perjantai 12. kesäkuuta 2020

Pergolassakin kukkii

Kyllä nuo kottarit voisi jo vähitellen parkkeerata johonkin muualle, kuin tuonne talon päätyyn. Niin oon malttamattomasti odottanut tämän valmistumista, mutta mikä ihan parasta. Koko ajan tapahtuu ja kukkapenkeissä on nähtävissä hyvää kasvua. Olemme monta kertaa käyneet kurkkimassa siipiköynnöksen alkuja. Ja kyllä on kannettu vettä, hiukan olen penkonut kasvustoa, katkonut kuivia oksia, löytyykö yhtään vihreää.
Tällä hetkellä alkaa palapeli olla valmiina tämän alemman kasvulaatikon suhteen. Ostimme syksyllä lähes viimeisenä tarjouspäivänä nämä kivet tarjouksesta niin mutuna paljonko niitä voitais tarvita. Syksyllä lapattiin multaa kasalle, taimet maahan ja keväällä vasta jatkettiin.
Kivet riittivät hyvin, haettiin yksi pitkä ja valmiista muodosta poistettiin yksi lyhyt, kun reunuksen laattarivi ei mennyt jaolla tasan. Seuraavaksi pitää siirtää muutamien taimien paikkaa, mutta se ei pitäisi liiemmin kasvua haitata, kun ne ovat vielä pieniä.
Valitsin pergolan istutuksiin tähtisilmää, intianminttua, laventelia ja elefanttiheinää. Kaikki aurinkoiseen paikkaan sopivia, mutta vaativat kosteutta. Eli tarkkana saa olla, siksi suuret ruukut.
Olemme istuskelleet pergolassa välillä vain fiilistelemässä tai huilaamassa. Maistui siellä kesän ensimmäinen rapsupiirakkakin.
Pergola asemoituu niin etelän suuntaan, kuin vaan voi. Talomme on pohjois-eteläsuuntainen, jolloin aurinko nousee idästä, laskee länteen. Saamme olla pergolassa suojassa pohjoisen kylmiltä tuulilta, talo antaa hyvän suojan.
Pergola alkaa olla valmis rakenteiltaan, mutta sitä ympäröivä maa-aines on poistettu ja tilalle tulee laattaa ja kiveä/soraa. Traktorin eläkepäivät on peruttu ja sitä on hyödynnetty estottomasti koko ajan. Ei se mikään cysleri ole, mutta pienellä painostuksella siitä on ollut suunnaton apu. Maan kuorimisessa olin painona perälevyn päällä, kun maa kuoriutui sentti kerrallaan. Olihan se himppasen helpompaa kaivuuta, kuin kaivamalla. Siistiminen tehdään lapioimalla. Tämä ei näytä nyt yhtään niin helpolta ja nopealta kuin Huvila ja Huusissa.
Mutta tämä näyttää ja tuntuu juuri niin kivalta, että saamme nauttia tänä kesänä tämän alueen valmistumisesta.

2 kommenttia:

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Kaunis pergola-alue sinulla siellä. Ihanaa viikonloppua sinulle.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kiitos. Samoin sinulle, hyvää viikonloppua.