sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Panda

Osa kolme.
Ensimmäinen hahtuvapallo on otettu käyttöön. Ostin monta viikkoa sitten mustan olkalaukun, pese ja pidä - mallistosta. Tylsä, mutta ah niin kätevä keveytensä ja hyvin moneen menoon mukautuva. Mietin miten tätäkin voisi hiukan muunnella pirteämmäksi, ilman, että sitä ei voisi muuntaa helposti takaisin alkuperäisiin mittoihinsa.
Eipä hätiä mitiä, kun hiukan selailee nettiä, siis kaiken aikaa, ja näkee jotain herrrkullisen ihanaa, jonka voi muokata omiin tarpeisiinsa.
Rohkeasti yhdistelin itse väsäämiäni lamppuhelmiä, ketjua ja erilaisia korunosia.
Laukkukoru, joka tanssahtelee ja kilahtelee askeleideni tahdissa, kun heitän väskyni yli olan ja suuntaan uusiin suuntiin.


Sain tämän tunnuksen  Käsityöimmeiseltä, kaunis kiitos sinulle!


Tämän tunnustuksen saa halutessaan laittaa eteenpäin seuraavilla ohjeilla/säännöillä:

- Kiitä tunnustuksen antajaa tekemällä linkki hänen blogiinsa

- Valitse 5 blogia, joille haluat antaa tämän tunnustuksen eteenpäin. Kerro siitä heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville bloggareille:

Hahtuvan heijastus

Mammutin puikot

Taigalla

Nainen nelikymppinen

Amalian Aarteet

5 kommenttia:

ArmiL kirjoitti...

Ihana "laukkukoru", varmalla erilainen!

enkulin käsityöt kirjoitti...

IHANUUS.

Nina kirjoitti...

Lämmin kiitokseni tunnustuksesta ja onnea itsellesikin siitä!

Tuo laukkukoru on kyllä kaunis.

TeSa kirjoitti...

=) Kiitos

Unknown kirjoitti...

Amalia kiittää ja kuittaa! Ihanaakin ihanampi laukkukorunen.