tiistai 14. toukokuuta 2013

Vispiläkone

Tosi harvoin olen kameran kanssa oikeassa paikassa, kun olisi jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Mutta nyt satuin olemaan, kun heko säksätti kotimme yltä sähkölinjoja tsekaten. 
Asumme lentoharjoitusalueella, jossa on välillä niin kamala melusaaste, että meinaa pää hajota. Tosin, omat lentää, mutta silti. Inhoan suurten koneiden tiistaiaamupäivän harjoituslentoja.
Tämä räpsätin tuli ja meni, eikä liiemmin häirinnyt, päinvastoin.
En ole tainnutkaan koskaan kuvata pihapiiriämme tältä suunnalta. Ei ollut ihan sattuma, että kamera oli matkassani mukana, kun seisoin pellolla odottamassa traktorikyytiä.
Miäs ajoi ja poitsu kulki mopollaan kohti metsää.
Farmari kohtaa farmarin. Nyt alkaa pellot olla kylvökunnossa.

Mielenkiintoni heräsi viikonloppuna, kun miäs oli käynyt metsässä käppäilemässä ja kuvasi näin raavitun puun. 
No ensinnä tuli tietysti mieleen, että karhuhan siihen on jättänyt jäljen käynnistään. Joku tiesi kännykuvan perusteella kertoa, että karhu ei ole tätä kynsässyt, vaan saattaisi olla jopa ilveksen jälki.
Minulla on taas omat epäilykseni, että tästä on oikassut hirvi.
Oli siinä sitten mikä tahansa itseään oikonut, niin en halua tehdä yhtään lähempää tuttavuutta kyseisen eläimen kanssa.
Räpsin kuvia kannoista, käävistä ja naavoista. Kuuntelin luontoa ja miästen jutustelua jostain kauempaa.
Tältä kulmalta katsottuna, siellä se on.
Punainen tupa ja pernamaa,


8 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Olipa kiva nähdä pihapiirisi tältä suunnalta ja kokonaisena, paloja vaan oot näyttänyt sieltä täältä. Onko nuo pellot olleet ennen teidän viljeltävinä?

TeSa kirjoitti...

Kiitos sinulle.
Oikea yläkulman lohko kuuluu naapurille, muutoin kuuluvat meille. Samaten talon "etupuoliset".
Nykyään näitä hoitaa vuokralainen, joka parhaillaan tekee toukotöitä.

ArmiL kirjoitti...

Kivoja kuvia:)

Nina kirjoitti...

Onpas melkoiset raapaisut puussa.
Luonnossa on paljon upeaa kuvattavaa.
Komea tuo pihapiirinne tuuhea mänty.

Katja V kirjoitti...

Hei, sinä neuleblogauksen harrastaja tai neuleblogausta harrastanut!

Haen neuleblogien/käsityöblogien pitäjiä sekä entisiä pitäjiä vastaamaan kyselyyn neule/käsityöblogien pitämisestä. Tein vastaavanlaisen kyselyn pro gradu –tutkielmaani varten vuonna 2008. Kyselyyn tuli vastauksia runsaasti ja lopullisen muotonsa tulokset saivat viime syksynä hyväksytyn lisensiaatintyön muodossa. Tämän jatkokyselyn tarkoituksena on saada aineisto väitöskirjaa varten. Toivottavasti sinulla on aikaa vastata kyselyyn.

Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät tai ovat pitäneet neule/käsityöblogia. Kyselyllä selvitetään blogien ja blogaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä.

Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia ja vastanneiden kesken arvotaan kolme neuleaiheista pakettia. Kyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/6504/lomake.html Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se nettiselaimesi osoitekenttään ja paina Enteriä.

Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksen suhteen voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen kvilhune@student.uef.fi


Ystävällisin terveisin, Katja Vilhunen.

paivis kirjoitti...

Hurjia raapooksia. En minäkään tuota haluaisi kohdata. Kivoja onkaloita olit kuvannut.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä minäkään haluaisi noitten kynsien omistajan kanssa olla nokatusten. Näytästää siltä, että kun marjasato alkaa kypsyä (kyllä, kyllä, mustikka on kukassa ja jo parin kuukauden päästä kypsää) alkaa metsissä "liikkumaan" melkosia petoja. Meijänkin parhailla marjapaikoilla on kuulemma kuusi karhua!!! ;)

tiinaliisa

TeSa kirjoitti...

Josko ne mesikämmenet olisi kaukana, kun marjaämpärit ja noukkurit tanassa mennään mustikkaan =)