sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Lämmikettä

Teepannukin sai itselleen lämpöisen nutun.
Sain syksyllä käsityömessuilla Kodin Pellervo -lehden, jossa löytyy ohje näin ihanaan ja hauskaan pannumyssyyn.
Etsin tuota messuilta saatua lehteäni kotoamme muiden käsityölehtieni joukosta, sitä kuitenkaan löytämättä. On se siellä jossain ihan varmasti. Onnekseni löysin samaisen lehden yhdeltä kirpparipöydältä, pääsin lopultakin tätä neulomaan.
Ohjeessa mitään vikaa ollut, mutta aika vääntäminen noissa harjanteissa kyllä oli. Siinä oli ranteet kovilla.
Langan nimeä en tiedä, ne ovat tästä saadusta lankakasasta poimittuja. Tein työn kaksinkertaisella langalla ja harjanteen pohjalangaksi valitsin ohjeesta poiketen ruskean.
Tästä tulee mieleen kurpitsa, porkkanat tai fifi. No, ainakin kevät. Sopii piristämään teepöytää ympäri vuoden.
Lopetin kahvinjuonnin muutama vuosi sitten, mutta teetä kuluu päivän aikana useampi mukillinen. Haudutettuja teelaatuja löytyy hyllystä useampia. Teepullo lähtee mukaani päivän töihin, sen tuoksukin on jo piristävä.

Minua on taas muistettu, kiitos Intsu! Sinä olet kyllä päivän piriste.

Niin moni bloggaaja voisi ottaa tämän tästä itselleen, mutta yhden haluan nostaa esille. Titin blogissa on suuresta surusta poimittu kauniita sanoja ja kädentaidot tuotu kauniisti esille, ihailen.

19 kommenttia:

Inkeri kirjoitti...

Onpas hauskannäköinen pannumyssy. Ei aukene tekotapa kuvaa katsomalla enempää kuin että osa on virkattua ja harjanteet ehkä neulottua.

möhönasu kirjoitti...

Todella haukannäköinen pannumyssy :) Täytyypä ruveta selaamaan tuotakin lehteä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska myssy, teepöydän piristys!

Elsa kirjoitti...

Veikeä teemyssy, kuin porkkanakakku!

Titti kirjoitti...

Kyynel silmäkulmassa, liikkuttuneena -kiitän Sinua koko sydämestäni! <3

Tupuna kirjoitti...

KIvannäköinen teepannun lämmittäjä. :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille.
Neulos on aina oikein joka kerros ja koristukset virkattuja.
Helppo ja hauska malli.

Matleena kirjoitti...

Kivan pirtsakka pannumyssy! Olen tehnyt pojan perheeseen kaksi teepannun myssyä samantapaisella tekniikalla, mutta ei niitä koristeltu noin näteiksi. Pitääpä joskus panna tekemistäni myssyistä kuvat blogiin. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas mukavannäköinen ja pirtsakka pannumyssy!

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille. Tekisin kahvipannullekkin, mutta kahvikeitin on niin...kuuma. Tarvis ottaa porokahveepannu käyttöön takas.

Olivieno kirjoitti...

Voi kun sinä olet aikaansaava... selailin noita vanhempia postauksia, ja ihan kateeksi kävi kun olet saanut ne kuvut tehtyä, minä vasta kulhoja olen hamstrannut... eikä ole kyllä tuollaisia työkalujakaan mutta voi kun olis kiva... minäkin olen tehnyt paljon lampunvarjostimia, tiedätkö mistä nykyisin saa nk. kieputusnauhaa pinnojen ympärille?

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle.
Laitan linkin lampunvarjostintarvikkeista blogiisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo pannumyssy on kerrassaan hauskan näköinen. :) Pitää joskus kokeilla.

Kati kirjoitti...

Sinulle on jotain blogissani Ohhoh-jutun alla. Itse asiassa samainen tunnustus jonka oletkin jo saanut. Ihana myssykkä!

Omppumato kirjoitti...

Todella hauska pannumyssy. Ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Huippumyssy! En kyllä ymmärrä, kuinka se on tuohon muotoon saatu. Nyt tarttee varmaan tehdä kotiin teepannulle myssy. Sillä kun ei sellaista vielä ole.

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle Kati.

Kyllä teepannukin oman myssynsä tarvii.
Kiitos teille kaikille.

Topperi kirjoitti...

Ihana pannumyssy :)
Tuon ohjeen ku saisin, niin tietäsin parikin lahjansaajaa.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Topperille kehuista.
Lehteä ohjeineen saattaa löytyä vielä kustantajalta.