keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesän askarruksia

 Olen taas onnistunut välttelemään puutarhatöitä tosi pitkään. Tiedän sen, se kostaantuu aina.
  Huutokauppalöytöni on siirretty kasvihuoneen päätyyn, juurikin sille kohdalle missä sen näin olevan. Lähelle vesiallasta, josta on hyvä nostaa vesi pesualtaisiin.
 Avonaisen oven takana on istutuspöytäni, jonka läheisyyteen täytyisi nyt sovitella multauspöytä.
 Tämä pesupöytä oli kyllä ihan täydellinen löytö!
 Miäs kantoi tänään tikapuut, pinon lautoja ja suuret suunnitelmansa kasvihuoneen läheisyyteen, jossa alkaa pian tapahtumaan. Työhuoneen, eli Toimelan, oven päälle rakentuu kate ja portaiden ylätasanteelle pieni terassi.
Ihan vain talvista kulkua helpottamaan. Siihen samaan operaatioon kuuluu yhden marjapuskan ja nurmen poisto uuden tiepätkän alta.
 Viime syksy ja talvi jättivät syvät ja rumat ajojäljet nurmeen, jonka jälkeen onkin ollut helppo tehdä päätös, että nurmialaa vähennetään yhden ajokaistan verran.
 Viikko sitten kannettiin jo trampoliini toisaalle. Vielä pitäisi tehdä yhdelle ruusulle siirto ja irroittaa reunuskivet nurmen ja hiekkapihan reunukselta.
Kaivuri on jo tilattu. Joten kaivappa siskoseni hyvä monttu viinimarjapuskalle, ensi viikolla se on sinun.
Toisaalta, kunhan nyt edes kepillä merkitset sen puskan paikan, niin eiköhän se maahan saada meidän voimin.
 Tänään kotiutui viisi pientä ankkaa vanhan ammeen reunoille. Tosin yhden näistä nuorin adoptoi omaan käyttöönsä.
 Neljä rohkeaa aloitti oman seikkailunsa veden ääressä.
 Keräilin illalla pari ämpärillistä marjoja pois nostettavasta puskasta, ennen oksien alasleikkausta. Marjat eivät ole kovin mehukkaita, kypsiä kylläkin, joten seuraavaa mehustuserää varten en pidä mitään kiirettä.
Näitähän piisaa.

 

5 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Mukavia suunnitelmia teillä :)

paivis kirjoitti...

Mielenkiintoisia puuhia teillä taas.Kateellisena katselen marjojasi itsellä pari kitukasvuisia punaista ja neljä mustaa.

TeSa kirjoitti...

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi...hyvä.

Viinimarjoista on tulossa kohtalainen sato, tosin mehustui vielä todella huonosti.

Matonkude kirjoitti...

IHANA tuo ensimmäinen ankkakuva =D

TeSa kirjoitti...

Kiitos, jotain pientä pilkettä puutarhaan.