torstai 30. huhtikuuta 2009

Tillivastaava

Tätä katsoessa, voi samalla hyräillä Kesäpäivä Kangasalla - laulun sävelin...niin kauas kuin silmä siintää, nään salaatin taimineen...

Kevät meni nopeasti, työkokeiluni kasvihuoneella päättyi tänään. Hakeuduin tammikuussa, heti saatuani tiedon lopputilistäni, uuteen työkokeilupaikkaan. Ensimmäisenä kävin kysymässä töitä läheiseltä kasvihuoneelta ja pääsin tänne töihin.
Voi kuinka mukavaa aika olikaan saadessani tehdä näitä töitä. Salaattien kylvöä, pakkausta ja jakoa.
Kukkasien taimia ehdin vain ohimennen katselemaan, minulla oli kädet täynnä töitä tällä yhdellä linjalla.
Joskus satunnaisesti ehdin koulimaan kukantaimia, mutta siemenkylvöjä kyllä sain tehdä useampaan kertaan.

Kolmen kuukauden aikana sain työskennellä ihanien naisten kanssa. Kiiitos teille mukavasta ajasta, jolloin sain jupista omat mietteeni ja olla ihan TA - VIs teidän kanssanne.
Tänään saadussa läksiäiskortissani oli hauska riimitelmä titteleistäni. Olinkohan aina äärettömän mukava työkaveri? Niinäkin aamuina, kun raahauduin väsyneenä töihin, lykkäsin käteni kylmiin vesiin ja olin yhtä tulta ja tappuraa?

Omat kasvihuonekasvatukset jatkuvat kotona, paljon pienemmässä mittakaavassa. Tein tomaattien ja kurkkujen väliin hiukan tilaa, kun mukaani lähti muutama taimi. Ei sentään 20, kuten kortissa luki ;)
Yöksi luvattu pakkanen saa hiukan minut varuilleni, enkä vie yhtään enempää taimia kasvihuoneeseeni.

Maanantaina alkaa uusi jakso elämässäni. Aikuisena opiskelua en olekkaan koskaan kokeillut.
Monien kanssa jutellessani, huomaan puheissa toistuvan saman sanan, taiteellisuus.
Eilen viimeksi pankissa asioidessani, virkailija käytti samaa sanaa, olet taiteellinen.
Minulla on aina ollut itsestäni sellainen nimitys kuin yritteliäs. Käsityöntekijä. Kokeileva.
Niin meillä on toisistamme erilainen näkemys ja itselläni tuo taiteellisuus on hiukan vielä hukassa.
Käsityöalasta olen aina haaveillut, nyt minulla on siihen mahdollisuus. Oppisopimuskoulutuksen aikana suoritan perustutkinnon, joka kestää kolme vuotta. Sinä aikana ehdin tutustumaan lasialaan perusteellisesti.















Käykää tekin kesäisillä puutarhoilla. Siellä teitä odottaa monet erilaiset kukat ja kesävihannekset
.





Minä itse, henkilökohtaisesti
Photobucket


Oikein hauskaa vappua teille kaikille.

17 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Hauskaa vappua!

Eija kirjoitti...

Mukavaa Vappua sinulle myös.
Minäkin olen haaveillut maalle kasvihuoneesta, mutta ajan puute vaivaa ;)

Matleena kirjoitti...

Voi kun hauska tuo viimeinen kuva! ;DDD

Kyllä sinulla on taiteellisia lahjoja, huomasitpa sitä itse tai et. Töissäsi on sellaista kauneutta ja harmoniaa, jota ei kuka vain käsityöläinen osaa tehdä. :)

Iloisen pirskahtelevaa vappua!

Katrir kirjoitti...

:) Kuin myös hauskaa Vappua!

Tupuna kirjoitti...

Hauskan hauskempaa vappua kasvihuone tädille. :)

Pami kirjoitti...

Vappuiloa toivotellen!

Possumamma kirjoitti...

Onnittelut oppisopimuspaikasta! Ihanaa, jos pääset opiskelemaan sellaista alaa, joka sinua kiinnostaa!

Iloista Vappua!

Eija kirjoitti...

kivaa varmaan tulee olemaan uudessa opiskelussa, ja mikä parhainta kun on löytänyt itselleen sopivan alan.
Oikein kivaa vappua !!!

Pirena kirjoitti...

Hauskaa vappua ja mukava kuva tuo sun heiluva pyllysi.

Vuokko kirjoitti...

Sinä Onnentyttö! Kunpa jotakuta toistakin onnistaisi, nimittäin sen oppisopimuspaikan tms. kanssa...
Hauskan vapun toivotus

villanne kirjoitti...

Hauskaa vappua ja onnea opiskeluillesi!


Täällä olisi lisätilaa tarjolla kasveillesi. :) Minun on pakko pitää edelleen tänäkin kesänä taukoa, kun keittiötyöt vievät kaiken ajan...

seijap kirjoitti...

Iloista vappua!

Saat ohjeen sitten viimeistään Ullasta. Ei hätää.
Liinu ja mumma ovat lupautuneet neulojiksi. Itse teen yhden juhlahuiviksi TiinaP:lle. Wetterhoffilta saan langat, kun on heidän langastaan tuo malli. Mielestäni upea juttu.

Pitsineulekaavio pitäisi kai jotenkin exelillä saada tehtyä. Se tässä vähän jännittää.

Sartsa kirjoitti...

Mukavaa vappua!
Tuleekohan ylitarjontaa kukkasista sinulle? Joka tapauksessa täältä tulee 3 pussia siemeniä, jos laitat osoitetta.
sartsa.piccolo@gmail.com

Hepsi kirjoitti...

Ihana, piristävä animaatiokuva!

Hauskaa vappua!

Päivikki kirjoitti...

Onnea uudelle uralle ja jaksamista ja rohkeutta opiskeluun!

Päivi kirjoitti...

Onnea ja menestystä opiskeluun ja mukavaa kevään jatkoa.

Hisk It kirjoitti...

Oi miten ihana on lukea. Joskus jonkun oven pitää sulkeutua, jotta uusi avautuisi. Kiva, että sait haaveestasi nyt kiinni. :)

Intoa ja onnistumisia opiskeluun! :)