sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Tilkun verran asiaa


Joskus on tullut tehtyä tilkkutöitäkin.Tämä työ on tehty chenille-tekniikalla,ja siihen olenkin saanut mahdutettua paljon hapertuneita kankaita.
Pojan huoneessa on aina aurinko,kun katselee näitä kukkasia.Eipä ole tullut ommeltua pitkään aikaan minkäänlaista tilkkutyötä,mutta aina pitää poiketa ohikulkumatkalla Humppilan Tilkkutexiin ostoksille.
Paikka on aivan ihastuttava!
Kankaita on paljon eri väreissä.On pakalla ja valmiina paloina.Erilaisia aiheita ja materiaalia.

Joka kerta päätän,etten osta kankaita,kun en ompele nykyään.Mutta tuli minulle tälläkin kertaa pieni valmispala mukaan.Jos sitä vaikka innostuisin jotain tekemään.On sitten kangasta valmiina kaapissa.
Olen minä aikanaan ommellut neljä isoa sängynpeittoa ja pienempiä töitäkin löytyy.Liinoja,tyynypäällisiä,kasseja,seinävaatteita...
Kirjavalikoima on kaupassa hyvä.Tietysti on erilaiset tilkkutekniikkakirjat,mutta löytyy muitakin käsityökirjoja.
Ja kirjoihin minä yleensä sorrun.Uusi kirja lähti mukaani ja jäi samantien lainaksi äidilleni.
Kaupasta löytyy myös kassinkahvoja ja jonkinverran sisutustavaraa.
Paikka on suosittu retkikohde.Alueelta löytyy hyvä ruokapaikkakin.
Meidän väki pysähtyy paikalle pitkän ajomatkan takia pitämään taukoa ja täytyy kehua vielä,että jollei tilkkuilu ole aiemmin kiinnostanut,niin täältä saa paljon virikkeitä aloittaa kiva harrastus.

Tässä on kuva vielä meidän seinävaatteesta.Kuvassa on pieni osa koko työstä.Työ on tehty paperitekniikalla.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan aurinkoinen työ :)

Talsu kirjoitti...

Avaruusvauvan äiti täälä hei, chrysopolis on edelleen kakkosvihjeen lopussa. Talvi yllättää taas ja on pakko neuloa Avaruusvauvalle villahaalari ja villasukat. Josko sitten taas pääsisi huivin kimppuun. Mihin mysteeriin liityit? Vai tuohon mystic watersiin? Ai minullako kyselykausi :D

Talsu kirjoitti...

Avaruudesta vielä hei ...

Sinullahan on oikein lokoisaa jos saat olla yksin kotona ja neuloa.

Eipä sillä, en kyllä minäkään tiedä koska ehdin nuo mysteerit neuloa, mutta onpahan ohjeet sitten tallessa tulevaisuutta varten.