lähtöä.
Näistä korkeista lyijylasitöistä jäi kysymättä mitä, kuka tai missä.
Yksityiskohtia


Värejä


Desingmuseon pääaulasta, päivän ensimmäinen käyntikohde herätti muistoja. Kannettava puhelin. Olen tehnyt näitä painavia akkupaketteja 80- luvun puolivälin jälkeen!
Nämä on nähtävillä Utopia nyt - kertomus suomalaisesta muotoilusta.

Kirsti Rantasen nykytaidetta yläkerrassa.

Ajatuksen kulku.
Isoäidin puutarhassa.
Alakerrassa Pauliina Pöllänen - Half Full
Ja illaksi kotiin. Katsoin päivän aikana otettuja askelia Polarillani, yli 20 000 reipasta askelta!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Lämmintä ja aurinkoa

 Tuleva kesä mielessä tein päivänkakkaroita pienen kimpullisen verran. Himppasen vihreitä lehtiä ja ripaus keltaista pölyä.
 Koivikossa ei kevät ole vielä edennyt lehtivaiheeseen.
 Pihalla on niin kaunis keväinen ilma! Aurinkoa ja lintujen laulua. Toivottavasti on myös huomenna, kun matkaamme isolla kirkolla käymäseltään.
 Eilisiltana työmaan pihalle jättämäni jälki ❤

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Vauvakortti ja sukkia

Huh tätä päivien kulkua! Viikko sitten tein onnittelukortin samalla, kun kortteilutarvikkeet olivat esillä. Vaaleanpunaista paperia, kuvioita ja hopeareunusnauhaa vastasyntyneelle.
Kortin sisäsivulla leimasintekstit tyttövauvalle.
 Olen pyrkinyt monipuolisuuteen kirjatessani valmiita töitä näkyviin. Tästä blogista ei ole tulossa sukkablogi, vaikka viimeaikaisista kässyistä niin voisi päätellä.
Käden ulottuvilla on ollut pieniin jalkoihin sopivaa villalankaa, josta olen neulonut muutamat sukat tyttösille.
 Työhuoneen hyllykaaos on loppusuoralla. Sieltä kaiken ulkoistettavan ja vähäisen säästettävän välistä löytyi aikoinaan tyttärelleni neulomani puuvillainen välihaalari. Neulekone oli silloin eniten käyttämäni käsityöväline, jolla tein lähes kaikki neuleet. Hyvä lanka on pysynyt kuosissaan parin lapsen käytöt. Konepesunkestävä materiaali on parasta lapsiperheessä.
Lähteköön haalari uusintakierrokselle.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Eläke

 Olin varannut sunnuntain aamupäivän kortteiluun, kun miäs kysyi haluaisinko tehdä eläköityvälle työkaverille kortin.
No minähän halusin. Nappasin radion soimaan ja keräilin askarteluvälineeni hollille. 
Öh. Idea?
Olin liikekannalla hyvän tovin, kun selasin nettiä, että mitä laitetaan. Millaisia kortteiluja eläköityville tehdään? Minulla ei ollut yhden ainoaa sopivaa leimasinta, saati kuvapohjaa miäshenkilölle. Lupasinko siis liian helposti suorituvani tästä hommasta? 
Laatikostani löytyy kyllä seuraavan kymmenen vuoden tarpeet joulukortteiluun. Joo lähtenyt lapasesta tämäkin homma.
Lapsellisia, söpöjä, imeliä ja kiiltäviä paperiarkkeja lukuisia lehtiöitä, mutta ei mitään miehekästä.
Sain päänsäryn.
Päätin rauhoittua. Ilmassa leijailee ihana tuoksu, joka on ostamani muisto taannoiselta Madeidan matkalta. Kuuntelen edelleen musiikkia ja selaan vielä uudestaan paperilehtiöni.
Jostain vaaleanpunaisten ja joulutähtien välistä pilkottaa nippu musta-valkoisia papereita, joista innostun niin etten kuule, enkä välitä yhä kovenevasta päänsärystä.
Otan esille kolme värikynälaatikkoani ja aloitan keskittyneen värittämisen.
 Punainen ruusu on aina helppo valinta. Jos en tiedä toisen lempiväriä, niin punainen on hyvä. Taustalle jotain poikkeavaa. Keltaista, oranssia ja ruskeaa. Lehtiin vihreää ja sitten vettä peliin.
Käytin pienen pientä posliinivärisivellintä ja tasoittelin värin.
 Pyyhkäisin pensselin puhtaaksi paperin valkoiselle taustalle ja annoin työn kuivua.
Leikkasin kuvan sopivaksi ja valitsin kuvalle kaksiosaisen pohjan. Taustan tyhjään tilaan leikkasin pastellisävyisen raidotetun arkin ja leimailin tekstin eläkeläiselle.
 Kiepautin vielä narun kukan ympärille ja liimasin napit päällekkäin. Kortin sisään laitoin muutaman tyhjän arkin työkavereiden tervehdyksiä varten.
 Siinäpä se. Kuulemma kelpaa.
 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Valoisaa

Viikoittain saa säädellä näitä ajastimia, sekä ulko-, että sisävalaistukseen. Valon määrä on lisääntynyt huimasti muutamassa viikossa! Se piristää mieltä ja kehoa. 
Nyt viimeistään pitää kömpiä ulos talvipesästä ja nauttia. Itsellä tuntuu olevan energiaa vaikka kuinka, riippuen tietysti asiasta. 
Aamuisin herään iloisin mielin ja mietin hetkessä päivän tapahtumat iltaan asti.
Olen luonut vihreyttä keittiön ikkunan eteen hiukan eri tavalla kuin ennen. Löysin nettikirpulta kivan kukkatason, jonka vien todennäköisesti keväällä kasvarille, mutta näin talvella saan sillä lisää valotilaa kukkasille, kun osan voi nostaa ylös pödänpinnalta.
Samalla suora yhteys keittiöstä pihalle peittyy, kun on hiukan näkösuojaa ikkunan edessä.
Koukeroiset muodot ovat kauniita, varsinkin pölyjä pyyhittäessä =D
Kukkateline ei ollut hinnalla pilattu, 15 €, ja sen nouto onnistui vielä omalta kylältä. 
Tämä lasihurrikaani on myös "kerätty" kirppisajatuksella. Lasikupu on jo vanha ostos, mutta tuo metallinen painava valkoinen jalka on viime syksyn kirppulöytöjä. Näin ne palaset loksahtavat kohdilleen.
Päätin jo luopua jouluisesta "valoverhosta", eli pitkistä ledinauhoista. Ripustin ikkunaan virkkaamani verhot, kun talviaurinko ei vielä polttele pitsiin omia jälkiään.
Ilmojen lämmettyä siirryn kangasverhoihin, ja näin säästän näitä vain talviaikaan.
Tänään rötväilen kotona tekemässä omatoimista opiskelua. Yhtäkään ajatusta siihen suuntaan en ole vielä suonut, mutta kunhan olen siivonnut ja puleerannut nurkan jos toisenkin, on aika paneutua kotitehtäviin.
Kaunista viikonloppua teille kaikille,