lauantai 13. marraskuuta 2010

Sulatusta














Joskus taisin lasipöytäni äärestä kertoa, että minulla on kotona aika vähän lasia varastossa.
Nykyään työpöytäni pinta alkaa enenevässä määrin muistuttamaan työpaikkani hinnoittelupöytää, kun lasilaareihin tehdään täydennystä.
Niin se vain on, että on tosi hankala pitää näppinsä irti mahtavasta lasitarjonnasta, mitä työssäni joka päivä näen.Tällä kertaa olen antanut pikkusormeni lasinsulatukselle, jota en ollut tehnyt koskaan ennen oppisopimukseni alkua.
Ihan opiskeluni alussa pääsin osallistumaan sekä alkeis-, että jatkokurssille, josta sain hyvän tietopohjan sulatukseen.













Sittemmin olen tehnyt sulatuskokeiluja ja suunnitelmia, sekä valmiita töitä työpaikallani.
Olen ostanut pienissä erissä eri sävyisiä laseja, joista pääsen tekemään kotona omatoimisesti muutaman sulatustyön.
Koska Bullseyen laseissa on mahtava värivalikoima, antaa se vapaat kädet tehdä lähes minkälaisen kuvan.


















Piirtelin terälehtiä muutaman kappaleen lasille. Yritän käyttää lasin mahdollisimman tarkasti, eli en tehnyt leikkaussuunnitelmaa etukäteen. Jos ja kun palat menevät leikatessa rikki, voin käyttää kaikki pienimmätkin palat jossain toisessa työssä, jollen hyödynnä niitä tähän tekeillä olevaan.
Luonnostelin jonkinlaisen kuvan, etten ihan mahdottomia yritä saada sopimaan yhdelle pohjalevylle.Lisäilen työhön vielä lisää värejä, mutta en jaksanut millään seistä työpöytäni ääressä kahta tuntia pidempään, kun takana oli ihan mukavan vilkas lauantainen työpäivä.
Valmiin työn vie mukanani töihin sulatukseen. Oma uuni olisi hieno omistaa, mutta sillä tarvisi sitten olla paljon töitä, että sen hankinta on järkevä sijoitus.


















Kurvasin työhuoneeltani kasvihuoneeni ohi pirtille. Eipä tullut mieleenikään puikkelehtia omenapuun alta, kunnollinen lumipeite olisi kuitenkin pudonnut niskaani.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas aika kasa lasia.Niistä on mukava valita mieleisiä töihisi. äiti

Sirkka kirjoitti...

Nyt on se aika, että omenapuun oksien ohi kurvaillaan turvallisesti lumi- tai vesisuihkun välttääkseen:) Onnellinen sinä, kun saat ja osaat tehdä kaunista kauniista lasiaineksista. Hyvää pyhäpäivän jatkoa!

TeSa kirjoitti...

Kiitos.
Kasa lasiani on jo muovaantunut pieniksi aiheiksi pohjalasin päälle.

Sirkka kirjoitti...

Olet sinä kyllä aikamoinen tuhat taikuri valtavan monipuolinen ihminen ehdit jaksat ja osaat tämänkin taidon lasiaineksista, jotka siinä kauniinen sävyineen antavat iloa päivään kuin päivään ja saaden sinut onnelliseksi onnistumisistasi töistä!
Katselin myös samalla aikaisempia kauniita kuviasi...
Onnittellut myös pojallesi täytettyään 22 vuotta,.niin se aika vierähtää...uskomattoman pian.
Teillä on siellä myös paljon kaunista ympärillä..lunta tulvillaan, meillä ruusut vielä pihalla kukkivat, tänäänkin aurinko paistoi ja jos olisin hitusen ollut lunta, niin se olisi sulannut pois..olihan sitä tässä himpun verran jokin päivä sitten.

Leppoisaa illanjatkoa sinulle!

Hepsi kirjoitti...

Kyllä mie aloitin jo toiset... =)

Pirena kirjoitti...

Voi kun oli taas mielenkiintoista luettavaa ja kauniita kuvia katsottavana. Eipä käy päivät yksitoikkoisiksi sun jalanjäljissä.