Pojalle aikomani peruspipa, joka sopisi sujuvasti laskettelukypärän alle, sai koomisia piirteitä, kun suuremmin mittailematta aloitin neulomaan kiakkomatkalla. Purin työn kolme kertaa ja hiukan ennen hallille saapumista sain luotua oikean määrän silmukoita.
Ensimmäisen pipa jäi liian lyhyeksi, ei kelvannut, aloitin uuden. Toinenkin jäi hiukan liian lyhyeksi, neuloin kolmannen. Se oli jo hyvä. Ja koska lankaa jäi vielä yhden pipan verran, neuloin vielä yhden pipan pojalle. Siis kaikkiaan neljä samanlaista, hiukan eri korkuisina.
Ensimmäisen purkasin ja neuloin hiukan lisää mittaa ja valmiiseen työhön kiinnitin pitsinauhaa ja nappeja, erottuakseen omakseni.
Toiseksi neuloman pipan annoin miähelle. Jokainen sai siis jotakin.
4 kommenttia:
Todella kaunis tuo koriste.
Pipatehdas, todellakin! :o)
Nuo "sormenjäljet" oman pipan kyljessä hienot.
*
Boikotoikohan tämä blogi meikäläistä? Kommenttini näyttävät katoavan jonnekin, ensin näkyvät, mutta seuraavalla kerralla taas kateissa...
Minul on aina sama meininki, kun sitä sopivaa vaan ei taho syntyä. Purkaa ei viiti, joten täytyy tehä aina uusia versioita. Koriste on kivan näkönen.
Jollain pienellä koristeella on hyvä erottua joukosta.
Jos Paula kommentoit jotain ikävää, kone heittää sellaiset heti menemään... no höh. Katson roskakorin seuraavaksi.
Purkaminen on vihonviimeistä hommaa tai ennen sitä kyllä tulee korjaaminen.
Ei sitä muutoin saa lankojaan kulutettua, jos aina purkaan joutuu.
Lähetä kommentti