tiistai 28. huhtikuuta 2009

Pitsiä pintaan

Sain aiemmin keväällä puhelinsoiton, kun neulemallin ohje ei " auennut " tekijälleen.
Hetken siinä keskusteltuamme, tultiin siihen tulokseen, että minä otan keskeneräisen työn tehtäväkseni ja teen tämän työn valmiiksi.

Ensin tuli paketti, jossa oli aloitettu työ ja langanloput. Sitten tuli toinen paketti, jossa oli lisää lankaa ja tarkemmat mitat neuleesta. Siirtelin pussukoita aina vaan lähemmäksi työtuoliani ja lopultakin sain aloitetuksi tämänkin työn.
Kyseinen neule on kevään 2007 Novita, malli 13.
Kaunis jakku Malibusta. Olen tehnyt itselleni samaisen jakun silloin lehden ilmestyttyä, joten ohjeen seuraaminen onnistui ihan kiekkopelejä seuratessa. Tai onnistui ja onnistui. Neuloin toisen etukappaleen ihan liian pitkäksi pelkästä neulomisen ilosta.
Neulehan tehdään kainalokavennuksiin saakka yhtenäisenä, ei paljon saumanompeluja.
Purin saamastani neuleesta valmiin takakappleen yläosan pois ja tein koko neuleelle lisää pituutta n. 6 cm.
Muutoin työhön en tehnyt suurempia muutoksia.
Saajalla on miehustan viimeistelyä vailla oleva valmis työ, sen hän saa itse miettiä.

Olen saanut yhden tunnustuksen lisää. Voi kuinka se mieltäni lämmitikään.
Possumamman saatesanoin


Tämän tunnustuksen lähettelen Tesalle, jolta luonnistuu niin käsityöt kuin puutarhanhoitokin -ja todella tiuhaantahtiin;D ->Uskomatonta, kuinka voikaan saada tehdyksi niin paljon kaikenlaisia ihania käsitöitä niin vähässä ajassa! Käykäähän ihailemassa noita uutteran ahertajan tuotoksia:)

Paljon kiitoksia sinulle.

6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Aiheellisen tunnustuksen sait ja saatesanojen jokaisen väittämän allekirjoitan! ;)

Tupuna kirjoitti...

Samaa mieltä Matleenan kanssa! :)

sartsa kirjoitti...

En ois kyllä ite jaksanu toisen alottamaa jatkaa, etenkin, kun oli purkamistakin. Hattua pitää nostaa moisesta yritteliäisyydestä. Puhumattakaan tosta pihalla myllertämisestä. Meiän pihalla on ihan hiljasta, eikä sielä näy ketään kaivelijaa.

Nina kirjoitti...

Todella kaunis jakku!
Ihaillen katson aikaansaannoksiasi.

Lukaisin myös edellisen postauksesi ja kyllä tosiaan tuulista on ollut täällä meilläkin. Kun olin saanut pihan puhtaaksi haravoitua, niin seuraavana päivänä tuuli myllersi ja lennätti ympäristöstä aivan valtavasti lehteä ja risua. Ei auttanut, kuin ottaa homma uusiksi.

Taimilaatikoissasi on jo elämää. Kiva!

Oikein mukavaa vappua!:)

pirle kirjoitti...

Olet aika ammattilainen, vielä avuksi toiselle ja monelle muulle :)
Valoisaa vappua!

intsu kirjoitti...

Taas siellä on valmis ihana vaalenpunainen pitsiunelma! Kuulepas mulla on sulle blogissani yksi juttu!