lauantai 9. toukokuuta 2009

Miähen leikkikenttä

Tätä olen odottanut!
Kaivuria, joka aloittaa pohjatyöt tämän kesän projektille, luhti - aitan teolle.
Tästä projektista olen blogihistoriani aikana kirjoittanut muutaman kerran. Monien sattumien vuoksi työ päästään aloittamaan vasta nyt.
Tämä vanha rakennus on ollut tällä tilalla kauan. Minulla ei ole tietoa, että onko se alunperinkin rakennettu tuohon vanhan pirtin pihaan, vai siirretty joskus siihen. Mutta tämän suvun historiassa se siirretään nyt toista kertaa.
Pohjaa varten tarvitaan 6 x 9 m kaivaus, sekä työtilaa siihen ympärille.

Tämä paketti avautuu ja tyhjenee vähitellen kerros kerrokselta. Siellä on säilössä kaikki materiaali hirsikehikkoon.
Malttamattomana ihmisenä, olen tehnyt tuon rakennuksen eteen jo syreenipuuistutukset, sekä vaahteroita päätyyn. Silmä tarkkana seuraan pirtiltä, että kaikki kasvusto jää talteen ;)
Ulos en halua, siellä sataa vettä taivaan täydeltä ja on kylmä.

Tytär kotiutui myöhään eilen illalla Riikasta. Lukion kaikki halukkaat tokaluokkalaiset tekivät pikaisen ystävyyskouluvierailun Riikaan.
Matka oli minulle antoisa, sain tytöltä nipun ihania käsityölehtiä äitienpäivälahjaksi.



6 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Onpa tyttö osannut oikeat lehdet äidille ostaa lahjaksi:)
Täällä on vielä aurinkoista, toivottavasti tuuli ei kuljeta sateita tännekin.
Mukavaa äitienpäivää sinulle!

Eija kirjoitti...

Vautsi, olisi ihana aitta. Meillä maalla on joskus vedetty yksi aitta perunapellon laitaan sisäänkäynti mettään päin... sitä ei voi enää kääntää. Mukavan lahjan sait tyttäreltäsi.Mukavaa huomistA äitienpäivää toivottelen...

Vuokko kirjoitti...

Siinä sitä riittää puuhaa aitan ympärillä. Piällysnaisen roolissa on (ehkä) vähän helpompaa ;) Voin jo kuvitella, miltä ympäristö näyttää, kunhan saatte homman tehtyä.
Meillä on mitä sopivin ulkotyöilma,tummia pilviä tosin taivas täynnä, mutta jospa ne kiertäisivät meidän tontin. Kuopusta tulin töiden välissä päiväunille laittamaan ja sitten takaisin pihalle... yksi isompi projektii meneillään :)

Neili kirjoitti...

Tyttö tietää äidin harrastuksen.

Matleena kirjoitti...

Siinäpä hyvin kuluu aika klasin vieressä, kun vuoroin katsoo lehtiä ja kaivuria pihamaalle! ;D

Pirena kirjoitti...

Sulla on näppärä tytär kun osaa äidin mielilehtiä haalia.
Hyvää äitienpäivää!