sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kuuraa

Ilma on selkeästi jäänyt pakkasen puolelle. Saappaan alla ei narsku vielä lumi, mutta on sitä ennusteen mukaan tulossa lähipäivinä Pirkanmaallekin. Aurinko näyttäytyi molempina päivinä ja se kyllä toi uutta puhtia omaan työskentelyyn.
Miäs on päässyt aloittamaan makkarin katon maalamisen. Kolme kerrosta maalia on ollut viikonlopun tavoite ja se on melkein jo saavutettu. 
Vanhat tapetit on otettu pois seinistä, listat lattioista ja kahta jäljelle jäänyttä vaatekaappia on siirrelty yhdessä vuoroin sinne ja vuoroin tuonne.
Minä otin himppasen pienemmän maalauksen, kun joulukylään aiemmin maalaamani kiskot ovat mystisesti kadonneet. Osan löysin, mutta niillä en päässyt kuin puoleen suunnitellusta. Onnekseni olin kuluneen vuoden aikana löytänyt kirpparilta lähes ajamattomia kiskoja useamman pussillisen. Niiden maalaamiseen menikin sitten koko viikonloppu. Vaikka kalkkimaali kuivuu nopeasti, eikä vaadi mitään pohjatöitä, aikaa kuluu paljon, kun jokaisen kiskon maalaa kahteen kertaan molemmin puolin.

Jo neljännen kerran järjestetyt Parolan aseman joulumarkkinat pidetiin lauantaina. Emmin perjantaina mennäänkö vai ei. Lauantaina päätin, että mennään, mutta maalauksien piti olla molempien osalta siinä vaiheessa, että työt ovat selkeästi edistyneet ennen lähtöä.

Tavan kamalan pitkät jonot ja autojen parkkeerausprobleema oli ilmeisesti harmittanut markkinoiden alussa, kun väki oli tullut jo hyvissä ajoin sankoin joukoin jonottamaan. Me vältyimme kaikelta tältä, kun olimme paikalla vasta iltapäivällä kolmen aikaan. Ei täytynyt jonottaa, eikä kukaan jyrännyt meitä =)
 Tein harkitut ostokset ja kotimatkalla poikkesimme vielä ihanaan Pellavatehtaaseen Toijalan apsin vieressä.
 Musta perjantai houkutteli Ideaparkkiin Lempäälään, josta teimme hieman vaatehankintoja. Muutaman tunnin poissaolo kotoa ja monen ihanuuden näkeminen oli vaihtelua arkeen.
 Sunnuntai valkeni edellistä aamua kylmempänä, lähes kymmenen asteen pakkaslukemin. Maalaukset ovat jatkuneet tänäänkin. Sain kiskot kaikkineen valmiiksi, mutta rataosuuden kasaamiseen menikin sitten useampi tunti. Kun veturi tsippasi jokaisesta mutkasta pöydälle, oli pakko purkaa valmis rata useamman kerran. Tavoitteenani on saada 1.adventiksi jotain jouluista valmiiksi. En anna rempan haitata suunnitelmaani.
 Kuisti on jämähtänyt syksyiseen lookkiinsa. Sille piti tehdä tänään jotain. En kuitenkaan malttanut irrottautua pensseleistäni, vaan suuntasin ajatukseni tulevaisuuteen. Jonain päivänä viikolla rykäsen kaiken uuteen kuosiin.
Tai sain minä jo syksyisen kurpitsakranssin vaihdettua talvisempaan. Tätä täytyy vielä hiukan modata, poistaa tähti peuran niskasta, jos en sitte intoudu vallan tekemään ihan jotain muuta.
 Innostavaa uutta viikkoa kaikille,
 

4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kuura on kaunista. Upeita kuvia olet saanut otettua. Minäkin ostin makrolinssin ja opettelen nyt kuvaamaan ihan läheltä kaikkea.

Saija kirjoitti...

Valkoinen jäähuuru näyttää kauniilta!

liisan kotona kirjoitti...

Kauniita kuvia :) Kyllä se arjen katkaisee, kun lähtee esim joulumarkkinoille tai muihin maisemiin. Teillä sitä riittää siellä kyllä puuhaa. Mukavaa marraskuun loppua <3

TeSa kirjoitti...

Tänne ei ole saatu kuin hiukkasen lunta ja lisää kuuraisia maisemia.