torstai 31. tammikuuta 2013

Työhuoneella

Olen enemmän kuin kiitollinen saatuani valoa suunnittelutyöni alle. Miäs rakenteli minulle valopöydän niistä materiaaleista joita kotoa löytyi.
Vanhan pöydän kehikko on hyvä työalusta. Alle on kiinnitetty putkivalaisin ja kehikon päälle nostin suuren pleksin.
Tästä on suuri hyöty piirtäessäni ja lasien värejä suunnitellessani. Tätä minä olen kaivannut kauan.
Tämä päivä onkin ollut aika tuottoisa, kun vain pääsin alkuun. Leikkasin ja hioin laseja varjostimeen. Sormet on ikävästi haavaumilla ja koppuraiset päivän pakertamisen jälkeen. Mutta aika parantaa.

Sirkkikselle sinne Ruåttin puolelle. Nämä olisi nyt puoliksi tehty!
Näissä purkeissa on vuoden työ - tai no, vuosi meni näitä työstäessä. Vaikka maailmassa on paljon kauniita laseja, on hauska hyödyntää myös lasipulloja töissään. Suunnitelmissa oli (jo opintojen aikana) sulatella lasipullojen palasia uusia töitä varten, mutta eihän se mennytkään ihan niin. Monen mutkan kautta olen viimeisen vuoden aikana saanut lasiläjäni oikastua, eli sulatettua ja nyt pullon muodosta ei ole kuin muisto jäljellä.
Väreittäin lajitellut palat seuraavaa vaihetta varten valmiina, hio ja folioi. 
Ruskeaa, vihreää ja kirkkaita paloja. Säästin myös pullonkaulat, koska niitä voi käyttää vaikka korun osina.

3 kommenttia:

Antsu ♥ kirjoitti...

Kiitos! :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Mietin tuossa, miten monta lasisirua ja lasitikkua noita leikatessa on tullut. Et varmaankaan työskentele avojaloin tai sukkasillasi?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä hyvä työvalo on tärkeä.Lasinpalat on kuin karkkia.äiti