tiistai 5. maaliskuuta 2019

Rakka

Helmikuu meni menojaan, joten tervetuloa maaliskuu! Blogitauko venyi tahattomasti pitkäksi. Ilman selittelyjä, työt, vähäinen vapaa-aika.
Siihen perään tuli tarpeeseen vapaa viikko, jota  varten tein monta päivää töiden jälkeen tunteja sisään.
Kotimaanmatkailun mahdollisti miähen arpaonni, jolla pääsimme viettämään talvilomaviikon Levillä. Arvoin mukaanlähtöä, koska en laskettele, enkä hiihdä. Minkäälainen liikunta ei liiemmin jatkuvan töissä liikkumisen jälkeen kiinnosta, miksi lähteä mukaan. Keräsin kuitenkin lähtöaamusta aamuyön tunteina kamppeeni kasaan ja lähes koko päivän ajomatkan ajan nukuin. Miäs vuorotteli nuoremman kanssa ajovuorot.
Ajomatkaa kertyi n.850 km/ suunta. Perille päästyämme saatiin melko pian käsitys, miten suuri alue Levin rinteiden ympärille on kehkeytynyt. Kittilän taajaman läheisyys hokuttelee asioimaan, vaikka rinteiden juurella on kaikki. Lääkäripalveluita myöden.
Mökkimme sijaitsi alueella, jossa kaikissa oli liite Rakka. Ei sentään hiprakka. Me olimme Etelärakassa. Niin paljon samanlaisia mökkejä vieri vieressä, että minun oli vaikea hahmottaa, missä majoituimme. Siksipä kuljin vain kyydillä, enkä lähtenyt yksin kylille esim.linkalla. Matkaa kertyi suuntaansa n. 3 km, ja möksälle se sitten olikin pelkkää ylämäkeä.
Kelit olivat todella vaihtelevat. Parina päivänä sai kolalla lykätä ulko-ovelta vettä kauemmas, kun lämpötila laski plussan puolelle. Välillä aurinko helli, joimme kevään ensimmäiset terassikahvit mökin terassilla.
Kun ilma alkoi jälleen jäähtymään, vähäinen lumisade paransi kulkureittejä, karhensi pintaa. Ei vältytty pakkasiltakaan.
Minä valloitin mökin, kun miähet lähtivät valloittamaan Levin rinteet. Toisena päivänä alue kierrettiin autolla ja pääsin myös näkemään rinteen ylhäältä. Kuten kuvista huomaa, lunta ei ole paljoakaan. Vesisateisena päivänä rinteen pinta oli raskas laskea.
Hulppeat maisemat ja alla siintävä Levi-keskus. Miähet ostivat neljän päivän laskettelulipun, jolla pääsivät mäkeen joka päivä. Näissä kuvissa kuivaharjoittelu, eli missä mennään.
Iltaisin sai ajella Gondoli-hissillä ilmaiseksi, kun mäki suljetiin. Minä kävin yhtenä iltana kuvaamassa alueen, jolloin mökkien valot kertoivat, kuka on kotona.
Iltakuvan yläreunan valot eivät ole ufoja, vaan kelkkailijoita, jotka ajavat keskusta kohden omilla reiteillään.
Panorama hotelli oli näkyvällä paikalla rinteen reunassa. Täältä näki ja tämän näki. Lumikanjoni on tie hotellille.
Minua Levi paikkana ei suuremmin viehättänyt. Kaupantekoa, matkamuistoja ja kaikkialla samat jutut. Kävin ostoksilla pyynnöstä, kun työkaveri tahtoi itselleen korun, jota ei ollut aiemmalla matkallaan ostanut. Sain hyvän ohjeistuksen missä käydä, mutta en tainnut kunnolla edes kuunnella. Kunhan kävelin yhteen liikkeeseen, joka sitten sattui olemaan juurikin se liike, missä oli nämä korut myynnissä.
Kävin rinteiden juurella kuvaamassa ja aurinkoista ilmaa ihastelemassa. Hissejä ylös ja siirtymätaipaleille on paljon. Rinteissä on valinnavaraa, kaikki tosin eivät olleet laskettelukunnossa lumenpuutteen vuoksi. Samoin hisseissä on hyvä tarjonta. Taisivat miähet valita vain pitkiä rinteitä laskeakseen, joista pisin on 2 500 m.
Nuorimmainen kuvaili minulle aurinkoisia maisemia Leviltä. Onks täältä nyt se paljon puhuttu poronkusema tuonne kauas?
Aasinsilta poroihin. Ei nähty ainuttakaan käyskentelevää poroa, mutta alueella olevassa nähtävyyskohteessa näin muutaman aidatun poron.
Minun oma aikani kului katsellen hiihtoja, neuloen ja nukkuen. Siis, täydellinen loma minulle.
Käymisen arvoinen paikka on myös Levin spa, jossa kävimme rentoutumassa. Uskomattoman pienen näköinen rakennus ulospäin. Sisältä ja osin ulkoa löytyi mahdoton määrä pulikoitavia altaita. Viihdyimme lämpimässä porealtaassa ja vain hiukan kankkua kääntäen teimme tilaa muillekkin.
Viikon matkalla ehdimme näkemään lisää rinteitä, huikeita lumiviestoksia ja kuvaamaan matkaneuleeni, joista teen erilliset päivitykset myöhemmin.

9 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Kuulosti ihan rentoutuslomalta sinulle. En oo koskaan käyny moisessa paikassa. Ei kuulu toi laskettelu yms. minunkaan harrasteisiini.
Onko nyt kumiankkakokoelman aika?

TeSa kirjoitti...

Rauhallinen, ei aktiiviloma, oli kyllä tarpeen.
Kummitytöllämme oli kumiankkakeräilykausi, itse vältän keräilyt. Tietyissä materiaaleissa se tuottaa vielä haastetta 😉

Intsu kirjoitti...

Hyvä loma varmaan teille kaikille. Meille niin tutussa paikassa. Meillähän on Levillä loma-osake. Joka 6. viikko on meidän,mutta eipä siellä tule käytyä. Mehän emme hiihdä ja laskittele. Tuo lomapaikka tuli osamaksuna yhdessä asuntokaupassa. Se on Rakkavaarassa 2km Hullu Porosta.

TeSa kirjoitti...

Rakkavaaran ohi ajeltiin joka päivä. Jokainen nautti tavallaan.

Onneli Winter kirjoitti...

Huikeita kuvia, lappi on kyllä kaunis. Viimeisen kuvan ankkuli valikoima on kyllä hauska, itse koitin katsoa Ruotsinreisulla juuri kylpyankkaa mutta kranttu kun olen niin en vielä mieleistä löytänyt :)

Saija kirjoitti...

Hyvä kun lähdit mukaan, kivalta reissulta vaikutti. Meikä lähtee Leville loppukuusta.

TeSa kirjoitti...

Lappi tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia, täällä palvelu pelaa ja turistista pidetään hyvää huolta.

liisan kotona kirjoitti...

Tuttuja paikkoja sekä Ylläs että Levi sekä syksyiltä että keväiltä. Ole myös ollut Rakassa, Marakassa joskus, joka on meidän liiton mökki. Ikävähän tuonne tuli.

TeSa kirjoitti...

Liiton mökissä mekin lomailimme.