sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

2x 68/74

Välillä on kiva tehdä pieniä juttuja. Tulee valmistakin nopeasti.
Työkaveriparini saivat kaksoset ja halusin neuloa syntymälahjaksi neuletakit.
Niitä ihan pienen pieniä vaatteita heillä nyt varmasti on valmiina, joten päädyin siihen seuraavaan kokoon.
Helsingin ja Tallinnan kierroksella katselin lankatarjontaa pehmeistä ja kivan värisistä langoista. Siellä kierroksen aikana tuli ajatus näistä viime kesänä Saksasta tilatuista Rellanan langoista. Tekisin neuleet kotoa löytyvistä langoistani. Pitää välillä lähteä kotoa pois, saa hyviä ideoita.
Langoissa on ihanat sävyt. Pastellia ei löytynyt, muttei nämäkään liian tummia ole.
4 mm:n puikoilla tuli ihanan tuntuinen neulos, pehmeä.
Aloitin ensin tuolla punaisella neuleella, koska lankaa oli kaksi kerää. Saisin tarvittaessa lisää lankaa toisesta kerästä.
100 gr kerä riitti ja lankaa jäi pieni myttynen.
Aloitin sinistä neuletta ja siinä sitten sössin.
Samanmerkkinen lanka, eri paikassa valmistettu. Tarkistin vielä tiheydenkin, se on molemmissa sama. Mutta neule ei onnistunut ollenkaan. Jätin sen korjaamista odottamaan ja aloitin kolmannen takin.Se onnistui.
Tuon kesken jääneen neuleen teen jossain vaiheessa loppuun ja siihen katselin jo housulankojakin. Saisi setin. Kyllä sillekkin asulle käyttäjä löytyy.
Tytön takkiin laitoin eriväriset napit, laatikkoni oli vajavainen molemmista punaisista väreistä.
Pojan takkiin harmaat napit, sopivimmat mitä löytyi.
Ja huomenna paketti postiin.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita. Varmasti tykkää saajatkin! Sinä jaksat neuloa ihan kadehdittavan ahkerasti =). Minä tikutan sitä Linnea-huivia edelleen...

Anonyymi kirjoitti...

Somat jakut! Välillä on hyvä ottaa etäisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Kivat takit!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat pienet takit! Mistähän noihin (edes sinnepäin) ohjetta saisi..? :)

Onko tuo siis sitä ohuempaa lankaa, kun näytti lukevan vyötteessä että 100g? Tilasin itse paksumpaa Flotte Sockea (150g kerä), ja sille olisi varmasti tuo nelospuikko hyvä. Sitten taas ne ohuet on 100g, ja niille se 2,5mm puikko sukassa ainakin on hyvä... :D

Anonyymi kirjoitti...

Ei kun joo, ohuempaahan tuo näyttää olevan, 4fach :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Minusta on mukava tehdä lahjoja.
Ja neuleet on niin mukavia valmistaa.

Tämä on just sitä ohutta lankaa, kerässä 420 m.
Tuollaista isoa kerää ei ole ollutkaan varastossani.
Ohje on oma, ruutupaperille muistiin merkattu. Kiinnostuit?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kiinnostuin! :)
Enkä varmasti ole edes ainoa.

Kokeilin eilen neuloa tuota lankaa eri kokoisilla puikoilla ja mulla jäi nelosilla melkoiseksi verkoksi. :D Mutta sehän on äkkiä helppo muuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavan väriset nutut, tuollaiset ei-niin-perinteiset. Tiedätkös, kyttään yhdeltä kirpparilta sellaista upeaa lamppua, jonka varjostin on iki-ihana mutta kovin kulahtanut. Ajattelin heti sen nähdessäni, että a) Tämän minä haluan ja b) Taidan kysyä TeSalta neuvoa varjostimen uusimisen suhteen... :D Päätin että jos lamppu odottaa minua siellä vielä ensi viikonloppuna, ostan sen. Katsotaan miten käy. Lähestyn sinua mahdollisesti lähiaikoina sähköpostitse vinkkien toivossa. Olen kyllä muuten entrannut vanhoja lamppuja, mutta kankaisia varjostimia en. Ja tuo lamppu vaatii ehdottomasti sellaisen vanhanaikaisen rimpsureunaisen hatun!

TeSa kirjoitti...

Laitan nutusta ohjetta lähipäivinä näkyviin.

Mummu, odotan postia. Neuvon mielelläni, jos vain osaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Taitaa olla Ullaan tulossa tämä ohje? :) Kiitos!