Juhannus kuvina

Ei vettä rantaa rakkaampaa, niin ihanan tyyntä, ennen ensimmäistä hyppääjää...ja minä kun luulin, etten saisi kuvaa kokosta tallennettua.












Olimme tapamme mukaan juhannustulilla Heiskalla, jossa pääsimme näkemään museovintin ihanuuksia menneiltä vuosilta.













Kauniita tekstiilejä ja arkisia tavaroita.
Täällä olisin viipynyt pidempäänkin kuin sateen ajan.
Kyläseuran matonkudontapaikalla oli 2. 26 m leveä loimi. Näin suuria kangaspuita en ole koskaan nähnyt, polkusimiakin oli kaksi paria. Siinä ei yksin viriöö avata, eikä kaidetta paukuteta.
Juttelin nuorimman kanssa maton kutomisesta, katsoi minua, ja totesi ettei ymmärtänyt viriöistä, ei kaiteesta, eikä tukeista yhtään mitään.

















Illan mielenkiintoisimman keskustelun kävin kesälomaansa viettävän joulupukin kanssa. Miten tullaan joulupukiksi ja vietetään joulua ympäri vuoden. Pakko oli kysyä itse joulupukilta, tuleeko aito joulupukki Suomesta vai Ruotsista. Arvatkaa te.













Juhannuspäiväkin meillä vietettiin perinteisesti Särkänniemessä. Näsinneulasta näkymä, josta huomaa, ettei liikkeellä ollut paljon väkeä.
Nuoriso siirtyi sujuvasti laitteelta toiselle, ilman minkäänlaista jonotusta.
Suosittelen juhannusta, jonottamatonta hurvittelua.
En ollutkaan noussut neulan torniin moniin vuosiin, järks sitä hissin vauhtia. Korvat paukkuivat.
Minun vanhempani, hei vaan äiti, ovat viisaudessaan istuttaneet meitä sisareni kanssa näköalatornin kaiteella aikana, jolloin siinä ei ollut suojalaseja. Vain kaiteet. Todisteena valokuvia lapsuudenalbumeissa.












Vietin oman rauhallisen julkineulontapäiväni Särkänniemessä, katsellen ohikulkevia perheitä, uhkaavaa vesisadetta ja ihastuttavaa, puolen tunnin mittaista teatteriesitystä Peter Panista.













Seuranani miäs jonka kanssa kiertelimme aluetta koko päivän ajan.
Ja sitten huomenna juodaan pojan synttärikahvit, ei laisinkaan hiljaiset keskikesän juhlat.