sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vieläkö vanha oppis?














Minulla on hieno vanhahko ompelutarvikelaatikko, jonka olen kirppikseltä ostanut jokin aikaa sitten. Ei siihen ostoon ollut mitään pakottavaa tarvetta, mutta kaunis esine miellytti minua ja nyt vasta aikojen kuluttua sen käyttötarkoitus alkoi hahmottumaan minullekin.
Tässä taannoin etsin kuumeisesti sormustimiani, löytämättä ainuttakaan kunnollista kapistusta. Olin hajamielisesti laittanut kaikki sormustimet ompelukoneen puolien joukkoon, josta nyt viimeiseksi niitä älysin alkaa etsimään.Nyt loman alussa päätin tehdä muutaman järkevän uudelleenjärjestelyn ja siivouksen kaikkien käsityötarvikkeideni kanssa ja tämän laatikoston käyttöönotto on yksi sellainen.
Tosin olen kyllä miettinyt, että osaanko hakea tästäkään laatikosta etsimääni, kun kaikki neulat, ompelussa tarvittava materiaali ja neuletöiden pikkuapulaiset ovat olleet vuosia samassa seinähyllykössä. Ehkä vanha oppii vielä uusia juttuja.
Tässä on vain pieni osa siitä oheismateriaalista mitä minun laatikoistani löytyy. Jostain tullee vastaan vielä ne isän tädin jäämistön kaikki ompelutarvikkeet, isotäti oli näet ammatiltaan ompelija.












4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Tuossa laatikossa ne tavarat pysyvät hyvin järjestyksessä.

TeSa kirjoitti...

Niin minäkin toivon.
Jos sitten laatikko ei huku!

Susu kirjoitti...

Tulihan käytyä! Ja samalla pistettyä yhden pienen lankakaupantätin pää ihan pyörälle:-) Niin et unohdin mainostaa et Salos on tosi monta kirppistä! Ens kerralla sitte:-)

TeSa kirjoitti...

;))
Oli kiva tavata ihan livenä ja seuraavalla kerralla varaan käyntiin paljon enemmän aikaa.
Kiitos kirppisvinkistä!