Peilin paikka

Viikko meni menojaan ja työt nielaisivat naisen ja voimat.
Joka illalle on jotain sovittua menoa ja sitten ne kotityötkin vielä.
Enhän minä tätäkään viikkoa jätä taakse ilman valmista käsityötä. Istuin ja ompelin muutaman simppelin verhon.
Tätäkin työtä suunnittelin tarpeeksi kauan, eli taas vetkuttelin niin etten keksinyt enään yhtään hyvää syytä, miksi en voisi jo ommella. On se vaan niin puuduttavaa.
Olen alkanut hävittämään väliovia. Kyllä minä ne kaikki vielä löydän, mutta en haluaisi niitä olevan muutamassa seinässä laisinkaan. Ne ahdistavat minua.
Haluaisin saada yhden seinänkin pois, mutta se vaatii paljon rahaa, koska remontti ei ole pelkästään kantaa seinälevyt pois.
Koska seinä on ja pysyy, kevennettiin näkymää ja kannettiin ovi pois.
Oviaukon karmit riipivät sieluani, mutta se mitä ei voi hävittää...
Sain kaksi kaunista vanhaa naulakkoa, joille minulla oli heti visio. Ripustaisin verhot huolettomasti naulakkoihin.
Ompelin vanhoihin, paksuihin lakanoihin pitsistä lenksut ja ripustin vehot molemmin puolin oviaukkoa.
Kuvasin vain pirtin puolen ripustuksen, toisella puolen on samanlainen, lyhyemmässä naulakossa. Kauimmainen verho on seuraavaa projektiani, hävitä ovi.
Valkoinen lakana on hiukan repaleinen, kauniisti kulunut, eli aikansa elänyt lakanana.
Jatkakoon vielä hyvin kestävää elämäänsä oviverhona.


















Seinän molemmin puolin olevat verhot saivat samanlaiset verhotampit, valkoiseksi maalattuina.


















Päivällä paistoi hetken aikaa aurinko, antaen kauniit säteensä valkoiseen pintaan.
Sain hetkessä kameran käteeni ja kuvasin viimeksi kirpparilta ostamani fasettihiotun lampettini.
Joskus, jos onni suo, löydän tälle kaverin. En ehkä samanlaista, mutta samantapainen ilahduttaisi.
Mietin tälle paikkaa ihan toisaalta, mutta päivävalossa paras paikka sille löytyi oviaukon vierestä.
Paloturvallinen tämä ei ainakaan ole, kynttiläpidike on ihan liian lähellä seinää, mutta koristeena kaunis.
Samalla kuviin pääsee yksi kauneimmista kanavatöistäni. Tämä on ollut suuritöisin, kiitos runsaiden värien. Minulla oli tätä tehdessäni monta valmistuspäivätavoitetta, kiinnostukseni loppui monta kertaa. Mutta muistin, kuinka paljon jo pelkkä työpohja maksoi, saati langat, työ piti vain tehdä loppuun ja vielä kehystyttää.

















Aika on kullannut kaikki työkivut ja taulu on koristanut kotimme seinää lähemmäs 15 - vuoden ajan. Mikä parasta, tämän katseluun en ole kyllästynyt koskaan.
Nykyään mitkään pistelytyöt eivät kiinnosta laisinkaan.
Tänään olen vain nauttinut silmukoiden määrästä. Viime yönä sain yhden neuletyön valmiiksi, siis kuvattavaa kyllä riittää aina vaan.



















Leppoisaa viikonloppua sinulle,