keskiviikko 5. elokuuta 2009

Matkakertomus, osa 2

Matkakertomus jatkukoon.
Karnaluks - tukkuhan on valtava. Ensimmäisellä käyntikerralla ehtii vain haukkomaan henkeään, kun ovesta pääsee sisälle, se kuuluisa mopo karkaa silloin monasti käsistä.
Lankaa ja kaikenmaailman käsityötilpehööriä on joka paikassa, melko hyvässä järjestyksessä.
Täällä on valinnanvaraa, ei tarvi tyytyä ihan yhteen tai kahteen laatuun. Sitä voi satsata ihan kunnolliseen lankaa, eikä siltikään rahapussi pauku ihan levottomasti.

Minä tarkkailen omasta kirjanpidostani mitä tuli hankittua kenellekkin, saan sitten omani pois.
Muistiin merkitsen myös seuraavaa käyntikertaa varten mahdolliset uudet ostokset ja kauppojen tarkat sijainnit.
Tukkuun pääsee mukavasti myös kävellen. Matkaa Stockmannin kulmalta on vajaa kilometri, Tartu mnt pitkin.

Tukun katuosoite on K. A. Hermanni. Talossa tehdään parhaillaan julkisivuremonttia, paikka ei kyllä ole kovin kutsuva ulkoapäin, mutta hällä väliä, sisältö on tärkein.
Omia tukkuostoksiani on valkoinen puuvilla Cotton ja vihreä/valkoinen Shachenmayr Punto Color.


Punainen ja oranssikirjava Camilla on myös puuvillaa.
Kasan päällimmäinen lanka on Samanta, 23 % viskoosia, 77 % puuvillaa. Kerät on 100 g.

Tästä langasta haaveilen tekeväni huivin.

Vuosia sitten löysin kivan pienen kaupan vanhan kaupungin puolelta. Siellä myydään sisutustavaroita, mutta syy miksi sinne poikkean aina kaupungissa käydessäni on ne ihanat pienet Saksalaiset posliinitavarat nukkekotiin.












Tällä kertaa ostosaikaa oli vain 5 min. Kauppa sulkeutui klo 17. 00 ja se oli sitten se tasan pikanen päätös, tonnikalasoppaa oli saatava.













Retkellä olless
amme ostamme eväämme marketista ja nautimme ruokailusta ulkona. Ohikulkevia on kiva katsella ja lopuksi joku aina nokkii ne pudonneet leivänmuruset.




6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Voi ei tämmöisiä matkakertomuksia saa julkaista! ;DD Ihania lankoja hyllytolkulla ja minä en ole siellä! En ala! ;DDD

AnneKa kirjoitti...

Nyt olisi päästävä moiselle matkalle ;). Tosin täytyis vissiin yrittää ensin tuhota noita vanhoja varastoja.

Heleena kirjoitti...

Pakkohan tuonne on päästä ja rahalompsalle oma kantaja, palatessa vois raahata niitä lankoja! On niin kutsuvan näköistä.

Piiku kirjoitti...

Wau mikä kauppa! Nyt ihan oikeesti tahtoo matkalle...

Hanza kirjoitti...

Jos jaksais odotella syyskuuhun. Näitä kuvia katsellessa pitäis päästä HETI!

intsu kirjoitti...

Kyllä mä olisin onnesta pökertynyt tuon lankamäärän nähtyäni ja oisko mua saatu siitä elvytettyäkään enää:D