keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Pujottelua

Minun matkamuistomyymäläni on aina jokin paikallinen käsityöliike tai kirpputori.
Talvella poikettiin yhden päivän pelireissulle Virroille, jossa kulutin tunnin vapaata aikaani etsimällä paikallisen käsityöliikkeen. Virtain käsityökeskuksesta hain materiaalia pannunalusia varten.
Tai oikeastaan hain ensin ohjetta tälle alustalle, mutta ostin Fantti - lankaa samalla kertaa.
Aiemmin olin kysellyt Novitan neulomosta, josko joku muistaisi lehden, jossa tämä on julkaistu. Kaikenlaista solmeilua ja pujottelua löytyi, mutta tämä ohje ei. Kiitos kuitenkin kaikille avuliaille.
Sain kopioidun ohjeen Virroilta, mutta jokin siinä ohjeessa ei avautunut minulle. Minun pitää varmaan mennä tänne Näpsä käsityökouluun lasten kanssa. Nehän näitä on kuulemma tehneet.
Hiukan piti hakea lisäapuja poiketessani Tampereella. Käsityökeskuksen myyjä ystävällisesti ohjeisti minua lisää ja hänellä oli mapissa ohje, joka oli poimittu Sk 6 - 7 / 02 lehdestä. Sen ohjeen avulla sain nämä neljä lappusta valmiiksi, vaikka aivoni on tänään ihan narikassa.
Ensimmäisen työn purin, siitä tuli liian löysä. Neljännen alusen sain ihan outoihin kierteisiin, sekin meni purkuun. Näitä on mukava tehdä, ohje vain muistiin, löytyy seuraavan kerran helpommin.

Edellisen postauksen kommentissa oli tästä käsityövauhdistani kyselyä. Voi kuinka minä tekisin vaikka kuinka näitä töitä, mutta nyt tuntuu vain kaikki junnaavan paikallaan. Kyllä minun hartiani joskus kiukkuvat töistäni, mutta en ole sitä kuulevinanikaan.

10 kommenttia:

Katrir kirjoitti...

Hitsi miten kivan näköisiä. Voittaa mennen ja tullen korkki-aluset.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Kauniita pannunalusia=D
Hyvää pääsiäistä sinulle !!

möhönasu kirjoitti...

Ihania! Todella hurja on käsityövauhtisi :) Tuntuu, että itse en saa tällä hetkellä mitään aikaiseksi.

Nna kirjoitti...

Tosi sieviä nuo aluset. :) KElpaa pitää esillä.

Elsa kirjoitti...

Olen halunnut testata noita Fantti-lankoja, kivan näköisiä juttuja on Sinulta syntynyt.

Nina kirjoitti...

Ai, kuinka ihanat lappuset, nuohan kelpaisivat seinälle kranssiksikin.
Täytyypä pitää idea mielessä.

Mukavaa pääsiäisenaikaa!:)

Vuokko kirjoitti...

Sinulla niitä ideoita riittää :) Kivannäköiset aluset.
Hyvän Pääsiäisentoivotus...

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille ja mukavaa pääsiäisen aikaa.

Cefuts kirjoitti...

Ihana uusmoderniversio pataluhasta! :) Väreillä ja uudella materiaalilla saa paljon aikaiseksi.
Hyvää pääsiäistä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle. Näitä oli kiva tehdä, voisin jopa ostaa lisää Fanttia.