lauantai 6. marraskuuta 2010
Peilin paikka
Viikko meni menojaan ja työt nielaisivat naisen ja voimat.
Joka illalle on jotain sovittua menoa ja sitten ne kotityötkin vielä.
Enhän minä tätäkään viikkoa jätä taakse ilman valmista käsityötä. Istuin ja ompelin muutaman simppelin verhon.
Tätäkin työtä suunnittelin tarpeeksi kauan, eli taas vetkuttelin niin etten keksinyt enään yhtään hyvää syytä, miksi en voisi jo ommella. On se vaan niin puuduttavaa.
Olen alkanut hävittämään väliovia. Kyllä minä ne kaikki vielä löydän, mutta en haluaisi niitä olevan muutamassa seinässä laisinkaan. Ne ahdistavat minua.
Haluaisin saada yhden seinänkin pois, mutta se vaatii paljon rahaa, koska remontti ei ole pelkästään kantaa seinälevyt pois.
Koska seinä on ja pysyy, kevennettiin näkymää ja kannettiin ovi pois.
Oviaukon karmit riipivät sieluani, mutta se mitä ei voi hävittää...
Sain kaksi kaunista vanhaa naulakkoa, joille minulla oli heti visio. Ripustaisin verhot huolettomasti naulakkoihin.
Ompelin vanhoihin, paksuihin lakanoihin pitsistä lenksut ja ripustin vehot molemmin puolin oviaukkoa.
Kuvasin vain pirtin puolen ripustuksen, toisella puolen on samanlainen, lyhyemmässä naulakossa. Kauimmainen verho on seuraavaa projektiani, hävitä ovi.
Valkoinen lakana on hiukan repaleinen, kauniisti kulunut, eli aikansa elänyt lakanana.
Jatkakoon vielä hyvin kestävää elämäänsä oviverhona.
Seinän molemmin puolin olevat verhot saivat samanlaiset verhotampit, valkoiseksi maalattuina.
Päivällä paistoi hetken aikaa aurinko, antaen kauniit säteensä valkoiseen pintaan.
Sain hetkessä kameran käteeni ja kuvasin viimeksi kirpparilta ostamani fasettihiotun lampettini.
Joskus, jos onni suo, löydän tälle kaverin. En ehkä samanlaista, mutta samantapainen ilahduttaisi.
Mietin tälle paikkaa ihan toisaalta, mutta päivävalossa paras paikka sille löytyi oviaukon vierestä.
Paloturvallinen tämä ei ainakaan ole, kynttiläpidike on ihan liian lähellä seinää, mutta koristeena kaunis.
Samalla kuviin pääsee yksi kauneimmista kanavatöistäni. Tämä on ollut suuritöisin, kiitos runsaiden värien. Minulla oli tätä tehdessäni monta valmistuspäivätavoitetta, kiinnostukseni loppui monta kertaa. Mutta muistin, kuinka paljon jo pelkkä työpohja maksoi, saati langat, työ piti vain tehdä loppuun ja vielä kehystyttää.
Aika on kullannut kaikki työkivut ja taulu on koristanut kotimme seinää lähemmäs 15 - vuoden ajan. Mikä parasta, tämän katseluun en ole kyllästynyt koskaan.
Nykyään mitkään pistelytyöt eivät kiinnosta laisinkaan.
Tänään olen vain nauttinut silmukoiden määrästä. Viime yönä sain yhden neuletyön valmiiksi, siis kuvattavaa kyllä riittää aina vaan.
Leppoisaa viikonloppua sinulle,
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Kivan näköiset verhot ovat oviaukoissa. Sopii teidän taloon ihanasti. Kauniin lampetinkin olet löytänyt.Sitten tuo kanavatyötaulu on kaunis,olen jo sitä monet kerrat teillä silmäillyt. Mä katson semmoset tarkkaan,kun olen niitä tehnyt paljon ja tykkään kovasti pistellä.
Ahkerana olet jälleen ollut! Kyllä nuo verhot ovat kauniit ja ajatella että vanhasta lakanasta. Ne ovat oikeat aarteet.
Lampetti on kaunis, kuten peilikin.
Mukavaa viikonloppua! :)
Kaikki on taas kivasti tehtyä, mutta mua miellytti nyt eniten tuo peililampetti. Se on tosi kaunis.
Tänne blogiisi on aina yhtä sykähdyttävää tulla, aina täältä löytää aarteita ja silmän ja sydämen iloa. Iloista mieltä myös sinulle!
Kaunista kaunista jälleen esillä! :)
Mistä on kaunis kenkä löytynyt?Onko sille paria?Ihana kynttilälampetti. äiti
Oletpa ollut ahkerana. Ihania kuvia taas. Tuo pikkuinen kenkä on aivan ihana.
Teidän kommentteja on ihana lukea, kauniita sanoja.
Kiitos.
Pieni kenkä on viime tai edellisjoulun koriste Stockmannin joulukoristehyllystä. Sille ei ole paria.
Lähetä kommentti