maanantai 21. joulukuuta 2020

Kolme tarinaa

Joulukortteilun viimeiset kolme kappaletta tein tehotytöille. Valitsin teemaksi Pähkinänsärkijän, jossa balleriinan kevyt askellus, Hiirikuninkaan miekkojen kalske ja sotilaan ylväs olemus on peräisin vanhasta 1816 vuoden sadusta.
Pahvikuvat, kuten teeman sopiva välipaperikin oli ostamassani kortteilulehdessä. Pahvikuvat oli helppo repiä irti taustapahvistaan. Jokaisessa kansikuvassa on balleriina kukkakedolla. Pohjakuvan alla on kohokuvioitu pinta, jonka tein BigShotilla.
Käytin kohokuivoteippiä, tarralumihiutaleita, sekä filigraanikiemuroita. Jokainen kortti on erilainen, vaikka kuviot on toistuvia.
Sisäsivulle tein tervehdyksen ja lisäsin kuvia sadusta. Takakanteen laitoin vielä muutaman näyttävän tarrakoristeen. Näitä tehdessäni mietin omaa lapsuuttani, jos olisin saanut oman kortin. En edes muista, että minulle olisi koskaan tullut jouluna henkilökohtaista joulutervehdystä ennen kouluikää, jolloin jaettiin pulpettien reunoille ne pienet kortit.


4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Aivan huippu ihanuuksia.

Oikein Tunnelmallista Ja Rentouttavaa Joulun Aikaa sinulle

TeSa kirjoitti...

Kiitos enkuli ❤ Samoin sinulle hyvää joulun aikaa.

Saija kirjoitti...

Toivottavasti tytöt tallettavat nämä ihanuudet!

TeSa kirjoitti...

Kortit on laitettu talteen!