perjantai 2. elokuuta 2013

Selätän ohjetta

Pitkän ajan suunnitelmani on muuttumassa pitkän ajan toteutukseksi. 
Ai mistäkö on kyse? Harunista.
Tällainen ihanuus löytyy jo monen kanssaneulojan asustehyllystä, on se vaan niin kaunis huivi.
Ohje on tulostettu jo vuosia sitten, itse asiassa, kaksikin ohjetta löytyi, kun etsin sitä toista.
Hyvä niin, eihän sitä koskaan tiedä, kuinka montaa huivia neulon yhtä aikaa, jos joskus saan niskaotteen tästä ensimmäisestäni.
Viikko sitten kerin iltapuhteinani kaksi Grignascon merinosilkkivyyhtiä. Käsi ei oikein tykännyt tuskastuttavan pitkään kestävästä venkutuksesta. Yhdessä vyyhdissä on lanka 1 400 m. Pakko mikä pakko tehdä molemmat kerät samana iltana.
Viime viikonloppuna sain neulottua, monin virhein, A-osan loppuun, joten B-osan vuoro olisi tulla ymmärretyksi tänään. 
Tai tarkemmin ajatellen, ehkä vasta huomenna. 
 Tänään on sinänsä ihan hyvä päivä, tosin kuljen kaiken aikaa 45 min. jäljessä. Sen verran nukuin aamulla pommiin, jolloin sain koko päiväni heti aamusta sekaisin.
Mutta muutoin niin hyvä päivä ja kotonakin pääsin heti siivousrytmiin kiinni pölyharjani kanssa. Muut olivat siivonneet oman osuutensa. 
Kun kaikki lähtivät omille teilleen, jäin siivoamaan pojan vaatekaappia, jota tyhjensin kahden jätesäkillisen verran.

Hyvää työpuhtia ei kannata antaa mennä hukkaan, vaan hyödyntää kaikessa pitkään taka-alalle jätetyssä työssä. Siksi luen Aku Ankkojen laittamisen keräilykansioihin. Voi juma, mikä savotta edessä.
Ihanaa viikonloppua sinulle, 

5 kommenttia:

Memmu kirjoitti...

No mutta! Meillähän on saman ohjeen selätys menossa. A-osiota muutama rivi jäljellä, B:tä en ole uskaltanut edes vilkaista vielä. :)
Tiedänpähän kenelle laitan viestiä, jos en jostain syystä pääse eteenpäin. Ensimmäinen enkunkielinen ohje mulle.

paivis kirjoitti...

Minä en saanut b-osassa huivin toisesta reunasta symmetristä, enkä alkanut purkamaan, muuten se oli muostaakseni ihan OK.
Mistä olet hankkinut Aku Ankan keräily kansioita. Minulla on tuolla monta vuosikertaa nipuissa.

TeSa kirjoitti...

Hei Memmu, fasen löysäpipoisissa on suomennos ohjeesta. Sain apuja muutenkin ryhmän jäseniltä, kun ohje ei ihan avautunut tuostakaan minulle.

Olen nyt hetken neulonut B- osaa, en tiedä meneekö väärin, kun tuntuu sujuvan niin hyvin =)
Aku kansiot tilasin lehden kautta, useamman kansion yhteistilauksella.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana huivimalli. Mukavaa viikonloppua sinulle.

TeSa kirjoitti...

Kiitos samoin enkuli.