keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ruukkutorni

Ihanainen ilta sadekuuroineen innosti puurtamaan kukkien kanssa koko illan. Multaa kynsien alla ja polvet savessa rakenneltiin ja suunniteltiin. Välillä kontaten, välillä kauempaa silmäillen.
Uusia ideoita on haettu ja nytpä pääsin kasaamaan yhtä sellaista. Tällainen hauska vinksin vonksin torni syntyi pienen yrittämisen ja erehtymisen kautta.
 esim. tästä linkistä näet ideasta hyvät kuvat

 Omaan torniini käytin suuria ruukkuja. 8 mm:n harjateräs antoi periksi kolmannen ruukun jälkeen, maan vetovoima oli suuri. Miäs meni ja hitsasi toisen harjateräksen ensimmäisen kaveriksi. Puh ja pah! 
Ei pysynyt sekään suorassa. Olin jo sanomaisillani, että hae rautakanki, että hommasta tulisi valmista, mutta miäs ite ehdotti 12 mm:n terästankoa, joka mahtuisi vielä ruukun pohjassa olevasta reiästä.
  Johan alkoi tapahtumaan. Ruukut pysyivät paikoillaan ja sain täyttää ne mullalla ja kukilla. 
Olin ollut kukkaostoissani hiukan varovainen, kun en yhtään osannut arvioida päällekkäin laitettavien ruukkujen määrää. 
Ylimmäisessä on punainen timanttikukka, sitten on murattia, valkoista "sini"viuhkaa, annansilmää ja lobeliaa, punaisia orvokkeja ja alimmassa annansilmää.
Alinta ruukkua täydennän vielä toisella annansilmällä, että pinta peittyy kunnolla.
 Tähän torniin sopi hyvin pienemmät, vanhat mosaiikkiruukkuni, sekä vuosia paikkaansa etsivät suojaruukut. Heinäseipääseen tehdään tervetuloa - kyltti opasteineen.
 Voinen jo hyvissä ajoin toivottaa teille kaikille ihanaa keskikesän juhlaa. 
Arvannette missä minä olen juhannuksen?

17 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Tosi vekkuli! :D

*VEKKI* kirjoitti...

Voi että on kiva juttu tämä torni. Miten ihmeellä tuo tehdään, täytyypä tutkailla.

Nna kirjoitti...

Tosi makee toi ruukkutorni!

Sari kirjoitti...

Ihana idea!
Oikein hyvää juhannusta sinne puutarhaan!

Ingi kirjoitti...

Hauska tuo torni!

intsu kirjoitti...

Voi että miten kiva kukkatorni. Mä olen vähän laiskanlaisesti ostanut kesäkukkia. Mulla on kahdeksan amppelia ja yli puolet olen saanut. Iloista juhannusta!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa Keskikesän Juhlaa Sinulle.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa Keskikesän Juhlaa Sinulle.

Pirena kirjoitti...

Mukavaa Juhannuksenaikaa Sinulle!

Heleena kirjoitti...

Fantastisen näköinen ruukkutorni!
Kukkaisaa Juhannusta!

seijap kirjoitti...

Upea!
Kyllä kelpaa teille puutarhan ihailijoiden tulla.

seijap kirjoitti...

Niin, ja ihanaa puutarhatyöskentelyä juhannuksena. Toivottavasti ei ole liian kylmä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikki ihanaiset!

Eija kirjoitti...

Voi, kuinka kaunis kukkatolppa. Sinulla ideoita piisaa... Kiva on myös tuo runo edellisessä kirjoituksessasi :)

Päivikki kirjoitti...

Voi, miten hieno kukkatorni!!!

Sinikka kirjoitti...

Voi kuinka hauskan näköinen ruukkutolppa. Ihan ensimmäiseksi piti hieraista silmiä - onko tottakaan :)
IHANA!

TeSa kirjoitti...

Mahdollisuuksien mukaan, kokeilkaa.
Tällaiseen voi laittaa yrttejä tai kesäkukkia. Sopii hyvin pieneenkin tilaan.