perjantai 28. syyskuuta 2007

Jatkumo

Ostin lankaa.
Monta kiloa,sai halvalla.Minulla on kori,täynnä langanloppuja.Puuvillaa,eri värejä,eri laatuja.Tuo kori on ollut kaapissa poissa silmistä,mutta silti se on täyttynyt ääriään myöden täyteen.
Käsityöharrasteeni on välineurheilua,paljon erilaista materiaalia ja konetta.Tilaa täytyy olla väljästi,ettei lasit tai posliinit hajoa.Lasitöihin ryhtyessä lasin pitää olla huoneenlämpöistä.Savet ei saa jäätyä,posliiniväristä puhumattakaan.Olen nyt päätökseni tehnyt ja laittanut korini kaapista pois ja tilalle laittanut muut harrastevälineet.
Kaadoin korin eteisen lattialle ja siinä ne langat oli sikin sokin.Näistä langanlopuista tulee meille uusi torkkupeitto.
Ei kun sakset käyttöön ja muovipussiin kaikki peittoon kelpaamattomat.
Virkkaus on aivotonta työtä,ei tarvitse miettiä kuviomalleja,eikä mittanauhaa.Ei laskea kuin yhteen ja kolmeen.Muistaa kääntää kulmassa kahdella ketjusilmukalla.
Peitosta haluan ison,mutta riittääkö jämälankani?Ostamaan en lähde uutta,mutta tuo pelkän punasävyn tavoittelu alkaa olla mahdottomuus.Sinistä ja keltaistakin tähän peittoon hiukan karsastan.
Kunhan saan peiton valmiiksi,on tuo lankakasa toivottavasti siirtynyt pois pirtin lattialta tähän tekeleeseen,tai uusiin suunnitelmiin.
Ja se lankakorini.Se on jo täynnä kartiolankoja.
Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille.

6 kommenttia:

kirsi kirjoitti...

Virkkaamiseen jää kyllä helposti koukkuun kun siihen ryhtyy. Itse yleensä kesäisin, viime kesänä ei tullut virkattua vaan pysyin neuleissa.

Peitosta tulee varmasti kiva, punasävyisyyshän korostuu jos vieressä on jotakin muutakin maustetta :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää viikonloppua! Pitäähän sitä olla myös aivotontakin työtä menneillään, eikä ihan heti valmistu, paitsi sinä kyllä saat senkin kohta valmiiksi. =D Mukavan oloinen peitto tulossa.

TeSa kirjoitti...

No,joo.Just mittasin yhden sivun pituuden,128 cm.Kahteen metriin tavoittelen.

kirsi kirjoitti...

Mä jo oman blogini kommenttiloorassa horisin tuosta peitosta :) mutta siis voisko sitä venyttää vaiheissa (koko peittoa tuskin mahtuu missään pingottamaan?)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommentistasi blogini 1v-synttäreiden merkeissä. - Nytpä annoit hyvän vinkin!Eilen juuri katselin kasvavaa jämälankakasaa ,nimenomaan puuvillalankoja.Peitto voisi olla kiva idea,kun sen ottaa sellaisena "välipalatyönä".

Anonyymi kirjoitti...

Jonkun blogin kautta löysin tänne tieni ja pitkä aika vierähtikin lueskellessa ja kauniita neuleitasi katsellessa. Teet upeita töitä!