tiistai 18. helmikuuta 2014

Pientä täydennystä

 Ensinnä tahdon kiittää teitä kaikkia tervehdyksistänne joihin en vain ennättänyt vastaamaan. Työ pitää ihanasti kiireisenä ja se on hyvä juttu se.
Koti ja kodinhoito perheen jälkeen perässä hyvänä kolmosena ja siellä hännänhuippuna hölkkää harrastukset. 
Tämä osasto menee selkeästi sinne harrastusten puolelle, juurikin niihin pikkuruisiin tavaroihin, joihin olen taas ihastunut.
Nukkismessuilla tuli käytyä lauantaina satunNaisen kanssa. Kumpainenkin teki ostoksensa
 ja sit huristeltiin ruokailemaan.

 Lähteissäni en alkanut penkomaan omia aiempia ostoksiani, vaan ihan mutulla mentiin. Ostin sen mikä miellytti ja sovittelen uuteen taloon kohdilleen. Sen verran olisi kannattanut vilkaista laatikoihin, että mieleen olisi jäänyt kuinka paljon minulla on jo huonekaluja valmiiksi ostettuna.
 Toisaalta yksi kerroshan voisi olla Osto- ja myyntiliike, jos meinaa olla ylitarjontaa materiaaleista.
 Tällä hetkellä tuskin on! Talollani on korkeutta pari metriä, eli sinne mahtunee vielä muutamat messuostokset ja hyvät markkinalöydöt.
Tarjolla oli paljon kivaa nypittävää. Paikoitellen pinseteillä olisi ollut käyttöä, kuivat nakkisormeni oli ihan liian kömpelöt jopa noukkimaan kipoista pieniä jälkkärikippoja.
 
 Yksi mäyris juoksukaljaa ja koppa hapokkaalle.
 Ruokatäydennystä jääkaappiin.
 Lahjoja naisväelle, pian on naistenpäivä.
 Pesuaineita kodinhoitoon, sekä henkilökohtaiseen hygieniaan.
 Nyt täytyy tunnustaa, että olen jäänyt tuonne fasen puolelle koukkuun nukkiskirppiksen kohdalla.
 Ihan syystä. Näistä kattauksista ehkä teillekin selvinnee, miksi notkun vapaallani koneen ääressä päivystämässä, josko joku taitava laittaisi jotain kivaa ja kaunista 1:12 myyntiin. Välillä onnistun nopeudellani klikkaamaan, mutta täytyy myöntää, että olen yleensä auttamattomasti 2-3 h myöhässä, jolloin tyydyn vain ihastelemaan kaikkea kaunista.
 Kuvien kakut on messuilta ostettu, muut fasen puoleta.
 Eilen iltapalaa syödessäni piti tunnustaa miähelle, että taisin painaa entteriä ja tilata itselleni jotain....oikeastaan pari juttua.
Nappasin yhden kuivakakun =) ja tilasin Maria Malmströmin uusimman nukkekotikirjan, Väinölän vuosi.
Juu, parempi vaan, että olen täystyöllistetty, päivät köksällä ja illat opistolla, en näppäile ihan kaikkia ihanuuksia itselleni.

6 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia, jopa sitruunaviipale teekupissa! Harmittaa kovasti, kun ei ole yhtään aikaa omalle nukkekodille.

mate kirjoitti...

Oijoi, minä suuresti ihailen näitä mini ihanuuksiasi ☺

Anonyymi kirjoitti...

Ihania minimaailman tavaroita. äiti

TeSa kirjoitti...

Nämä pikkutarkat ihanuudet on "suuria" aarteitani.

satunNainen Paula kirjoitti...

Kiitos ihanasta nukkeiluseurasta ja pitkästä tuokiosta soppakulhon äärellä!! :o)

TeSa kirjoitti...

Samoin kiitos!