perjantai 8. toukokuuta 2009

Ja näin heiluu koukku...

Jotain valmista jälleen, uusi virkattu liina. Joskus jonkun uuden lehden malli puhuttelee minua ihan heti. Joskus vasta vuosien kuluttua. Jos silloinkaan.
Olen pienellä aikaa pongannut useamman kivan virkkauslehden kauppojen lehtihyllyiltä. Haaveilen virkkaavani tuon ja tuon, ehkä tämän ja miten olis tuokin. Virkkaaminen on niin kivaa. Uutta verhoakin suunnittelen aloittavani.
Tässä liinassa on jotain eksoottista, kuin riikinkukon sulkien silmä.
Malli on Lea Häkeln extrasta.
Miäs toi tuliaisena minulle Tallinnassa käydessään Coatsin Eldoradoa (4311), 150 g. Jätin langan silmäiltäväkseni pirtin senkin päälle ja siitä se oli helppo napata työhön mukaan.
Tykkään isoista liinoista, pienetkin on tietysti kivoja, mutta niitä nyt valmistaa ihan kädenkäänteessä. Isoille töille pitää antaa aikaa. Aloitin tämän virkkaamisen vappuna, on sitten kiva käsityö tehdä Suomen kiekkopelejä katsellessa.
Kisakäsityöfiilis sitten lopahti menestyksen myötä, mutta virkkailin liinan valmiiksi viimeyönä, katselematta ainoatakaan peliä.
Työ oli hiukan tauolla, kun etsin lisää lankaa. Soittelin kaupungin Prismaan, josko saisin sieltä samaista lankaa. Ja ilokseni sieltä löytyi toinen 150 g, ihan samaa värjäyserääkin. Mikä sattuma.
Sain jatkaa helppoa mallintoistoa, mutta loppuihan sekin lanka. Reunukseen olisi tullut yksittäiset kuviokerrat, mutta minäpä sovelsin työn langanmäärään.
Virkkauskoukku 1. 5 mm ja langan kokonaiskulutus 300 g.
Halkaisija on 95 cm.
Valmiin työn laitoin kuistille, mutta sinne se tuskin jää lintujen sotkettavaksi.
Kuvassa olevan ikkunanpokan pelastin puuliiterin nurkalta. Peltikannun ostin viimeviikonloppuna rompetorilta kahdella eurolla.

Uusi työ ja uuden jutut. Pääsin aloittamaan työni maanantaina, mutta jo keskiviikkona jäin kotiin. Aloitan uudestaan ensi kuun alusta.
Fiilikset on olleet vähän huonot, mutta enköhän minä tästäkin taas nouse jaloilleni.
Ei siitä sen enempää. Muuta kuin, että tykkään. Olen ihan innoissani tästä.

Pihahommia ja kässyjä, ne piristävät mieltä kummasti.
Kunhan vain nuorimmaisen Norovirustyyppinen mahatauti saataisiin parantumaan. Poika on jo päässyt kuivumaan, eikä ruokahalutkaan ole kummoiset. Jatkuvaa kyökkimistä.
Viikonlopun aikana pitää seurata tilanteen edistymistä, ettei poika joutuisi tiputukseen sairaalaan.
Monta asiaa painaa mieltäni.
Ihana auringonpaiste houkuttelee pihatöihin. Myyrät jatkavat tihutöitään. Auringonkukansiemenet kelpasivat kasvihuoneen taimilaatikosta. Pitäisi mennä tyhjentämään loukut huoneen lattialta, yäk!



14 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Aivan ihanan näköinen liina!

Eija kirjoitti...

Kaunis liina, kateellisena sitä katselen... Vatsataudin kanssa saa olla tarkkana, toivottavasti olo kohentuu viikonloppuna. Mukavia aurinkoisia kevätpäiviä sinulle ;)

Tupuna kirjoitti...

Tosi mahtavan näköinen liina. :)

Paranemisia sairaille!

Hyvää äitienpäivää sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Valtavan hienon käsityön olet tehnyt taas kerran! Poikani oli juuri tässä keväällä mahataudin takia sairaalassa tiputuksessa ja reissu oli tosi kurja. Juota ja syötä lapsellesi nyt ihan mitä hän vain suostuu ottamaan ja tarjoa juomista vaikkapa viiden tai kymmenen minuutin välein edes hörppy kerrallaan. Mehujää on yllättävän hyvää monen lapsen mielestä sairaana ollessa. Juomista voi antaa muuten myös lääkeruiskun avulla, jos potilas on kovin väsynyt. Varmaan olet saanutkin hyviä ohjeita, mutta nämä ovat omia kokemuksiani.

Matleena kirjoitti...

Kaunis liina! Silmiä minäkin siinä näen, mutta eipä tullut riikinkukko mieleen. Ja nopsaan olet taas koukutellut, kun vappuna aloitit ja 300 g noin ohutta lankaa onjo valmiina liinana. :)

Pojalle toipumista ja sinulle mukavaa mieltä! ;)

intsu kirjoitti...

Ihana ,hieno,upea liina ja vauhdilla valmistunut! Joo,joo suuritöisitä tykkää... ei ne taidakaan ne hämäläiset niin vaatimattomia olla..:D

KristiinaS kirjoitti...

Hieno on liina mutta asiani on se, että käypäs katsomassa tunnistatko mikä pullo on kyseessä? MOni on sitä miettinyt ja minäkin olen arveluni jättänyt, sinä tunnet lasin ja vanhan tavaran;)
Nyt on uusia kuvia pullosta tässä kirjoituksessa
http://mammutinpuikot.blogspot.com/2009/05/hellun-takki-ja-pullokuvia.html

Pullon arvuutus alkoi muutama kirjoitusta aiemmin otsikolla Arvonta (ei tosin pulloon liittyvä arvonta)Siinä kirjoituksessa on kommentissa omat arvailuni.

Mua niin häiritsee kun tieto on ihan "aivonystyrän päällä" mutta ei vaan tula esiin.

Vuokko kirjoitti...

Kaunis on liinasi.
Poijalle paljon paranemista ja sinulle intoa uuteen työhön. :=)

Nina kirjoitti...

Ihana liina ja vieläpä niin kauniin värinenkin.
Jotain eksotiikkaa siinä tosiaan on ja riikinkukon sulkien koristus tulee mieleen.

Ja kauniita ovat nuo vanhat ikkunanpokat.

Mukavaa äitienpäiväviikonloppua!

Kati kirjoitti...

Kaunis liina, nopsaan sen virkkasit. Tsemppiä sinulle kovasti! Pikaista paranemista myös pojalle.

Nna kirjoitti...

Tuo virkattu liina on ihana. Siitä tulee jotenkin riikinkukko mieleen. :)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Poika piristynyt hiukan, tieto tiputukseen joutumisesta ei innosta.

KristiinaS, käyn kurkkaamassa.

Omppumato kirjoitti...

Todella kaunis liina. Ihanaa kuviota.
Pojalle pikaista paranemista!

Seijasisko kirjoitti...

Taiden olla eka kertaa vierailemassa blogissasi. Kauniita kuvia ja hienoja käsitöitä kuten kuvien liinakin.