keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Iso reikä!

Ison liinan virkkaaminen olikin vaihteeksi ihan mukavaa.
Keväällä paksut neulelangat alkavat tuntua tunkkaisilta, eikä keskeneräinen neule kiinnosta enään lainkaan. Hiukan on huono omatunto, kun sen olen kesken jättänyt. Mutta sille paidan tekeleelle annan jatkuvasti purkutuomion ja kuitenkin haluaisin nähdä sen valmiina.
Ohuen virkkauslangan työstäminen tuntui hitaalta, kuin saapas paksussa mudassa. Ei millään meinannut valmistua. Viimeisien kerroksien kaaret virkattiin jokainen erikseen ja lopuksi vielä tein rapuvirkkausta, sain langanpäät päättelemättä piiloon.
Ohjeen katselin tästä Diana virkkausmaailmasta 2/07. Liinan halkaisija styroxille pingotettuna on 84 cm. Lankana Lidln virkkuulanka, koukku 1.5 mm.
Kunhan työ kuivuu, niin teen tästä enkelin. Siksi liinan keskelle olen miettinyt tuon aukon.
Eli tässä kahden päivän virkkaamisen jälkeen onkin vasta osa valmiista työstä. Ehkä seuraava päivitys valmiista kokonaisuudesta.
Tänä keväänä on kaupoista kantaantunut paljon uusia kivoja virkkauslehtiä. Monia kauniita liinoja ja verhoja olen suunnitellut.
Seuraavaksi kuitenkin hiukan pienempiin töihin käsiksi.

2 kommenttia:

möhönasu kirjoitti...

Tutun näköinen liina....on tullut itsekin virkattua :)

GPS kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.